22072017

”Ollaanhan me aina yhdessä?”

”Tietysti ollaan.”

hääkuva 1
Kuva: Valokuvaaja Ilona Savitie

Huikea, iloinen, onnellinen, kaikin tavoin onnistunut ja ikimuistoinen hääjuhla on nyt takana. Tämän viikon toivumme juhlasesongista mökillä, ja palaan blogiin kertomaan kuulumisia ja vielä joitakin juhlien yksityiskohtia kunhan taas kykenen.

Kiitos kaikille juhlaan osallistuneille ja meitä eri tavoin muistaneille!

Lasten huomioiminen häissä

Olemme kutsuneet kaikki vieraamme mukaan perheineen. Kaikki eivät ota lapsiaan mukaan, ja se on aivan hyvä vaihtoehto sekin. Lapset ovat kuitenkin lämpimästi tervetulleita juhliimme. Myös omassa pöydässämme tulee istumaan lapsia. Heimarin piha-alue on ainakin isommille lapsille viihtyisä paikka, jossa riittää tekemistä ainakin silloin, jos ei sada vettä. Sadekeli voi tietenkin sotkea tämän suunnitelman.

Olen koettanut sanoa kaikille (ja lähetän näitä viestejä vielä lähipäivinä), että meitä ei haittaa ollenkaan, jos lapsia varten on ruokapöydässä puhelin tai tabletti, josta katsotaan lastenohjelmia tai vastaavaa. Mikä vain auttaa vanhempia keskittymään edes välillä myös juhlaan tai vaikkapa ateriaan, on sallittua! Hääinfossakin mainittiin, että lapsille voi ottaa mukaan viihdykettä. Lapsista tulee ääntä, ja se on minusta ihan ok. Ainoa toiveeni on, että puheiden aikana lapset malttaisivat istua hiljaa (tai viihtyisivät sen aikaa ulkona). Muuten lasten äänet eivät häiritse sen enempää kuin aikuistenkaan.

Alunperin suunnittelin askartelevani lapsille puuhavihkot. Etenkin Siirappisolmun suunnittelema puuhavihko teki minuun vaikutuksen, ja vaikka tiesin etten pysty yhtä hyvään, ajattelin kuitenkin kokoavani vähän vaatimattomamman version.

Löysin talvella Lappeenrannasta saimaannorppa-aiheisen lasten puuhakirjan ja suunnittelin, että yhdistän vihkoon norppatehtäviä ja sitten muita väritys- yms. tehtäviä, joita on netistä vapaasti saatavilla. Varmistin kopiointioikeuden norppakirjan tekijältä Sari Kanalalta Amusantti-yrityksestä, ja sain luvan kopioida pieniä määriä omaan käyttöön.

Kun askartelun hetki tuli, minä kuitenkin huokaisin syvään. Ajatus kopiointiurakasta tuntui työläältä (koska vihko ei todellakaan synny vain liittämällä A4-kokoisia sivuja nitojalla yhteen), enkä jaksanut edes ajatella urakkaan ryhtymistä. Amusantin Sari oli sähköpostissaan ehdottanut, että voisi tarjota vihkoja meille alennuksella, jos tilaamme niitä häihin suuremman määrän. Olin aiemmin ohittanut tarjouksen, mutta nyt palasin asiaan ja pyysin Sarilta tarjousta, joka olikin parempi kuin odotin – en enää harkinnutkaan puuhavihkon tekemistä itse. Parissa minuutissa olimme sopineet asiasta, ja nyt meidän lapsivieraamme (ainakin kaikki alle 10-vuotiaat ja yli 1-vuotiaat) saavat omalle paikalleen Saippa Saimaannorpan puuhakirjat sekä pienet puuvärit.

saippakirja 1

Saippa Saimaannorpan puuhavihkossa on sekä ongelmanratkaisutehtäviä että ihan värityskuvia. Se sopii siis monenikäisille, ja tykkään siitä, että norppa on aiheena sukupuolineutraali. Kirjan tekstit ovat suomeksi ja englanniksi – meidän tarpeisiimme ehkä hyödyllisemmät kielet olisivat suomi ja ruotsi, mutta ymmärrän kyllä englanninkielisen tekstityksen tarpeen tuliaiskirjaa ajatellen.

Paras juttu Saippa-kirjassa on kuitenkin se, että saamme samalla jaettua norppatietoutta. Häämme ovat Saimaan rannalla, ja vaikka paikka ei varsinaista norppa-aluetta olekaan, on teema kuitenkin todella tärkeä. Lapset saavat puuhakirjan tietenkin kotiin viemisiksi, ja toivon että se säilyy tallessa vähän aikaa muistona häistäme.

saippakirja 2

Sarille lämmin kiitos sekä hyvästä tarjouksesta hääalennuksineen, että nopeasta toimituksesta! Sähköpostikeskustelusta seuraavana päivänä paketti oli jo perillä. Mukana oli lisäksi ihana kuvakirja hääbonuksena – kiitos!

 

Nyt se on virallista

Ensin tää mies kysyis, ja tää vastais että kyllä, mä meen sun kanssa naimisiin.

Sitten tää laittais valkoisen mekon päälle ja nätit kengät, ja tää mies laittais tumman puvun ja harmaan kravatin. Nää hankkis sormuksen ja kutsuis virkamiehen paikalle. Sitten nää sanois että ”Tahdon”, ja tää sais sen sormuksen sormeensa. Se on niinku merkki et nää on aina yhessä. Sitten nää ottais lasit kuohujuomaa ja vähän mansikoita, ja olis iloisia. Nää söis hääpäivällistä kolmen muun tyypin kaa, jotka kaikki olis iloisii näitten puolesta. Sitten nää olis naimisissa, ja eläis onnellisina elämänsä loppuun asti.

Ensi lauantaina juhlitaan isommalla joukolla!

 

Jännän äärellä?

Viimeisen viikon aikana meiltä on kysytty toistuvasti, jännittääkö. Vastaus on aina ollut, että ei, meitä ei jännitä. Juhlajärjestelyt ovat hyvällä mallilla, eikä asiassa itsessään ole jännittämistä.

Mutta ehkä meitä kumpaakin jo kuitenkin vähän jännittää.

Omasta puolestani huomasin jännityksen alkuviikosta, kun tajusin että oikeasti meidän siviilivihkimiseen on vain muutama päivä. Ja nyt vain yksi yö, ja sitten se niin pitkään odotettu hääseremonia on ohi! Sen jälkeen ollaan naimisissa. Jos jännitykselle antaa vallan, se voisi todellakin viedä mukanaan jo pelkästään tuosta ajatuksesta.

Enemmän kuitenkin huomaan hermostuvani hetkittäin hääjärjestelyjen äärellä. Ei niin, että olisin väsynyt tai kyllästynyt häiden suunnitteluun tai suunnitelmien toteutukseen, mutta huomaan olevani välillä epävarmempi kaikkien hääjärjestelyjen suhteen ja kiristeleväni leukaperiä. Ja ihan suotta, tietenkin!

Yksi kesän kivoista hääbloggaajista, Valkoisen hunnun alla -blogin Emma kirjoitti kesäkuussa vietettyjen häiden jälkeen jälleen kerran siitä, että liika suunnittelu ja yksityiskohtien hiominen on turhaa. Ne ovat toki kivoja ja yksityiskohtien hiominen tyydyttää perfektionismiin taipuvaista luonnetta, mutta loppujen lopuksi ei ole mitään väliä sillä, miten servietit on taiteltu (tai kuten aiemmin olen todennut, ovatko ne paperiset vai kankaiset) tai millä fontilla nimikortit on kirjoitettu. Tärkeintä on hyvä tunnelma, ja se syntyy koska vieraamme ovat ihania ja onnellisia meidän puolestamme, koska me hymyilemme leveästi koko päivän ja koska emme anna liiallisen pingottamisen pilata juhlaa.

Tämän ajatteleminen saa minut yleensä rentoutumaan silloinkin, kun bridezilla sisälläni meinaa herätä. Tyynnytän itseäni unohtamaan pikkuseikat ja keskittymään kokonaisuuteen. Salin kokonaisilme tulee olevaan juhlava ja onnistunut, ja sitä ei voi eikä kannata tämän enempää enää suunnitella.

Pesin messinkiset kynttilänjalat viime viikolla ja mietin, että kaikki tulee olemaan aivan hienosti. Jo pelkästään näiden yli neljänkymmenen kynttilänjalan sekä lähes kolmenkymmenen pallomaljakon olemassaolo varmistavat, että kattaus on yksinkertaisen kaunis ja elegantti. Enempää ei kannata alkaa hikipisaroita vuodattaa kokonaisuuden vuoksi, tämä toimii kyllä.

Tällä viikolla olemme käyneet kukkakaupassa varmistamassa tilauksen, maistelleet talon viinit Heimarissa ja pesettäneet M:n univormun. Kampaaja Hanna soitti ja varmisti aikataulun, ja soitin meidät siunaavalle rovastille ja kerroin viimeiset muutokset siunauksen ohjelmaan. Huomenna tapahtuvaa siviilivihkimistä ei kovin erikoisesti tarvitsekaan valmistella, ja työkavereille ensi viikolla järjestettävien kesäjuhlien suhteenkin asiat ovat kunnossa. Kaikki juhlaamme tukevat tahot ovat erinomaisen hyvin kartalla juhlien järjestelyistä, ja kaikki tulee menemään erinomaisen hyvin.

Joten ei, mitään syytä jännittämiseen ei ole, vaikka isoja juhlia tehdäänkin.

 

Hääkäsky ja rikottuja laseja: sotilasperinteet meidän häissämme

Sotilasmiekasta kirjoittaessani lupasin kertoa tarkemminkin, miten M:n työ upseerina näkyy häissämme. Sotilashäihin liittyy paljon perinteitä, joita kaikkia ei ole tarpeen noudattaa. Mekin olemme valikoineet juhliimme vain osan näistä käyttöön.

Morsiamena täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että yksi hienoimpia kohtia, missä sotilasperinteet näkyvät, on puolisoni juhlaunivormu. Se on minusta upea, ja M näyttää komealta! Univormut ovat lisäksi edukseen myös ryhmässä, eli M:n työkavereiden joukko tulee olemaan juhlava näky.

Nyt suunnitteluvaiheessa ja järjestelyissä M:n ammatti näkyy siinä, miten viikonlopun työnjako juhlavalmisteluissa toteutetaan kaaso- ja bestmanryhmän kanssa. M lupasi tehdä luonnostelemastani kirjallisesta ohjeesta hääkäskyn. Suhtauduin epäillen, sillä minun korvaani käsky kuulostaa komentamiselta. Mutta en vain tajunnut, että mitä organisointiin tulee, armeijan väki on parhaasta päästä. Tämä ei siis ole mikään varsinainen sotilasperinne, mutta aivan todella hyvä tapa jäsentää sen viikonlopun aikataulut ja tehtävät. Hääkäsky on erinomainen keino saada melko suuri joukko ihmisiä (kolme kaasoa ja kolme bestmania perheineen plus me itse) tietoiseksi tehtävistään ilman päällekäisyyksiä, ja onnistua synkronoimaan viikonlopun aikataulut ja toimet. Minun humanistijärkeni olisi vain tehnyt listan tehtävistä ja neuvotellut kaikkien kanssa erikseen, ja lisäksi olisin lopulta päätynyt tekemään itse suuren osan hommista. Yleisesikuntamajurin tekemä hääkäsky sen sijaan jakaa tehtävät, ilmoittaa kellonajat ja paikat, eikä jätä kysyttävää. Ja jos kysyttävää on, käy selväksi sekin mistä lisätietoja saa.

Hääkäskymme osat ovat:

  • tilanne (hääjuhlan toimintaympäristö ja perusteet)
  • tehtävä (mitä on saatava aikaiseksi)
  • toteutus (miten tehtävä toteutetaan)
  • tukitoimet (miten tehtävän toteuttamista tuetaan)
  • johtaminen (miten hääjuhla johdetaan).

Kuulostaa kamalan sotilaalliselta, mutta käsky on häihin sovellettuna oikeasti minusta aika hauska. Kaasot ja bestmanit saavat hääkäskyn tänään sähköpostiinsa. Saa nähdä naurattaako tämä ketään muuta kuin meitä…

Kuten aiemmin olen kertonut, miekka liittyy häiden sotilasperinteisiin monella tapaa. Upseeritoverit seisovat kirkon penkin päissä kunniakujana, ja kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan morsiusparille. Meillä tätä sovelletaan ulkona tapahtuvassa avioliiton siunauksessa niin, että miekkakuja muodostetaan siihen penkkien väliin, missä upseerit seisovat kunniakujana siunauksen ajan. Sotilasbestman hoitaa tämän organisoinnin eli käskyt.

Juhlassa miekasta poltetaan sulhasen synnit, ja sen jälkeen leikkaamme hääkakun miekalla. (Ks. aiempi postaus lisätietoja miekasta.)

Ruokailun aikana upseeritoverit nostavat kukin vuorollaan onnittelumaljat hääparille. Kukin onnittelija rikkoo lasinsa maljapuheensa jälkeen, jotta samasta lasista ei juoda enää kenenkään muun onneksi. Tätä rituaalia varten olemme varanneet erikseen kuohuviinilasit ja saavin, johon lasit rikotaan.

Tämän enempää emme ole tuomassa sotilasperinteitä häihimme. Lisääkin niitä kuitenkin olisi. Esimerkiksi upseeritoverit voisivat toteuttaa morsiamenryöstön, ja minut ryöstettyään he joisivat shampanjaa kengästäni. Huh, jätetään väliin, kiitos! On myös olemassa tapa, että morsiamenryöstön aikana sulhanen kerää rahaa (lunnaita) häävierailta miekkaan – siis vain seteleitä. Kuulostaa aika kamalalta. Sulhasen heittäminen mereen eli kasteleminen tavalla tai toisella kuuluu sotilasperinteisiin ja liittyy ilmeisesti kadettikoulun tapoihin, mutta koska se on olevinaan yllätys, emme tiedä toteutetaanko sitä juhlassa – bestman päättää siitä. Juhlaunivormu päällä M ei tule Saimaaseen joutumaan, sen verran hyvässä arvossa upseerit vaatteitaan pitävät, joten uittaminen tapahtunee vasta loppuillasta, jos tapahtuu.

Seitsemän päivää

Tätä kirjoitettaessa siihen on seitsemän päivää ja neljä tuntia. Sen jälkeen olemme naimisissa. Kuten eilen juttelimme, arjessa mikään ei muutu, mutta tuntuuhan se ajatus ihan todella hyvälle. Viikon kuluttua siis on häiden virallinen osuus, ja siksi nyt on hyvä hetki kirjoittaa hiukan niistä suunnitelmista.

M ei kuulu kirkkoon, joten meidät vihitään siviilimenoin. Hääjuhlassa viikkoa myöhemmin on sitten avioliiton siunaus ja hääjuhla. Siviilivihkimiseen paikalle tulevat vain todistajat: minun siskoni (poikaystävineen) sekä M:n veli.

Vihkiminen tapahtuu Helsingissä. Mietimme  paikkaa pitkään, mutta lopulta päädyimme pitämään lyhyen seremonian M:n perheen kaupunkiasunnossa, jossa yövymme aina pääkaupungissa käydessämme. Asunto on pieni mutta viihtyisä, ja kukilla ja pöytäliinalla sen saa sopivan juhlavaksi. Jääkaappiin voi varata shampanjaa ja mansikoita, eikä tarvise murehtia säästä tai monia Helsingin kauneimpia paikkoja kansoittavista turisteista.

Juhlava hetki tulee olemaan nopeasti ohi, sillä emme ole suunnitelleet sen kummempaa ohjelmaa. Hetken fiilisteltyämme lähdemme kohti ydinkeskustaa, sillä meille on varattu Kämpistä Runeberg-kabinetti. Syömme juhlavissa puitteissa hääpäivällisen, istumme mukavan ja viihtyisän illan. Hääyön vietämme Kämpissä.

Siviiliseremoniassa M:n ei tarvitse pitää univormuaan, enkä minä käytä morsiuspukua. Valkoinen mekko minulla kuitenkin on, ruusukuvioinen löytö Muotikuusta. Ajattelin hakea läheisestä kukkakaupasta ihan pienen ruusupuketin käteeni, ja ehkä yhden ruusun M:n takinpieleen. Edellisessä postauksessa esittelemäni ruusuteema siis on läsnä tässäkin pienessä tilaisuudessa.

IMG_20170702_170641

Juttelin pari päivää sitten erään lähisuvun jäsenen kanssa erilaisista tavoista viettää häitä. Sekä yksityinen, pieni tilaisuus että suuret juhlat ovat molemmat minusta ihania, romanttisia tapoja juhlistaa avioliittolupauksia. Me saamme ne molemmat: intiimin, yksityisen ja rauhallisen, hyvää ruokaa ja juomaa sisältävän illan, mutta myös suuret ja perinteiset häät jäävät mieleen.

Ruusuja, ruusuja!

Morsiuskimpun kukkien valinta on ollut minusta aika vaikeaa. Kauniita kukkia on maailma täynnä, enkä ole kukkien suhteen lainkaan kranttu – minusta jokseenkin kaikki kukat ovat kauniita. Siksi vain jonkin tai joidenkin valitseminen morsiuskimppuun tuntui tosi vaikealta. Pinterest on täynnä toinen toistaan ihanampi vaihtoehtoja, mutta ongelma oli juuri runsaus: miten näistä kaikista ihanista voisi valita vain yhdenlaisen?

Apua valintaan sain muun muassa Tukholman Kuninkaanlinnan morsiuspukunäyttelystä. Siellä oli pukujen lisäksi kuvattu kuninkaallisten morsiaminen hääasusteet, ja erilaisten kimppujen näkeminen rinnakkain auttoi hahmottamaan oman suosikkini. Kun vielä vähitellen teimme päätöksiä pöytäkoristeiden suhteen, valikoitui kimppuni pääkukaksi ruusu. Ruusu on klassikko, kuten moni muukin asia meidän häissämme. Inspiraationa kimppuni suhteen on siis toiminut prinsessa Madeleinen morsiuskimppu.

IMG_20170408_111217

Kimppuun tulee valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sekä mausteeksi jotain vihreää, esimerkiksi perinteistä morsiuskukkaa myrttiä.

Pöytäkoristeiksi mietin jonkin aikaa tekokukkavaihtoehtoa. Ostin hääkirppareilta muutamia silkkipioneja ihan vain esimerkeiksi, ja ihastelin niitä kotona. Ajattelin, että tässä kohdin voisimme säästää. Talven mittaan ajatukseni kuitenkin kirkastui: kaikenlaiset kukat ovat minulle tärkeitä arjessakin, joten miksi katselisin suurimmassa juhlassani tekokukkia?

Yhtenäinen teema kukissa on ihan tarkoituksellista. Sekä minun kimppuni että kaasoille, bestmaneille (yhtä lukuunottamatta) sekä meidän molempien vanhemmille tulevat vieheet koostuvat kaikki ruusuista. Pöytiin tulee pallomaljakoita, joissa jokaisessa on yksi iso ruusu.

Nämä runsaat ruusut meille toimittaa lähin kukkakauppa, Ristiinan kukka. Halusin tässäkin asiassa luottaa paikalliseen yrittäjään, joka lisäksi kykenee toimittamaan kukat suoraan juhlapaikalle Heimariin perjantai-iltana. On suuri apu, että meidän ei tarvitse häitä laittaessa lähteä hakemaan kukkia mistään vaan ne tuodaan suoraan sinne missä niitä tarvitaan.

Ruusuinen kukkateema rikkoutuu ainoastaan ulkovihkipaikalla. Sinne äitini on kasvattanut auringonkukkia, joiden oikea-aikaista puhkeamista väriloistoon nyt odotamme jännityksellä. Auringonkukat sopivat vihkipaikan koristeluihin hyvin, sillä nurmikentälle tulee värikkäitä räsymattoja käytäväksi, eikä vihkipuuta peitetä millään romanttisilla harsoilla. Alttarin virkaa toimittavalle pöydälle tulee yksi auringonkukka maljaan. Jos kävisi niin hullusti, että auringonkukat eivät ehtisi kukkaan häihin mennessä, etsimme lähistöltä luonnonkukkia tai turvaudumme markettiruusuihin. Vihkipaikan koristelut joka tapauksessa voidaan lyödä lopullisesti lukkoon vasta, kun päivän sää on varma.

Kukkavalintani ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset ja klassiset, kuten esimerkiksi pukuni ja korunikin. Yhdenmukainen linja tässäkin siis! Kimppujen monenlaisista vaihtoehdoista voi lukea vaikkapa Niinan blogissa, jossa hän perusteellisella tyylillään on käynyt läpi kimppujen muotovaihtoehdot, erilaiset värit ja myös tietenkin kukkalajikkeet.

Entäpä sitten häiden jälkeen? En heitä kimppuani pois juhlassa, vaikka se olisikin kätevä tapa päästä siitä eroon. Meillä kotona oli vintin  katonrajassa vuosikymmenien ajan äidin morsiuskimppu kuivattuna. Se oli ihana ja pikkutytön silmiin myös romanttinen, vaikka sittemmin toki myös pölynkerääjä ja turhake – miksipä muutoin se olisi unohdettu vintin nurkkaan. En haluaisi unohtaa morsiuskimppuani tai heittää sitä häiden jälkeen roskiin, mutta kuiva kimppu kotona ei sekään houkuttele. Miten siis voisin säilyttää sen? Torpan tyttö -blogin kautta kuulin True Bloom Jewelry -yrityksestä, joka tekee koruja aidoista kukista. Siitä se ajatus sitten lähti. Käytän paljon koruja, joten morsiuskimpun ikuistaminen korusetiksi on täydellinen ratkaisu juuri minulle. Ihan ilmaista korujen teettäminen ei ole, mutta eipä minulle ole tulossa toista morsiuskimppuakaan. Tämän haluan toteuttaa, ja näistä koruista tulee minulle tärkeät.

Ja sitten lopuksi vähän interwebin ihmeellisestä häämaailmasta. Olen aiemminkin täällä blogissa ja etenkin sen ulkopuolella pohtinut, että olen aika epätrendikäs morsian, pikemminkin klassinen. Jotenkin häätrendeistä puhuminen vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää minua. Kuten nyt morsiuskimpunkin kohdalla: Meidän häät -sivuston asiantuntija-artikkelissa morsiuskimppujen trendeistä vuonna 2017 todetaan, että ”Hääkimppu kertoo paljon morsiamen elämäntyylistä ja visuaalisesta näkemyksestä  sekä arvoista. Valitsemalla boheemin ja rönsyilevän hääkimpun pystyy myös rikkomaan liian mietittyä ja väkinäistä yleisilmettä hääpäivänä. Hääkimppu saa olla eloisa ja villi osa hääpäivän kokonaiskuvaa.”

Ilmeisesti elämäntyylini ja arvoni (kyllä!) sitten ovat hillittyjä ja tasaisia, koska en halua runsasta, boho-tyylistä ja luonnonkimpun kaltaisesti rönsyävää morsiuskimppua. Haluan kimppuni olevan melko pieni (jotta sitä on helppo pitää kädessä), ja tasainen reunoiltaan ilman ylimääräisiä, vahingoilta näyttäviä ympäriinsä sojottavia pikkukukkia. Haluan, että kimppu näyttää sidotulta, ei niityltä kerätyltä. En usko, että häidemme yleisilme olisi siltikään liian mietitty tai väkinäinen. Kimppuni ei myöskään kerro yhtään mitään arvoistani, sanoi Meidän häät -sivusto mitä tahansa. Miten ihmeessä se voisikaan?

Meidän häät -sivustolla kaupataan monenlaisia asioita, ja on ihan ok jos morsiamet haluavat häidensä olevan trendikkäät, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Tuo linkittämä postaus on kuitenkin vain yksi esimerkki siitä, miten tällaisessa kirjoittelussa luodaan mielikuvia vain yhdenlaisista ”oikeista” häistä. Samalla varmistetaan se, että kaikkien häät muistuttavat toisiaan, mikä lisää kaupallisten toimijoiden valtaa. Onneksi on aina mahdollista pitää myös oma päänsä ja olla uskomatta, että trendeillä olisi jotain merkitystä.

 

Hääkampaus

Vaikka meikin ja kynnet hoidan itse kuntoon, hääkampausta en missään vaiheessa edes suunnitellut tekeväni itse. Kampauksen pitää kestää koko päivä ja olla edes jotenkuten juhlava, arjesta poikkeava. Itse en saisi sellaista aikaan, enkä kehtaisi pyytää kampauksen tekemisen kaltaista vaativaa tehtävää myöskään ystäviltäni, joissa ei ole kampaamoalan ammattilaisia. Kampauksen suhteen on parasta luottaa ammattilaiseen.

En tunne Mikkelin seudun palveluntarjoajia, mutta loppuvuodesta aloin soitella eri kampaamoita läpi lähinnä kolmella kriteerillä. En valinnut kaikkein kalleimpia (säästösyy), päivämäärä oli tietenkin jo päätetty eli kampaajan piti olla vapaana hääjuhlapäivänä, ja lisäksi toivoin, että kampaaja pääsisi tulemaan majapaikkaamme Auralaan. Siinä vaiheessa jo olin kysynyt kaasoilta, ja he kaikki sekä M:n naispuolinen bestman halusivat hekin kampaajan laittamaan hiuksensa. Kyseessä olisi siis viiden kampauksen keikka yhdellä kertaa.

Kaiken tämän sain Hiusstudio Hannasta Mikkelistä. Hänelle sopi tulla Auralaan juuri oikeana aamuna, ja hiusstudion hinnat ovat kohtuulliset.

Kävin kesän alussa tapaamassa Hannaa Mikkelin keskustassa. Sovimme aamun aikataulusta ja pohdimme valmiiksi kampausten järjestyksen – kenen pitää olla mihinkin aikaan missäkin. Minulla oli myös mukanani perintötiara (josta edellisessä postauksessa kerroin), ja sovittelimme hääkampausta sen kanssa.

Vielä kaksi vuotta sitten hiukseni olivat lyhyet. Aloin kasvattaa niitä häitä varten, mutta kilpirauhasen liikatoiminnan iskiessä hiuksia lähti melkein tukoittain. Hiukseni ovat siis tällä hetkellä noin hartioille asti, mutta etenkin latvoista ohuet ja hennot. Nutturakampauksen tekeminen on todella haastavaa.

Onneksi kovin monimutkaista kampausta ei tarvitakaan. Tiaraan ja hääpukuuni sopii parhaiten yksinkertainen ylös nostettu nuttura, joka tukee korua eikä päinvastoin. Kiharapilvestä en edes haaveilisi näillä kutreilla, mutta ei sellainen myöskään sopisi vintagehenkiseen asuun ja vanhoihin koruihin.

Helppoa valita kampaus, kun asukokonaisuuden tyyliin ei kovin monenlainen sopisi! Hannalle olen kiitollinen joustavuudesta ja valmiudesta tarttua urakkaan. Viiden aikuisen lisäksi kammattaviksi ilmoittautuivat myös yhden kaasoista tyttäret, eli Hanna tekee aamupäivän aikana yhteensä seitsemän nutturaa. Siinä kulunee pinni jos toinenkin.

Todettakoon myös, että sulhasella on Mikkelissä oma  luottoparturinsa, jossa hän käy hääviikolla (tai viimeistään sitä edeltävällä viikolla) siistiyttämässä lyhyen, ohjesääntöön sopivan hiusmallinsa. On sitten molempien hiuskuontalot ojennuksessa juhlan aikaan!