Kuninkaallista morsiusloistoa

Joululoman alkajaisiksi lähdimme puolison kanssa risteilemään Itämerelle, ja vietimme Tukholmassa muutaman tunnin. Jo syksyllä olin ihastunut uutiseen, että Tukholman kuninkaanlinnaan tulisi näytille prinsessojen ja kuningattaren hääpukuja 1900-luvun jälkipuolelta. Näyttelyllä juhlistetaan kuningatar Silvian ja kuningas Carl Gustavin 40-vuotista avioliittoa.

Tukholman-matkan lähestyessä olin niin väsynyt, etten jaksanut enää ottaa selvää näyttelystä. Näin vain jostain, että sinne voi ostaa lipun etukäteen. En jaksanut alkaa säätää sellaisen asian kanssa viimeisinä työpäivinä ja kuvittelin, että ilman ennakkolippua jono olisi varmaankin liikaa.

Onneksi loman aloitus piristi, ja menin kuitenkin katsomaan Kuninkaanlinnan liepeille, josko näyttelyyn pääsisi. Ja pääsihän sinne! En halunnut puolisoani mukaan, koska prinsessajutut eivät häntä oikeastaan kiinnosta, ja halusin nauttia  näyttelystä rauhassa. Siispä mies lähti etsimään Gamla Stanista sopivaa lounaspaikkaa, ja minä suuntasin linnaan.

img_20161220_105127-2

Lippu kustansi vajaat 17 euroa, mikä on kieltämättä suolainen hinta. Samalla lipulla olisi päässyt muihinkin Kuninkaanlinnan näyttelyihin, mutta minua kiinnostivat tällä kertaa vain nämä hääpuvut. Mutta oli se kyllä sen arvoista. Näyttely oli hienosti toteutettu, ja olihan se aikamoinen elämys nähdä ne puvut, kengät, korut jne. aitoina, ei vain kuvien välityksellä. Esillä oli myös kunniamerkkejä ja univormuja, mutta ne kuuluivat kai perusnäyttelyyn – en ole varma, kun en ole kuninkaanlinnan tässä osassa aiemmin käynyt.

Esillä olivat kuningatar Silvian – tai neiti Silvia Sommerlathin –  puku vuodelta 1976, sekä kolme varsin tuoretta Ruotsin prinsessojen morsiuspukua: kruununprisessa Victorian, prinsessa Madeleinen sekä tuoreimpana prinsessa Sofian puku. Hienosti mukana on myös prinsessa Lilianin yksinkertainen, vaaleansininen puku vuodelta 1976. Ruotsin prinsessa Lilian oli nykyisen kuninkaan Carl Gustavin sedän, prinssi Bertilin puoliso. Bertil ja Lilian elivät yhdessä, mutta prinssi ei saanut kruununperimysjärjestyksen takia (tai jotain) mennä naimisiin taviksen kanssa. Vuonna 1976 Carl Gustav antoi sedälleen luvan mennä naimisiin – Lilian ja Bertil olivat siinä vaiheessa jo vanha pari, ja Lilian epävirallisesti osa kuningasperhettä. Tästä ei toki näyttelyssä puhuttu mitään (ainakaan en huomannut), vaan Lilianin puku oli mukana samanarvoisena kuin muidenkin prinsessojen.

img_20161220_105543-2
Kuningatar Silvia, 1976.

Kuninkaallisista morsiuspuvuista näkee, että mitä ylempi asema, sen hillitympi puku. Silvia Sommerlathista tuli avioliiton solmittuaan kuningatar, sillä Carl Gustav oli jo tuolloin kuningas. Silvian puku on Diorin muotitalosta, se on pitkähihainen ja kaulus on hyvinkin umpinainen. Puku on upea ja henkii 1970-lukua – ja kuningattaren asemaa.

Nuorempien prinsessojen puvuissa näkee minusta saman tyylieron. Kruununprinsessa Victorian hääpuku on minun ehdoton suosikkini. Se on yksinkertainen ja koristelematon, kuningattaren puku sekin – paitsi että se on paljon avoimempi kuin Silvian aikoinaan.

img_20161220_105819-2
Kruununprinsessa Victoria, 2010.

Sekä prinsessa Madeleinen että prinsessa Sofian – neiti Sofia Hellqvistin – puvuissa on paljon enemmän pitsiä ja koristeita kuin (tulevien) kuningattarien. Varmasti muotikin muuttuu ajan mittaan, ja ovathan kaikki naiset myös omia persoonallisuuksiaan, jolloin heidän pukunsakin ovat erilaiset. Madeleinen puvussa on eniten pitsiä, ja Sofia palasi pukuvalinnassaan jälleen pitkähihaiseen malliin – tosin huomattavasti avonaisempaan silti, kuin anoppinsa pitkähihainen puku.

img_20161220_110200-2
Prinsessa Madeleine, 2013.
img_20161220_110134-2
Prinsessa Sofia, 2015.

Puvut oli laitettu esille kokonaisuuksina: jokaisen puvun pitkän laahuksen jäljessä olivat morsiusneitojen ja sulhaspoikien puvut, ja esillä olivat myös kengät. Hunnut olivat erillisessä vitriinissä. Victoria käytti samaa pitsihuntua kuin äitinsä aikoinaan, ja tämä huntu on suvun perintökalleus. Korutkin esiteltiin, mutta ymmärrettävästi niistä oli paikalla vain kuvia.

img_20161220_105901-2
Morsiuskimput vasemmalta: Silvia, Lilian, Victoria, Madeleinen, Sofia.

Näyttelyssä esiteltiin pukujen lisäksi paljon muutakin. Esimerkiksi hääkimput kuvailtiin tarkasti. Kuninkaallisia hääperinteitä esiteltiin, esimerkiksi se tieto, että kesäkuun 19. on perinteinen Ruotsin kuningasperheen hääpäivä. Infotauluissa kerrottiin häiden yksityiskohdat kuten morsiustytöt ja sulhaspojat, seremoniamestarit jne.

img_20161220_190029

Voi kuulostaa hassulta, mutta näyttelyssä käyminen kyllä oikeasti inspiroi hääsuunnitteluissa. En elä harhaluulossa, että hääpäivä olisi jotenkin ainutlaatuinen prinsessapäivä, enkä tavoittele kuninkaallista loistoa. Mutta ihan jo pelkästään noihin hääkimppuihin tutustuminen antoi ajatusta omasta kimpustani. Ihailen kruununprinsessa Victoriaa valtavasti, ja ehkä jotenkin alitajuisesti olen ajatellut hänen pukuaan omaani suunnittelessani. Pukuni tulee olemaan ihan erilainen kyllä – tealength,  Ateljé Iinan tekemä, kuten kerroin – mutta pitsit ja rusetit puuttuvat siitäkin. Kuten Victorian puku, myös minun morsiuspukuni tulee olemaan kaunis yksinkertaisuutensa vuoksi. Silkki tekee siitä hohtavan kauniin. Victoria käytti sukunsa diadeemia, minulla tulee (toivottavasti) olemaan puolisoni suvun perintönä kulkeva morsiuskruunu.

Voin lämpimästi suositella Kungliga Slottetin näyttelyä kaikille (kuninkaallisista) häistä kiinnostuneille! Näyttely on avoinna maaliskuun 17. päivään asti, ja nettisivuilta löytyy tietenkin lisätietoja.