Jotain vanhaa, jotain uutta…

Something old

Something new

Something borrowed

Something blue

Tämän runon opin kolmannen luokan englanninkirjastani. Muilta hääbloggaajilta olen nyt vasta oppinut, että rivejä on viisi: …and a six pence in her shoe.

Ihan kaikkia hääperinteitä en jaksa tai välitä noudattaa meidän häissämme, mutta jostain syystä en kertaakaan ole kyseenalaistanut, ettenkö toteuttaisi tätä lorua myös omassa häälookissani. Jostain syystä se on niin itsestään selvyys, että ilman kysymyksen häivääkään olen lähinnä vain miettinyt, mikä palanen hääasuani on mikäkin. Kuusipennynen saattaa jäädä puuttumaan kengästäni, mutta muihin kohtiin tiedän jo vastaukset.

Meidän häämmehän ovat sillä tavalla kaksijakoiset, että vihkiminen tapahtuu siviiliseremonialla viikkoa ennen avioliiton siunausta ja varsinaista hääjuhlaa. Kumpaan näistä lorun onneatuovat esineet pitäisi pukea ylle? Ehkä parasta varmistaa, että molempina päivinä löytyvät kaikki elementit.

Jotain vanhaa on helppo. Laukkuni, joka on yksi ensimmäisistä hankinnoistani ja jo esitelty blogissakin, on vanha. Ostin sen nettikirpparilta, ja myyjän mukaan laukku on 1940-luvulta. Sitä on vaikea todistaa, mutta vanha se on.

laukku 1
Laukku rantakivellä.
laukku 2
Ooh, lemmikit kukkivat!

Jos kävisi niin, että laukku olisi todellisuudessa uustuotantoa, minulle tulee ylleni myös jotain muuta vanhaa. Mutta niistä kerron sitten kun ehdin kuvata jotain lainattua -osuuden.

Jotain uutta on tietenkin pukuni. Se voisi olla myös lainattu, koska se palautetaan liikkeeseen häiden jälkeen jonkun onnellisen vuokrattavaksi. Hääjuhlassa uutta ovat myös pienet korvakorut, joita olen toivonut huomenlahjaksi.

Puvun ompelu etenee hyvin. Ensi viikolla on viimeinen sovitus. Silkkisatiininen puku on yksinkertainen, norsuunluunvalkoinen ja juuri minulle tehty. Viime kerralla sovitin jo alushamettakin. Se on vaaleanpunainen, ja alushameen reunaan on tulossa kuvassa näkyvää pitsiä.

vedokset
Tämä kuva on aiemmalta sovituskerralta. Enää kyljessä ei ole neuloja.

Jotain vanhaa ja jotain uutta olivat aika helppoja, mutta kunhan ehdin kuvata lisää hääasuni yksityiskohtia, kerron mitä ovat jotain lainattua ja jotain sinistä. Ne ovat vielä merkityksellisempiä esineitä kuin nämä edellä kuvaillut, ehkä ne kaikkein tärkeimmät palaset asustani.

Mainokset

Juhlan paikka: Hotelli Heimari

Häävalmistelut aloitettiin viime kesänä juhlapaikan valinnalla. Valinta ei ollut yksinkertainen, ja siitä käytiin useampikin plussia ja miinuksia listaava keskustelu. Lopulta ratkaisumme kuitenkin tuntuu todella oikealta meidän kannaltamme, mutta monille vieraille valintaa on jouduttu selittämään. Hääjuhlamme paikka ei nimittäin ole kummankaan meistä koti- tai työkaupungissa.

Asumme tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Olen aiemmin asunut Jyväskylässä, missä myös työpaikkani sijaitsee. M puolestaan on arjet töissä Lappeenrannassa. Hääpaikkaa punnittiin näiden kaikkien välillä. Voiton vei kuitenkin Mikkeli, tai tarkemmin sanottuna Ristiina, paikka yhteisen kodin ja M:n työpaikan puolivälissä.

Puolisoni suvulla on Ristiinassa kesäpaikka, joka on ollut heillä 1950-luvulta asti. Tämä kesämökki on miehelleni rakas paikka, ja minäkin kiinnyin siihen nopeasti yhteiselomme alussa. Vietimme mökillä monta tärkeää hetkeä suhteemme alkuaikoina. Yhä edelleen se on pakopaikka kaikesta muusta: vaikka vietämme siellä parhaimmillaan jopa kokonaisia etätyöviikkoja, jollain tapaa arki ja maailman murheet eivät ulotu mökille asti. Siellä verensokerini on tasaisempi, hymy herkässä ja niskajumit pysyvät poissa.

Hääjuhla mökillä olisi kuitenkin ollut vähän liian vaikeasti järjestettävä. Tai ei ehkä vaikea, mutta juhlasta olisi tullut hyvin erilainen tyyliltään kuin mitä ajattelimme. Mökillä kun ei ole juoksevaa vettä, sisävessaa tai juhlatarkoitukseen sopivaa keittiötä. Siksi aloimme etsiä lähiseudun juhlapaikkoja. Niitä onkin siinä runsaasti, esimerkiksi kauniita kartanomiljöitä.

Me valitsimme kesähotelli Heimarin, joka on vain lyhyen kävelymatkan päässä mökiltä. Heimarilla on 1920-luvulle ulottuva, monivaiheinen historia omalla paikallaan, ja puolisolleni se on tuttu lapsuudesta asti. Heimarin juhlasaliin mahtuu parhaimmillaan jopa 200 henkeä, joten tilanpuutetta ei tarvitse kärsiä. Vieraat voivat majoittua hotelliin, jonka huoneita varataan meidän vieraillemme sovittuun päivämäärään asti.

Heimari 1
Heimarin tieltä kohti pihaa vapun jälkeen 2017.

Siviilivihkiminen tapahtuu Helsingissä viikkoa ennen juhlaa, mutta hääjuhla alkaa Heimarin puistomaisella piha-alueella avioliiton siunauksella. Pihalta siirrytään suoraan juhlasaliin. Hotellia ympäröi suuri nurmikenttä, jossa on minigolfrata, ainakin aiempina kesinä lampaita, leikkipaikkoja ja lapsilla tilaa juosta kesäillassa. Piha-alue rajautuu sinisenä kimmeltävään Saimaaseen. Häät järven rannalla – tämä on kuin suoraan unelmasta. Hotellin aluetta ympäröivät Saimaan lisäksi metsät ja pellot, mikä tekee maisemasta monen suomalaisen sielunmaiseman – myös minun.

Heimari 3
Heimarin nurmikenttää heinäkuussa 2016.
Heimari 2
Hotelli rannan suunnasta nähtynä heinäkuussa 2016.

Kruununa päätöksessämme viettää häät juuri Heimarissa oli siihen kuuluva huvila nimeltään Aurala. Aurala on vanhan herrasväen huvilan tyylinen kaunis talo muutaman sadan metrin päässä hotellista. Se on remontoitu täysin lähivuosina, ja samalla on kunnostettu myös siihen kuuluva rantasauna. Olemme vuokranneet Auralan koko viikonlopuksi. Siellä on seitsemän makuuhuonetta, joihin olemme kutsuneet kaasot ja bestmanit perheineen. Auralassa on iso keittiö ja ruokasali, joihin mahdumme varmasti kaikki. Odotan ilolla yhteistä iltaa näiden ihmisten kanssa häiden aattona. Häiden jatkoja vietetään Auralan saunalla.

Aurala
Aurala pilkottaa Heimarin pihatieltä pellon takana vapun jälkeen 2017.
Aurala 2
Aurala kesällä 2016.

Heimarin omistaa PAU, mutta liitto ei itse toimi yrittäjänä vaan vuokraa paikkaa. Heimarin yrittäjä vaihtui viime talvena, ja hetken verran ehdin säikähtää, vaikuttaako yrittäjän vaihdos meidän häävalmisteluihimme. Kävi ilmi, että vaikutus on pelkästään positiivinen. Uusi yrittäjä on innokas ja energinen, ja hän uudistaa mielellään Heimarin systeemejä paremmin hääparien toiveita vastaaviksi. Esimerkiksi viime kesänä päätetty ruokalistamme meni uusiksi, ja keskustelun perusteella se tulee parantumaan roimasti – kirjoitan siitä sitten, kun saamme sen. Uusi yrittäjä on myös päivittänyt juhlasalin ilmettä kevyemmäksi pienillä sisutuksellisilla jutuilla. Vaihtamalla saliin toisenlaiset tuolit hän myös muutti tilaa niin paljon, että minulta säästyi tuolihuppujen ompelemisen urakka. Hurraa!

Minusta tuntuu kivalta ajatella, että hääpaikkamme on sellainen, jossa tulemme viettämään aikaa jatkossakin. Kesämökki on paikallaan aina, ja me siellä kesäisin – ja aina tullessamme kuljemme Heimarin ohi ja muistamme häämme. Esimerkiksi Heimarin juhannuskokolla tulemme varmasti käymään monena kesänä seuraavien vuosikymmenten kuluessa.

Mitä ne toiset vaihtoehdot olisivat olleet? Pisimpään arvoimme Lappeenrannan upseerikerhon ja Heimarin välillä. Upseerikerho on upea paikka, jonka henkilökunta on tuttua ja luotettavaa, ja joka merkitsisi etenkin puolisoni ammatin vuoksi paljon. Totuus kuitenkin on, että etenkin minun sukulaisilleni ja ystävilleni Lappeenranta on todella kaukana. Majoitus olisi pitänyt järjestää hotelleihin, ja paketti olisi muutoinkin muodostunut monimutkaisemmaksi kuin Heimarissa. Lisäksi Lappeenrannan vaihe meidän kummankin elämässä tulee todennäköisesti tältä erää päättymään lähiaikoina, joten paikka ei jäisi osaksi elämäämme samalla tavalla kuin Heimari jää. Silti suosittelen upseerikerhoa lämmöllä häitä suunnitteleville. Olen ollut siellä monissa juhlissa, ja puitteet ovat aivan vertaansa vailla.

Elämäni tärkein koru

Kun joulun välipäivinä 2015 menimme kihloihin ja tammikuun 2016 alussa ostimme sormukset, mietin miten tulisin tottumaan sormukseen vasemmassa nimettömässä. En ollut koskaan ennen pitänyt juuri siinä sormessa sormusta, vaikka muuten käytin monenlaisia, lähinnä hopeisia sormuksia. Nopeasti totuin siihen ja lakkasin käyttämästä muita.

Riisun yleensä kaikki korut, myös kihlasormuksen, kun tulen työpäivän jälkeen kotiin. Mutta ulos lähtiessäni tarkistan moneen kertaan, että vasemmassa nimettömässä on sormus. Ilman sitä on orpo ja tyhjä olo.

Kihlasormus on minulle valtavan tärkeä, mutta vihkisormus on ehkä kuitenkin se tärkein koru, mitä tulen omistamaan. Silti sen valinta oli helpompaa kuin moni muu asia häihin liittyen. Olen jo aikoja sitten ihastunut filigraanisormuksiin. Suosikkini on ollut Kalevala Korun filigraanisormus, mutta se on erään ystäväni vihkisormus, ja – lapsellista tai ei – en halua, että jollakin lähipiirissä on samanlainen sormus juuri tässä sormessa, tässä tarkoituksessa. Sitten kävikin niin, että löysin paremmin omaan sormeeni sopivan. Luulen, että Kalevala Korun sormus olisikin ollut liian leveä lyhyeen nivelväliin vasemmassa nimettömässäni.

Löysin Kohinoorin Laurel-sarjan, ja se oli siinä. Minun sormukseni. Yritin kyllä vielä muutama kuukausi sitten katsella muitakin, mutta palasin aina samaan sormukseen. Ei epäilystäkään. Se on Laurel, ja keltakultaisena.

sormusrasia

Sormus on filigraanikuvioiseksi kapea, ja koukerokuvio melko hillitty. Etenkin keltakultaisena muotojen pehmeys ja pyöreys tekee siitä tasapainoisen ja rauhallisen. Suunnittelija on Marko Osala.

Kuvien perusteella en osannut päättää, minkä version Laurelista haluaisin. Jätin lopullisen valinnan hakureissulle kultasepänliikkeeseen, ja arvelin että tilanteesta voi tulla vaikea. Arvelin väärin. Jokin aika sitten menimme Jyväskylän Timanttisille tarkoituksena kertoa, että haluaisin Laurelin, mutta en tietenkään ilman sovitusta. En uskonut, että heillä olisi kaikkea malleja liikkeessään, joten joutuisin ehkä tekemään pari sovitusreissua.

Liikkeessä oli vain kaksi Laurel-sormusta, ja se riitti. Toinen oli valkokultainen sormus, jossa reuna oli koristeleikattu – sen keltakultainen versio oli kuvien perusteella suosikkini. Mutta sitten oli keltakultaisena toinen Laurel-versio, jossa oli vähemmän leikkauksia, mutta kaksi pienenpientä timanttia lehtikuvion keskellä. Henkäisin nähdessäni sen, koska se oli kauniimpi kuin mikään kuva olisi kertonut. Nostin sen telineestä ja sovitin varovasti – ja se sopi täydellisesti. Juuri minun kokoani, minun näköiseni, minun sormukseni. Se oli siinä. Elämäni tärkein koru.

Muutamia viikkoja myöhemmin hain sormukseni kaiverrettuna, ja sovittaessa reaktio oli sama: kädet tärisivät, ja sormus tuntui yksinkertaisesti täydellisen oikealta. Myyjää nauratti, kun hymyilin onnesta, innosta ja ilosta.

Vihkisormukseni sopii täydellisesti kihlasormukseen, se on jopa parempi nimenomaan kihlan vieressä. Kihlat ostettiin Kohinoorin mallistosta nekin, koska silloin jo mielessäni kiilsi Laurel, vaikka en sitä halunnut silloin vielä sovittaa, kihla tärisytti mieltä ihan riittävästi. Nyt kihla- ja vihkisormus tuntuvat kuuluvan pariksi.

sormukset 2

Sillä viikolla kun hain sormuksen, olimme mökillä viettämässä etätyöviikkoa. Kuvasin sormuksiani keväisessä auringonpaisteessa rantakivillä. Sormukset hehkuvat auringossa, mutta voin vakuuttaa että minun hymyni hehkui vielä enemmän.

sormukset 1

Olen hajamielinen, ja muistamattomuuteni on vain pahentunut viime vuosina. Olen ehtinyt hukata kihlasormukseni pariinkin kertaan, toisella kerralla jo melko pitkäksi aikaa. Siksi pyysin viime jouluna joulupukilta apua tässä, ja sain lahjaksi vaaleanpunaisen Iittalan Vitriini-rasian. Se on nyt kirjahyllyssä, ja meidän molempien sormukset ovat aina siellä, milloin eivät ole sormessa. Hukkasin sormukseni aiemmin toistuvasti, koska sillä ei ollut kunnollista paikkaa. Vitriini-rasia on juuri täydellinen säilytyspaikka sormuksille, myös häiden jälkeen tälle vihkisormukselleni.

IMG_20170515_191052

Hääkarkkeja

Niina kirjoitti #häkkistenhäät -blogiinsa tavalliseen tapaansa hurmaavilla kuvilla täytetyn postauksen häiden vieraslahjoista. Sitä lukiessani muistin, että en ole edes meidän häiden ei-ei-juttuja kertoessani tullut kirjoittaneeksi vieraslahjoista. Tuosta jo voi päätellä, että niitä ei ole tulossa.

Vieraslahjat kuuluvat kuitenkin siihen osastoon, jonka suhteen ole ollut vähän epävarma. Toisaalta pidän niitä ”täysin turhakkeina ja pelkkänä ylimääräisenä rahankuluna” (suora lainaus Niinan blogikirjoituksesta), mutta toisaalta ajatus vieraslahjasta pysyvänä, persoonallisena muistona häistä on kiva. Jossain vaiheessa haaveilin, että meidän häissä paikkakortit olisivat voineet olla tällaiset avaimen muotoiset pullonavaajat, jotka toimisivat myös vieraslahjoina.

vieraslahjat
Kuva on etsysta.

Mutta sitten budjetti nousi liikaa ja tulin järkiini. Mietin, mitä oikeastaan haluan vieraslahjojen olevan. Tulin siihen tulokseen, että kaikkein kivoin ja tietyllä tapaa perinteisin vieraslahja on hääkarkki. Koska en jaksa askarrella jokaiselle vieraalle omaa hääkarkkikoristetta, meillä on häissä karkkibuffa. Siihen tulee runsaasti makeaa, joita vieraat voivat ottaa mukaansa meidän nimitarroillamme varustettuihin paperipusseihin. Näin hääkarkit tulevat vain niille, joita asia kiinnostaa. Jos ei karkkia halua, sitä ei ole pakko ottaa. Säästän myös askartelun vaivan.

Vieraslahja toimiikin minusta parhaiten silloin, jos se on persoonallinen ja hääpariin ja hääjuhlaan aidosti sopiva. Ehdottomasti paras vieraslahja oli ystäväni häissä, joissa hääpari oli valinnut jokaiselle vieraalle hänen persoonaansa sopivan Fingerpori-sarjakuvastripin ja pakannut sen odottamaan hänen paikalleen. Muistaakseni sarjakuvat löytyivät pienistä häärasioista, ja uskoisin että niiden mukana oli pieni konvehti. Se toimi hienosti ja jäi mieleen! Karkkia tosin en muista, mikä kertoo ehkä juuri heidän vieraslahjansa ydinajatuksesta – sarjakuva oli se pointti.

Hmm… Meillä se varmaankin olisi joko Fingerporia tai Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvaa.

Koska mitään noin suuritöistä ja luovaa ei ole edes yritetty keksiä, ja koska karkkibuffa on meidän molempien mielestä hyvä ajatus, se riittää meidän häiden vieraslahjaksi. Saavathan häävieraat kuitenkin muistoksi hääkuvan kiitoskorttina. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla toisten hääbloggareiden kirjoituksia aiheesta, sillä kuten yllä linkittämäni Niinan kirjoitus osoitti, vain taivas on rajana jos hääpari haluaa vieraslahjoja antaa. Pakko siihen ei kuitenkaan ole ryhtyä, enkä usko vieraiden erikseen kaipaavan vieraslahjoja, jos niitä ei olisikaan.