En ole ehtinyt taas vähään aikaan päivittämään yhtään mitään blogeja. Työpuolella on kiirettä, eikä ylimääräiseen tietokoneella istumiseen ole riittänyt minuutteja iltaisin. Elämä on valintoja, ja viime aikoina en ole kovinkaan usein valinnut tietokoneen käynnistämistä.
Mutta hääsuunnittelut silti etenevät, omalla painollaan vähän kerrallaan. Isoin juttu on se, että olen laittanut kutsut alulle. Kävimme puolisoni kanssa läpi keskeiset asiat siitä, millaiset kutsut haluamme. Yllätyksekseni olimme niistä jokseenkin samaa mieltä: kutsuista tulee yksiosaiset, aika yksinkertaiset. Teetämme ne graafisen suunnittelun opiskelijalla, ja kerron siitä prosessista sekä suunnittelijastamme mielihyvin lisää kunhan prosessi etenee. Toistaiseksi asia on vasta viretetty alulle, ja odotamme ensimmäisiä ehdotuksia suunnittelijalta.
Toisenkin isomman asian olen hoitanut alta pois, nimittäin käynyt varaamassa kukat. Joitakin viikkoja sitten ajelin hääpaikkakunnan ohitse ja pysähdyin paikalliseen kukkakauppaan. Ajattelin olevani turhankin ajoissa, mutta kukkakauppias oli vain hyvillään. He ottavat vain yhdet häät per kesäviikonloppu, joten ihan hyvä että meille on nyt varattu se meidän ajankohtamme. En vertaillut kukkakauppoja. Etsin vain googlen avulla juhlapaikkaa lähimpänä sijaitsevan kukkakaupan, sillä toiveeni oli, että kukat toimitettaisiin juhlapaikalle suoraan. Ja se onnistui ilman muuta – yksi asia vähemmän hoidettavana itse hääpäivän aattona tai aamuna.
Yhden pikkujutunkin olen saanut hoidettua. Suunnittelin, että kattaukseen tulisi valkeiden pöytäliinojen päälle värilliset, mielellään kultaa hennosti säteilevät kaitaliinat. En vain löytänyt sopivia, eikä yksikään näkemäni väri tai malli miellyttänyt minua. Tein etsintöjä niin moneen kertaan ja pitkään, että lopulta menetin hermoni. Siispä pöytiin ei tule koristekaitaliinaa. Ratkaisu se on tämäkin, ja olen itse asiassa aika tyytyväinen päätökseeni. Vähemmän on enemmän: pöytiin tulee jo kynttilät, kukkia, paikkakortit ja muutamia menu- ja ohjelmakortteja. Onhan siinä jo tavaraa, kun tarkoitus olisi syödäkin siinä pöydän ääressä.
Olen monta kertaa ajatellut, että pitäisi tehdä tänne blogiin to do -lista, josta sitten voisi edetä kohta kerrallaan. Suunnitteleminen on kivaa ja hyödyllistä. Olen ihaillut monessa hääblogissa näitä eri tavoin toteutettuja todo-listoja. Juuri nyt sellaisen laatiminen tuntuu kuitenkin liian vaikealta. Ehkä muutaman viikon kuluttua minua väsyttää vähän vähemmän ja jaksan keskittyä paremmin.
Tuollaisia hetkiä tulee varmasti kaikille jossakin vaiheessa, itselläkin oli sama fiilis jokunen aika sitten. Nyt kun häävuoden alku lähestyy, niin uudella innolla taas hääsuunnitteluihinkin ja blogin päivittelyyn on jaksanut paneutua 🙂
TykkääTykkää
Vuodenvaihde kieltämättä on lisännyt taas mielenkiintoa. Tässä saattaa hyvinkin käydä kuten niin monesti muulloinkin: deadline on paras kannustin 🙂
TykkääTykkää