Perinteiset häät ja uudet ideat

Jo tämän blogin alkuaikoina pohdin perinteisten häiden käsitettä ja sen soveltuvuutta meidän häihimme. Aihe nousi uudelleen mieleeni, kun luin Elämäni päivä -blogista pohdintoja siitä, mikä tekee häistä perinteiset ja millaisia ovat nykypäivän hääperinteet.

Edelleen ajattelen niin, että melko paljon pitää tehdä poikkeuksellisin tavoin, jos ei halua juhliinsa lainkaan minkäänlaisia hääperinteitä. Kuten Medar yllä linkittämässä blogissaan toteaa, häät rakentuvat niin että pari vihitään ensin ja sitten sitä juhlitaan. Juhlaan kutsutaan valittu määrä vieraita, heille tarjotaan herkkuja ja hääparia onnitellaan jollain tapaa.

Missään ei kuitenkaan lue, että morsiamella täytyisi olla (valkoinen) mekko, eikä missään lue että häissä on syötävä kakkua tai morsiusparille on nostettava malja. Ehkä ihmiset tällaista odottavat, koska sellaisia elementtejä häihin liitetään, mutta jos hääpari  niin päättää, he voivat tehdä juhlistaan juuri sellaiset kuin haluavat.

Silti olen aika varma, että täysin hääperinteettömiä häitä on varsin vähän. Kukin pari käyttää perinteitä valikoivasti, mutta itse tilaisuus on perusytimeltään samanlainen.

Hääperinteiden ei nyt ehkä vastakohta, mutta jonkinlainen perinteitä tuulettava tekijä ovat häätrendit. Pyörittelin silmiäni kun luin HS:n NYT-liitteen parin viikon takaista juttua siitä, mitkä asiat ovat in ja mitkä out tämän vuoden häissä. Kävi selväksi, etten ole kovin trendikäs ihminen myöskään häiden suhteen (kuten niin monin muinkin tavoin), ja tajuan kyllä myös kyseenalaistaa, miksi ihmeessä minun pitäisikään olla.

Tänä vuonna esimerkiksi hääkimput ovat lehtijutun mukaan epäsymmetrisiä ja morsiamen kampaukset mahdollisimman ”luonnollisen” eli sotkuisen näköisiä. Huh. Minä nimenomaan haluan, että kukkakimpussani ei sojota ylimääräisiä asioita vaan se on tasainen, pienehkö ja hallittu. Hiukseni haluan melko yksinkertaisella kampauksella ylös, jotta mieheni suvun häätiara pääsee oikeuksiinsa. Väriteemamme on nimenomaan pehmeitä sävyjä, ei kovia ja kirkkaita värejä (jotka olisivat trendikkäitä), koska sellaiset eivät ole meidän mielestämme yhtä kauniita ja juhlavia.

Ja kyllä: meille tulee karkkibuffa, vaikka se on ilmeisesti aivan viihoviimeisen vanhanaikaista ja passé. Mutta ajatus herkkubuffasta tympii, koska en pidä erityisesti makeista herkuista. Karkit sen sijaan maistuvat (pieninä annoksina kerrallaan) sekä minulle että tulevalle puolisolleni, ja karkkibuffan avulla saadaan hoidettua myös hääkarkkipuoli ilman, että tarvitsee askarrella hääkarkkikoteloa jokaiselle vieraalle. Mutta miksi ihmeessä laittaisin buffaan esim. donitseja (jotka mainittiin esimerkkinä trendikkäästä herkkubuffan osasesta), kun donitsit ovat yleensä melko tympeän makuisia?

Voi sanoa, että meille tulee varsin perinteiset häät. Häätrendejä ei juurikaan noudateta, etenkin kun tuo karkkibuffakin on nyt siis epätrendikästä. 😉 Tärkeintä kuitenkin on, että niistä tulee meidän näköisemme juhlat – ja ehkä juuri siksi hääperinteet korostuvat moderniuden edessä.

Hääperinteiden, häätrendien, omien odotusten ja sukulaisten toiveiden joukossa luoviminen vaatii visiota siitä, millaiset juhlat oikeasti haluaa järjestää. Kompromisseja joudutaan yleensä tekemään siksi, että rahaa juhliin on useimmilla pareilla käytettävissä rajallisesti. Toivon kuitenkin, ettei kovin moni tämän(kään) vuoden morsian muutu täysin bridezillaksi erilaisten häätrendejä julistavien kaupallisten toimijoiden keskellä. Kun kymmenen vuoden kuluttua katsotaan hääkuvia, kukaan ei enää muista  pohtia häiden muodikkuutta. Perinteet muistetaan ehkä hiukan paremmin, mutta tärkeintä on muistaa rakkaus.

Lähipäivinä voisin kirjoittaa tarkemmin siitä, miten hääperinteet meidän juhlassamme tulevat näkymään. Myös vieraslistasta on tarkoitus kirjoittaa, se kun oli suunnittelun vaikein osuus. Ja vertaistuesta – siitäkin voisin vielä sanasen sanoa.

Advertisement

Koristeaskarteluinnostus

Olin miettinyt (täällä blogissakin), että voisi olla kiva askarrella jotain paperikoristeita häihin. Askartelu kuitenkin edellyttäisi innostusta ja aikaa, eikä koristeiden tekeminen ole itsetarkoituksellista: teen niitä vain jos siltä tuntuu. Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni eilen askartelemasta. Näpertelin paperikoristeita koko talvisen sunnuntain, yhtä hiihtolenkkiä lukuunottamatta.

Tein kaksi viiriä ja vähän kolmatta. Valkoista paperia meillä oli paljon, joten se on taustaksi kaikkein järkevin. Löysin kuitenkin myös vaaleanliilaa kartonkia, ja tein siitä muutaman viirilapun kokeeksi. Värillinen näyttää kivalta sekin, mutta luulen että ihan taloussyistä pysyn valkoisessa paperissa jatkossakin. Ei niin että kartonki olisi liian kallista, mutta en vain halua käyttää näihin paljoa rahaa.

Mitään en siis näihin ostanut askartelutarvikeliikkeistä, vaan yläreunan pitsitarraa lukuunottamatta kaikki oli omista varastoista: vanhaa askartelupaperia ja roskiin menossa ollut kirja. Pitsin ostin hääkirpparin kautta hyvin edullis esti. Sitä on enää vähän jäljellä, ja jos innostun tekemään lisää viirejä niin pitänee hankkia jostain lisää. Ehkä vielä pari voisi tehdä, jos vain suinkin saan aikaiseksi. Pitsiteipin kautta tuli muuten rikottua se ajatukseni, että häiden koristeissa ei olisi mitään pitsiä. Sanoin tämän rajoituksen kutsujen suunnittelijallekin kun mietittiin painotuotteiden tyyliä. Mutta kas, näin sitä sitten kuitenkin juhliin tuli, ainakin vähän. Alushameeseenikin toki saattaa vähän pitsiä päätyä…

Viirien valmistuttua halusin vielä kokeilla pinterestissä nähtyjä koristeita. Ajatukseni on, että juhlasalin ikkunoihin voisi laittaa jotain pieniä koristeita roikkumaan. Olen kerran aiemmin syksyllä koettanut tehdä suodatinpussiruusuja, ja niistä tuli ihan kaameita. Siksi suhtaudun hyvin varovaisesti paperikukkaohjeisiin. Sydänkuvio sen sijaan vaikutti helpommalta.

Näitä paperisydämiä tein nyt seitsemän, ja kiinnitin ne langalla toisiinsa köynnökseksi. Jos jaksaisin askarrella joukon lisää tällaisia köynnöksiä, ne olisivat todella kauniit ikkunakoristeet.

Oli yllättävänkin mukavaa askarrella hääkoristeita. Tunnen itseni niin hyvin, että pelkään parhaan askarteluinnon purkautuneen jo eiliseen sessioon. Loput koristeet, jos niitä haluan, pitää tehdä sitten ihan vain koska niin päätän, en siksi että erityisesti innostun.

Ehkä hääkoristeiden tekeminen kumpusi myös lievästä tarpeesta saada pikkuisen häähössötystä juuri viime viikonloppuna. Suunnitelmani oli mennä Jyväskylän häämessuille, mutta lopulta päätin sittenkin olla menemättä. Arvelin, että en saa sieltä muuta kuin tungosahdistuksen, eikä se ole pääsylipun väärti. Meillä on jo juhlapaikka, pukuompelija ja suunnitelma puvusta, kukkatoimittaja, valokuvaaja, kampaaja ja sormuskin mietitty, joten palvelutarjoajia en sieltä olisi etsinyt, lähinnä pientä häähömpöttelyä. Ahdistun nopeasti väkijoukoissa, joten päätin jättää messukokemuksen toisten bloggaajien raporttien varaan – hyviä ja hauskoja häämessuraportteja ilmestyi jo syksyllä, ja nyt keväällä on varmasti tulossa vielä monta ihanaa blogitekstiä. Uskon ratkaisun olleen itseni kohdalla varsin hyvä. Jos häähömpötyksestä jäi vielä kiintiötä, voin jonain iltana taas ottaa häälehdet esiin ja selailla niitä.

Kaasot ja bestmanit, meidän läheisimmät

Kumpikin meistä valitsi kolme läheistään häiden kunniatehtäviin. Kaasot ja bestmanit ovat auttamassa meitä häissä, mutta samalla myös esillä juhlassa läheisimpinä ihmisinämme, luottohenkilöinä. Heidän nimensä mainitaan kutsussakin.

Tässä blogissa en mainitse heitä nimeltä, mutta haluan kertoa keitä he ovat.

Kolme kaasoani edustavat kaikki eri elämänvaiheitani. Jokseenkin itsestään selvää on aina ollut, että jos menen naimisiin niin siskoni E on kaasoni. Kaksi vuotta vanhempi isosiskoni on paras ystäväni ja tukipilarini kaikessa. Kyllä me riitelemmekin, ja välillä on viileämpiä kausia, mutta en olisi voinut kuvitella muuta vaihtoehtoa. Suurin asia on, että siskoni tulee mukaan siviilivihkimiseen. Siskoni ansiota myös on se, että puolisoni suostui aikanaan soittamaan minulle ja lähtemään sokkotreffeille. Olen siis siskolleni kaiken tämän rakkauden määrän velkaa. 🙂

Siskoni lisäksi pyysin kaasoikseni kaksi hyvää ystävääni. Toinen, K, on vanhimman kummityttöni äiti, johon tutustuin lukiossa. Hän on musikaalinen ja onkin luvannut auttaa erityisesti häiden musiikkiosuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Minusta olisi myös todella hienoa, jos kummityttöni soittaisi jotain häissä, mutta en tietenkään pakota pikkutyttöä esiintymään.

Kolmas kaasoni A on opiskeluaikainen ystäväni, jonka kanssa teimme yhdessä opettajaopinnot. Se oli raskain opiskeluvuosi mitä olen kokenut, ja A:n ystävyys kannatteli minua silloin – ja kannattelee monin tavoin edelleen.

Bestmaneista kaksi on mieheni sukulaisia: hänen pikkuveljensä P tulee mukaan siviilivihkimiseen. Vaikka veljekset ovat hyvin erilaisia, on P hyvin läheinen ja tärkeä.

Toinen sukulaisbestman on mieheni serkku L. Hän on naispuolinen, mutta mieheni toimi aikanaan hänen kaasonaan. L ja hänen miehensä ovat meille läheisiä; heille puolisoni halusi minut ensimmäisenä esitellä, kun olimme alkaneet seurustella.

Kolmas bestman J on mieheni pitkäaikainen ystävä työkuvioista, ja hänen vastuullaan ovat häiden sotilasperinneosuudet. J tuntee myös siskoni, ja hän oli tekemässä sitä taustatyötä joka tehtiin, että meidät saatiin ensimmäisille treffeillemme.

Nykyään tuntuu yleistyneen tapa tehdä kaasoksi pyytämisestä erityinen hetki. Sitä varten on olemassa esimerkiksi erilaisia kortteja, ja Pinterestista löytyy monia muitakin ideoita ”kaasokosiskeluun”. Minulle tärkeää oli vain se, että sain pyytää heitä kasvotusten enkä puhelimessa.

Bestmanit (upseeria lukuunottamatta tietenkin) ja kaasot saavat kukkavieheet rintaansa juhlapäiväksi. Samanlaiset tulevat myös molempien meidän vanhemmille. He istuvat perheineen meidän kanssamme tai ainakin mahdollisimman lähellä meitä. Majoitumme kaikki hääpaikan läheiseen huvilaan, jossa vietämme koko viikonlopun perjantaista alkaen. Hääpäivän aamuna kaasot, naispuolinen bestman ja minä istumme kaikki kampaajan tuoliin, meikkaamme ja pukeudumme yhdessä. Siitä tulee ihana aamupäivä!

Olen kerran toiminut itse kaasona. Silloin en tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin kaasolahja, joten yllätyin kovasti kun häiden jälkeisenä aamuna sain tuoreelta rouvalta kauniin hopeariipuksen muistoksi juhlista. En ole vielä aivan varma, miten kaasolahjan loppujen lopuksi ratkaisen. Olemme kuitenkin sanoneet heille kaikille, että korvauksena avusta tarjoamme heille hääviikonlopun majoituksen ja ruoat. Mieleni tekisi muistaa kaasojani myös jollain pienellä muistolahjalla, mutta en halua sen olevan jotain ”vain siksi että niin on tapana” vaan jotain joka merkitsee jotain ja sopii jokaiselle heistä. Siksi asia on kovasti vielä pohdinnassa, ja myös budjetti rajoittaa – majoitus on taloudellisesti melko iso juttu  jo sekin.

Olen kutsunut kaasot meille helmikuun viimeisenä sunnuntaina. He ovat tavanneet kyllä, mutta eivät tunne toisiaan kovin hyvin, koska kuten sanottu, he edustavat kukin eri vaiheita elämäni varrelta. En aio kuormittaa heitä kovin paljon etukäteen, mutta on kiva kokoontua juttelemaan häiden käytännöistä ja suunnittelusta. Tärkein panos, jota heiltä toivon on se, että hääpäivänä voisin luottaa kaiken sujuvan ilman, että minun tarvitsee puuttua mihinkään, juosta keittiön ovella tai hermoilla. Myös edellisen illan koristeluissa tarvitaan talkooapua, ja tässä kohdin bestmanit tulevat myös korvaamattomiksi. Kun meitä on runsas joukko, saadaan paikat kuntoon nopeasti.

Kaikki kuvat Pinterestista.

Paljon tehtävää, mutta mieluista

Syksyllä häiden järjestelyt ovat olleet lähinnä hyvin epäkonkreettista suunnittelua. Vain paikan varaaminen kesällä nytkäytti häitä konkreettisesti eteenpäin, mutta muuten aikaa on mennyt lähinnä suunnitteluun. Olen hankkinut koristeita kyllä, koska kuten aiemmin kirjoitin, loppukesä oli loistavaa sesonkia käytettyjen koristeiden hankintaan. Myös ensivisiitti ompelimoon oli jotain hyvin konkreettista, mutta toisaalta pukuasia ei ole sen jälkeen edennyt mihinkään.

Olen nähnyt monissa hääblogeissa hienoja todo-listoja, jotka on aloitettu jo vähintään vuosi sitten. Tehtävälistat auttavat minua työssäni jokseenkin päivittäin, joten tajusin kyllä että sellainen kannattaisi tehdä myös häiden järjestelyihin. Mutta en vain syksyn kiireisinä ja väsyttävinä päivinä jaksanut miettiä, mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä. Tehtävälistan ainoa huono puoli nimittäin on se, että se osoittaa tekemättömän työn suuren määrän. Hyöty on tietenkin siinä, että suunnittelemalla tehtävät ne tulevat järjestelmällisesti ja mahdollisimman oikea-aikaisesti tehdyksi.

Nyt häihin on enää runsaat kuusi kuukautta. Vaikka suuret kuviot ovat jo hallinnassa, monta pientä juttua on vielä tehtävänä ja hoidettavana. Joululoman virkistämänä olenkin saanut uutta puhtia järjestelyihin, ja siinä auttoi myös kyläily erään bestmaneista luona joulukuun  alussa. Hänen intonsa hääjärjestelyiden suhteen tarttui!

Tehtävälistani löytyy tuolta yläreunan linkin takaa. Se on nyt hyvin morsiankeskeinen ja sisältää asioita, jotka eivät ole tärkeydeltään tai vaivannäöltään toisiinsa rinnasteisia. Esim. kesäkuussa hankittavat ripsien pidennykset eivät ole läheskään yhtä tärkeää kuin keskustelu papin kanssa, mutta molemmat pitäisi kuitenkin silloin hoitaa. Morsiankeskeisyys johtuu siitä, että lista on pääosin minua varten. Olemme sopineet, että minä hoidan valtaosan käytännön asioista häiden järjestelyissä, joten lista on minua varten. Uskon silti, että tästä on hyötyä myös puolisolle.

Yritin tehdä listasta kevätpainotteisen. Tehtävälistoilla on tapana venyä loppupäätä kohti, eli tekemättömät siirtyvät aina eteenpäin. Näin tulee todennäköisesti tapahtumaan meillekin, ja vaikka heinäkuussa ei nyt näyttäisi olevan paljon tehtävää, uskon sen täyttyvän jokseenkin itsestään. Kesä- ja heinäkuussa on myös muita liikkuvia osia kuin häät: kesäkuu on kummallakin meistä töissä hyvin kiireinen (olen mm. viikon Yhdysvalloissa työmatkalla), ja heinäkuussa on ainakin kahdet festarit, joissa jompi kumpi tai molemmat meistä haluavat käydä. Tavoite kuitenkin olisi, että häiden jälkeen ei olisi enää mitään muuta ohjelmaa kuin yhdessäoloa ja toipumista. Se, missä se toipuminen ja avioparisöpöily tapahtuu, on vielä avoinna, mutta se on kuitenkin viimeinen lomaviikko.

Olen kutsunut kaasot meille erääksi sunnuntaipäiväksi helmikuussa. Vaikka aion hoitaa suurimman osan etukäteen tehtävistä asioista itse ja kuormitan heitä pääosin vasta hääviikonloppuna, on silti muutamia asioita joista on hyvä jutella ja sopia jo hyvissä ajoin. Ja onhan muutenkin kiva kutsua kolme läheistä ystävää kyläilemään – kaasotapaaminen on hyvä tekosyy saada laittaa heille sunnuntailounas. Lähiaikoina voisinkin kertoa ketä ovat kaasomme ja bestmanimme: miksi juuri nämä ihmiset ovat häiden aikaan kaikkein lähimpänä meitä.

Juusto kuuluun juhlaan(kin)

Ruoka on meille tärkeää, ja onnistuneet tarjoilut epäilemättä yksi keskeisin asia häissämme. Juhlapaikkamme on kesähotelli, jonka ravintolalla on pitkä kokemus häiden juhlavasta ruoanlaitosta. Juhlamenu kuulostaakin hyvältä, joten odotuksemme ovat sen suhteen korkealla. Kerron juhlamenusta tarkemmin keväämmällä, kunhan saamme pari yksityiskohtaa tarkistettua vielä hotellin emännän kanssa.

Eräs tärkeä osa juhlaruokailua ovat juustot – ainakin minulle. Olen kasvanut pienjuustolassa, sillä vanhemmillani on ollut juustolayritys koko elämäni ajan. Meillä on aina syöty juustoja ja herkuteltu erikoisuuksilla. Erityisesti kotimaiset pienjuustoloiden herkut ovat minulle tärkeitä, ja onneksi niitä saadaan myös hääpöytään.

Loppuvuodesta pidimme juustomaistiaisia vanhempieni luona pariinkin kertaan. Päädyimme valitsemaan juustotarjoiluun neljä erilaista juustoa. Niissä on mukana kaksi kovaa tai puolikovaa, pitkään kypsytettyä ja voimakkaan makuista juustoa sekä kaksi pehmeämpää homejuustoa.

Mouhijärveläinen Herkkujuustola tuottaa eräitä Suomen maukkaimpia juustoja. Oma suosikkini on pehmeä ja maukas, silti todella elegantti punahomejuusto  Metsuri. Puolisoni herkku on puolikova, melko voimakkaan makuinen Vilho.

Isäni valmisti camembert-juustoa, ja haluaisin camembertia myös hääpöytään. Isä on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta (lähes) yhtä maukas camembert valittiin Helsingin meijeriliikkeen valikoimista. Sieltä pöytään siis tulee Klippan-niminen valkohomejuusto.

Nykyisen kotimme naapurissa toimii Jukolan Juusto, joiden valmistama mustapippuricheddar valittiin juuri syksyllä vuoden 2016 parhaaksi. Vaikka en erityisesti pidä voimakkaasti pippurisista ruoista, Jukolan cheddarissa pippurisuus on hienosti tasapainossa pehmeän, rasvaisen cheddarin kanssa. Totta kai haluamme pöytään tätä lähellä tuotettua mestarijuustoa!

Nämä juustotarjottimen juustot ovat todennäköisesti esillä suurimman osan iltaa. Juustojahan voi syödä sekä alkupalana että jälkiruokana. Ne säilyvät hyvin, sillä juustojen paras tarjoilulämpötila ei suinkaan ole jääkaappikylmä.

Sen sijaan lämpenemiselle hiukan arempi tuote on leipäjuusto. Äitini on tehnyt leipäjuustoa työkseen niin kauan, etten edes muista muunlaista aikaa. Leipäjuusto on tärkeä osa lapsuuttani ja perheemme elämää. Äitikin on jo osittain eläkkeellä, mutta on luvannut käynnistää juustolan häitä varten. Näin saamme kahvipöytään kakun rinnalle myös muuta herkkuja: leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Olen iloinen siitä, että hääpaikkamme ruokaideologiaan kuuluu lähiruoka ja suomalaiset tuotteet. Juustoissa pysymme kotimaisissa pientuottajissa, ja toivon että myös muu ruoka on mahdollisuuksien mukaan läheltä hankittua.