Ruusuja, ruusuja!

Morsiuskimpun kukkien valinta on ollut minusta aika vaikeaa. Kauniita kukkia on maailma täynnä, enkä ole kukkien suhteen lainkaan kranttu – minusta jokseenkin kaikki kukat ovat kauniita. Siksi vain jonkin tai joidenkin valitseminen morsiuskimppuun tuntui tosi vaikealta. Pinterest on täynnä toinen toistaan ihanampi vaihtoehtoja, mutta ongelma oli juuri runsaus: miten näistä kaikista ihanista voisi valita vain yhdenlaisen?

Apua valintaan sain muun muassa Tukholman Kuninkaanlinnan morsiuspukunäyttelystä. Siellä oli pukujen lisäksi kuvattu kuninkaallisten morsiaminen hääasusteet, ja erilaisten kimppujen näkeminen rinnakkain auttoi hahmottamaan oman suosikkini. Kun vielä vähitellen teimme päätöksiä pöytäkoristeiden suhteen, valikoitui kimppuni pääkukaksi ruusu. Ruusu on klassikko, kuten moni muukin asia meidän häissämme. Inspiraationa kimppuni suhteen on siis toiminut prinsessa Madeleinen morsiuskimppu.

IMG_20170408_111217

Kimppuun tulee valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sekä mausteeksi jotain vihreää, esimerkiksi perinteistä morsiuskukkaa myrttiä.

Pöytäkoristeiksi mietin jonkin aikaa tekokukkavaihtoehtoa. Ostin hääkirppareilta muutamia silkkipioneja ihan vain esimerkeiksi, ja ihastelin niitä kotona. Ajattelin, että tässä kohdin voisimme säästää. Talven mittaan ajatukseni kuitenkin kirkastui: kaikenlaiset kukat ovat minulle tärkeitä arjessakin, joten miksi katselisin suurimmassa juhlassani tekokukkia?

Yhtenäinen teema kukissa on ihan tarkoituksellista. Sekä minun kimppuni että kaasoille, bestmaneille (yhtä lukuunottamatta) sekä meidän molempien vanhemmille tulevat vieheet koostuvat kaikki ruusuista. Pöytiin tulee pallomaljakoita, joissa jokaisessa on yksi iso ruusu.

Nämä runsaat ruusut meille toimittaa lähin kukkakauppa, Ristiinan kukka. Halusin tässäkin asiassa luottaa paikalliseen yrittäjään, joka lisäksi kykenee toimittamaan kukat suoraan juhlapaikalle Heimariin perjantai-iltana. On suuri apu, että meidän ei tarvitse häitä laittaessa lähteä hakemaan kukkia mistään vaan ne tuodaan suoraan sinne missä niitä tarvitaan.

Ruusuinen kukkateema rikkoutuu ainoastaan ulkovihkipaikalla. Sinne äitini on kasvattanut auringonkukkia, joiden oikea-aikaista puhkeamista väriloistoon nyt odotamme jännityksellä. Auringonkukat sopivat vihkipaikan koristeluihin hyvin, sillä nurmikentälle tulee värikkäitä räsymattoja käytäväksi, eikä vihkipuuta peitetä millään romanttisilla harsoilla. Alttarin virkaa toimittavalle pöydälle tulee yksi auringonkukka maljaan. Jos kävisi niin hullusti, että auringonkukat eivät ehtisi kukkaan häihin mennessä, etsimme lähistöltä luonnonkukkia tai turvaudumme markettiruusuihin. Vihkipaikan koristelut joka tapauksessa voidaan lyödä lopullisesti lukkoon vasta, kun päivän sää on varma.

Kukkavalintani ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset ja klassiset, kuten esimerkiksi pukuni ja korunikin. Yhdenmukainen linja tässäkin siis! Kimppujen monenlaisista vaihtoehdoista voi lukea vaikkapa Niinan blogissa, jossa hän perusteellisella tyylillään on käynyt läpi kimppujen muotovaihtoehdot, erilaiset värit ja myös tietenkin kukkalajikkeet.

Entäpä sitten häiden jälkeen? En heitä kimppuani pois juhlassa, vaikka se olisikin kätevä tapa päästä siitä eroon. Meillä kotona oli vintin  katonrajassa vuosikymmenien ajan äidin morsiuskimppu kuivattuna. Se oli ihana ja pikkutytön silmiin myös romanttinen, vaikka sittemmin toki myös pölynkerääjä ja turhake – miksipä muutoin se olisi unohdettu vintin nurkkaan. En haluaisi unohtaa morsiuskimppuani tai heittää sitä häiden jälkeen roskiin, mutta kuiva kimppu kotona ei sekään houkuttele. Miten siis voisin säilyttää sen? Torpan tyttö -blogin kautta kuulin True Bloom Jewelry -yrityksestä, joka tekee koruja aidoista kukista. Siitä se ajatus sitten lähti. Käytän paljon koruja, joten morsiuskimpun ikuistaminen korusetiksi on täydellinen ratkaisu juuri minulle. Ihan ilmaista korujen teettäminen ei ole, mutta eipä minulle ole tulossa toista morsiuskimppuakaan. Tämän haluan toteuttaa, ja näistä koruista tulee minulle tärkeät.

Ja sitten lopuksi vähän interwebin ihmeellisestä häämaailmasta. Olen aiemminkin täällä blogissa ja etenkin sen ulkopuolella pohtinut, että olen aika epätrendikäs morsian, pikemminkin klassinen. Jotenkin häätrendeistä puhuminen vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää minua. Kuten nyt morsiuskimpunkin kohdalla: Meidän häät -sivuston asiantuntija-artikkelissa morsiuskimppujen trendeistä vuonna 2017 todetaan, että ”Hääkimppu kertoo paljon morsiamen elämäntyylistä ja visuaalisesta näkemyksestä  sekä arvoista. Valitsemalla boheemin ja rönsyilevän hääkimpun pystyy myös rikkomaan liian mietittyä ja väkinäistä yleisilmettä hääpäivänä. Hääkimppu saa olla eloisa ja villi osa hääpäivän kokonaiskuvaa.”

Ilmeisesti elämäntyylini ja arvoni (kyllä!) sitten ovat hillittyjä ja tasaisia, koska en halua runsasta, boho-tyylistä ja luonnonkimpun kaltaisesti rönsyävää morsiuskimppua. Haluan kimppuni olevan melko pieni (jotta sitä on helppo pitää kädessä), ja tasainen reunoiltaan ilman ylimääräisiä, vahingoilta näyttäviä ympäriinsä sojottavia pikkukukkia. Haluan, että kimppu näyttää sidotulta, ei niityltä kerätyltä. En usko, että häidemme yleisilme olisi siltikään liian mietitty tai väkinäinen. Kimppuni ei myöskään kerro yhtään mitään arvoistani, sanoi Meidän häät -sivusto mitä tahansa. Miten ihmeessä se voisikaan?

Meidän häät -sivustolla kaupataan monenlaisia asioita, ja on ihan ok jos morsiamet haluavat häidensä olevan trendikkäät, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Tuo linkittämä postaus on kuitenkin vain yksi esimerkki siitä, miten tällaisessa kirjoittelussa luodaan mielikuvia vain yhdenlaisista ”oikeista” häistä. Samalla varmistetaan se, että kaikkien häät muistuttavat toisiaan, mikä lisää kaupallisten toimijoiden valtaa. Onneksi on aina mahdollista pitää myös oma päänsä ja olla uskomatta, että trendeillä olisi jotain merkitystä.

 

Mainokset

Morsianta kaunistamassa

Morsiamen ulkonäköön panostetaan usein häissä paljon muutenkin kuin uuden mekon avulla. Kuntokuurien lisäksi viimeiseen asti viilataan ammattilaisten avulla hiukset, meikki, kynnet ja ripset – nykyään on yleistynyt jopa hampaiden valkaisu häiden alla.

Tämä osuus on ehdottomasti yksi niistä kohdista, joissa meidän häissä pihistetään. En kaipaa geelikynsiä, kun en niitä yleensäkään käytä. Hiusten värjäämisestä olen päässyt eroon, eikä ajatus kierteeseen ajautumisesta huvita, joten todennäköisesti mennään ihan omalla hiusvärillä – toki kampaaja tekee kampauksen. Ajatus hampaiden valkaisusta lähinnä naurattaa.

Meikin teen itse, tai toivottavasti siskoni avulla. Sisko järjesti minut keväällä Sokoksen meikkiopastukseen, josta saimme hyviä vinkkejä kestävän, kauniin meikkipohjan tekemiseen. Olen hankkinut vähitellen kevään mittaan tuotteita, jotka sopivat väreihini ja iholleni, mutta jotka eivät rasita kukkaroa liikaa. Minun luottomerkkejäni ovat jo vuosia olleet kotimaiset Lumene ja Dermosil, joiden hinta-laatusuhde on hyvä, ja joiden sävyt sopivat vaalealle, pisamaiselle iholleni ja sinisille silmilleni. Niillä mennään pääosin häissäkin, hiukan laajemmalla meikkien valikoimalla vain kuin yleensä.

meikit

Yhdestä asiasta en halunnut edes budjetin nimissä luopua. Minulla on jo monena kesänä ollut ripsienpidennykset, ja halusin ehdottomasti ne häihinkin. Itse asiassa hankin ne jo nyt, koska halusin olla ensi viikon työmatkalla mahdollisimman edustava mahdollisimman helpolla.

Lovely Lavender -tapahtumassa juttelin Jyväskylän RipsiBarin edustajien kanssa, ja tulin vakuuttuneeksi heidän palvelujensa laadusta. Ripsienpidennyksethän voivat olla hyvinkin allergisoivat ja hankalat, jos ne tehdään huonolaatuisin välinein ja heikolla liimalla. Viime kesänä ripsien liima ei tykännyt saunomisesta, ja silmiä kirveli aina löylyissä. Nyt päätin panostaa ripsienpidennyksiin, koska haluan ylläpitää niitä syyskuuhun eli häämatkaan asti.

Kävin maanantaina Ribsibarissa, ja tykkään hirmuisesti uusista ripsistäni. Ne on tehty 8-10 mm 3D-pidennyksillä eli kolme tuuhennusta per ripsinippu. Olin katsonut RipsiBarin instagram-sivulta kuvaa, jolla pystyin näyttämään, minkätyyliset ripset olivat haussa. En halua liian näyttäviä, koska ne eivät tuntuisi omilta. Luonnolliselta ripsienpidennykset eivät koskaan näytä, mutta niiden paksuudessa ja tyylissä on silti paljon valinnanvaraa. Silmälasien linssejä ne eivät saa hangata. Nyt tehtyihin ripsiin voidaan heinäkuussa juhlien alla tehtävässä huollossa lisätä vähän enemmän volyymia, jos haluan juhliin astetta tuhdimmat tekoräpsyt.

Pyysin laittamaan myös kulmakarvat kuntoon. Aluksi ne tuntuivat värjättyinä liian voimakkailta, mutta nyt kaksi päivää värjäyksen jälkeen ne ovat ihan täydelliset! Todellakin värjäytän kulmat uudestaan vielä heinäkuussa.

ripsibar
Kuva on otettu RibsiBarissa heti käsittelyn jälkeen, joten kulmissa näkyy vielä punoitusta.

Ripsienpidennysten kanssa silmämeikin ei tarvitse eikä oikeastaan pidäkään olla kovin vahva. Lumenen uudistuneen meikkisarjan ruskean luomiväripaletin sävyt sopivat sinisiin silmiini, ja meikistä tulee riittävän kevyen näköinen. Tärkeintä on saada meikkipohjasta kestävä, jotta väistämättä päivän aikana itkemäni ilon ja liikutuksen kyyneleet eivät raidoita kasvojani täysin.

Samat meikkituotteet ovat tulleet käyttöön tämän häämeikkien etsinnän myötä ihan arkeenkin, paitsi luomivärin helmiäissävy on enemmän juhlajuttu. Myös huulipuna on sen verran näyttävä sävy, että en osaa sitä arkena käyttää. Latohäät-blogista nappasin vinkin tuotteeseen, jolla huulipunan saa pysymään läpi päivän. Se on vielä tilaamatta, mutta hoidan asian lähipäivinä.

Kampaajastani kirjoitan myöhemmin, hän ansaitsee ihan oman postauksensa.

Sukupolvien ketju

Kosinnasta ja kihlauksesta tulee tässä kuussa kuluneeksi puolitoista vuotta, ja häät ovat jo aivan ovella. Tämän kihloissaolon aikana olen väistämättä herkistynyt erilaisille rakkausaiheisille uutisille, hyvässä ja pahassa.

Syystä tai toisesta minusta tuntuu, että kuluneen vuoden aikana lähipiirissäni on erottu enemmän kuin ikinä. Ystäviä, tuttavia, työkavereita, kavereiden kavereita – erouutisia on tullut jos ei nyt ihan kerran kuussa, niin hyvin usein kuitenkin. Olemme sen ikäisiä, että osa tuttavapiiristä on siirtynyt jo niin sanotusti toiselle kierrokselle.

Jokainen erouutinen on hiljentänyt minut, tehnyt surulliseksi ja apeaksi. Olen miettinyt todella usein, miksi haluamme mennä naimisiin, kun se yhdessäolo on niin vaikea laji – erojen määrä osoittaa sen hyvin.

Juuri tämä oma tilanteeni häitä suunnittelevana, vielä melko tuoreessa parisuhteessa elävänä tietenkin selittää herkän suhtautumiseni eroihin: jokainen niistä tuntuu henkilökohtaiselta, vaikka tietenkään ne eivät sitä ole. Uskon ja tiedän, että jokainen ero on ollut kipeä pala sen osapuolille, eikä yksikään niistä pitkistä parisuhteista ole alunperin perustettu eroa varten. Rakkautta niissä on ollut, ja uskoa loppuelämään yhdessä. En paheksu av(i)oeroja tai mitään sellaista, sillä tietenkin ero on parempi ratkaisu kuin kaikkia haavoittavaan parisuhteeseen jumittuminen.

Emme ole ihan nuoria enää, ja vaikka kokemuksemme pitkistä parisuhteista olisivatkin vähäisiä, ymmärrämme ihmisiä kohtalaisen hyvin. Ennen kaikkea ymmärrämme toisiamme. Tajuamme hyvin, mikä arvo meillä on toisissamme, osaamme joustaa ja vaatia sopivassa suhteessa. Emme ole kaikesta samaa mieltä, mutta osaamme sovittaa ja sovitella, ja ennen kaikkea sopia riitamme. Tiedämme, mikä on tärkeää: se että olemme yhdessä. Ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole, vaan selkeä tieto siitä, että yhteinen tulevaisuus vaatii tahtoa olla yhdessä. Siksi uskon, että selviämme: koska tahdomme rakastaa.

Yksi suosikkihääbloggareistani, I said yes -blogin Laura kirjoitti äitienpäivän aikaan elämänsä äideistä. Laura pohti, voisiko laittaa häihin esille hääparin isovanhempien hääkuvat. Ajatus on minusta kaunis, sillä myös minun ja M:n kaikki isovanhemmat ovat jo edesmenneitä.

Kun samaan aikaan pohdin ja surin tätä lähipiirin erojen määrää, tajusin äkisti yhden asian. Asian, jota olen pitänyt itsestään selvyytenä, mutta joka ei sitä ole. Sekä minun että M:n kaikki vanhemmat ja isovanhemmat ovat eläneet pitkät avioliitot. Molempien meidän vanhemmat ovat yhdessä, isovanhemmatkin erotti vasta kuolema.

Vasta tämän sukupolvien perinnön tajuttuani aloin nähdä erojen lisäksi myös rakkauden lähipiirissäni. Vaikka monet eroavat, vielä useampi ystäväni on onnellisesti pitkässä parisuhteessa. Erojen määrä sumensi taakseen totuuden: rakkaus on kestävää, se kestää lapsiperhearjen ja työpaineet, se kestää sairaudet tai poliittiset erimielisyydet.

Koska avioerojen määrä lisääntyy koko ajan, ei avioliittoa pidä unohtaa itsestään selvyydeksi. Haluan muistaa sen häissämme, ja tuoda esiin sen, että lähipiirissämme pitkä avioliitto on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi juhlapaikan sivupöydälle tulee valokuvia edellisistä sukupolvista: meidän molempien isovanhempien kuvat, ja lisäksi myös omien vanhempiemme hääkuvat.

Isovanhempien sukupolvesta hääkuvia ei aina ollut tapana ottaa. Kihlakuvat olivat tavallisempia, eikä niitäkään aina otettu. Siksi kuvapöydästä ei tule samanlaisten kuvien sarja, vaan kuvia meidän esivanhemmistamme yhdessä, pariskuntina. Keskelle näitä tulee sitten kuva(t) meistä.

Nyt solmittava avioliitto on meille molemmille ensimmäinen – ja viimeinen. Sanotaan, ettei sitä voi tietää, mutta jos en tietäisi, mitä järkeä olisi ryhtyä koko hommaan?

 

Hääkarkkeja

Niina kirjoitti #häkkistenhäät -blogiinsa tavalliseen tapaansa hurmaavilla kuvilla täytetyn postauksen häiden vieraslahjoista. Sitä lukiessani muistin, että en ole edes meidän häiden ei-ei-juttuja kertoessani tullut kirjoittaneeksi vieraslahjoista. Tuosta jo voi päätellä, että niitä ei ole tulossa.

Vieraslahjat kuuluvat kuitenkin siihen osastoon, jonka suhteen ole ollut vähän epävarma. Toisaalta pidän niitä ”täysin turhakkeina ja pelkkänä ylimääräisenä rahankuluna” (suora lainaus Niinan blogikirjoituksesta), mutta toisaalta ajatus vieraslahjasta pysyvänä, persoonallisena muistona häistä on kiva. Jossain vaiheessa haaveilin, että meidän häissä paikkakortit olisivat voineet olla tällaiset avaimen muotoiset pullonavaajat, jotka toimisivat myös vieraslahjoina.

vieraslahjat
Kuva on etsysta.

Mutta sitten budjetti nousi liikaa ja tulin järkiini. Mietin, mitä oikeastaan haluan vieraslahjojen olevan. Tulin siihen tulokseen, että kaikkein kivoin ja tietyllä tapaa perinteisin vieraslahja on hääkarkki. Koska en jaksa askarrella jokaiselle vieraalle omaa hääkarkkikoristetta, meillä on häissä karkkibuffa. Siihen tulee runsaasti makeaa, joita vieraat voivat ottaa mukaansa meidän nimitarroillamme varustettuihin paperipusseihin. Näin hääkarkit tulevat vain niille, joita asia kiinnostaa. Jos ei karkkia halua, sitä ei ole pakko ottaa. Säästän myös askartelun vaivan.

Vieraslahja toimiikin minusta parhaiten silloin, jos se on persoonallinen ja hääpariin ja hääjuhlaan aidosti sopiva. Ehdottomasti paras vieraslahja oli ystäväni häissä, joissa hääpari oli valinnut jokaiselle vieraalle hänen persoonaansa sopivan Fingerpori-sarjakuvastripin ja pakannut sen odottamaan hänen paikalleen. Muistaakseni sarjakuvat löytyivät pienistä häärasioista, ja uskoisin että niiden mukana oli pieni konvehti. Se toimi hienosti ja jäi mieleen! Karkkia tosin en muista, mikä kertoo ehkä juuri heidän vieraslahjansa ydinajatuksesta – sarjakuva oli se pointti.

Hmm… Meillä se varmaankin olisi joko Fingerporia tai Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvaa.

Koska mitään noin suuritöistä ja luovaa ei ole edes yritetty keksiä, ja koska karkkibuffa on meidän molempien mielestä hyvä ajatus, se riittää meidän häiden vieraslahjaksi. Saavathan häävieraat kuitenkin muistoksi hääkuvan kiitoskorttina. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla toisten hääbloggareiden kirjoituksia aiheesta, sillä kuten yllä linkittämäni Niinan kirjoitus osoitti, vain taivas on rajana jos hääpari haluaa vieraslahjoja antaa. Pakko siihen ei kuitenkaan ole ryhtyä, enkä usko vieraiden erikseen kaipaavan vieraslahjoja, jos niitä ei olisikaan.

Koristeaskarteluinnostus

Olin miettinyt (täällä blogissakin), että voisi olla kiva askarrella jotain paperikoristeita häihin. Askartelu kuitenkin edellyttäisi innostusta ja aikaa, eikä koristeiden tekeminen ole itsetarkoituksellista: teen niitä vain jos siltä tuntuu. Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni eilen askartelemasta. Näpertelin paperikoristeita koko talvisen sunnuntain, yhtä hiihtolenkkiä lukuunottamatta.

Tein kaksi viiriä ja vähän kolmatta. Valkoista paperia meillä oli paljon, joten se on taustaksi kaikkein järkevin. Löysin kuitenkin myös vaaleanliilaa kartonkia, ja tein siitä muutaman viirilapun kokeeksi. Värillinen näyttää kivalta sekin, mutta luulen että ihan taloussyistä pysyn valkoisessa paperissa jatkossakin. Ei niin että kartonki olisi liian kallista, mutta en vain halua käyttää näihin paljoa rahaa.

img_20170122_175651

Mitään en siis näihin ostanut askartelutarvikeliikkeistä, vaan yläreunan pitsitarraa lukuunottamatta kaikki oli omista varastoista: vanhaa askartelupaperia ja roskiin menossa ollut kirja. Pitsin ostin hääkirpparin kautta hyvin edullis esti. Sitä on enää vähän jäljellä, ja jos innostun tekemään lisää viirejä niin pitänee hankkia jostain lisää. Ehkä vielä pari voisi tehdä, jos vain suinkin saan aikaiseksi. Pitsiteipin kautta tuli muuten rikottua se ajatukseni, että häiden koristeissa ei olisi mitään pitsiä. Sanoin tämän rajoituksen kutsujen suunnittelijallekin kun mietittiin painotuotteiden tyyliä. Mutta kas, näin sitä sitten kuitenkin juhliin tuli, ainakin vähän. Alushameeseenikin toki saattaa vähän pitsiä päätyä…

Viirien valmistuttua halusin vielä kokeilla pinterestissä nähtyjä koristeita. Ajatukseni on, että juhlasalin ikkunoihin voisi laittaa jotain pieniä koristeita roikkumaan. Olen kerran aiemmin syksyllä koettanut tehdä suodatinpussiruusuja, ja niistä tuli ihan kaameita. Siksi suhtaudun hyvin varovaisesti paperikukkaohjeisiin. Sydänkuvio sen sijaan vaikutti helpommalta.

img_20170122_175923

Näitä paperisydämiä tein nyt seitsemän, ja kiinnitin ne langalla toisiinsa köynnökseksi. Jos jaksaisin askarrella joukon lisää tällaisia köynnöksiä, ne olisivat todella kauniit ikkunakoristeet.

Oli yllättävänkin mukavaa askarrella hääkoristeita. Tunnen itseni niin hyvin, että pelkään parhaan askarteluinnon purkautuneen jo eiliseen sessioon. Loput koristeet, jos niitä haluan, pitää tehdä sitten ihan vain koska niin päätän, en siksi että erityisesti innostun.

Ehkä hääkoristeiden tekeminen kumpusi myös lievästä tarpeesta saada pikkuisen häähössötystä juuri viime viikonloppuna. Suunnitelmani oli mennä Jyväskylän häämessuille, mutta lopulta päätin sittenkin olla menemättä. Arvelin, että en saa sieltä muuta kuin tungosahdistuksen, eikä se ole pääsylipun väärti. Meillä on jo juhlapaikka, pukuompelija ja suunnitelma puvusta, kukkatoimittaja, valokuvaaja, kampaaja ja sormuskin mietitty, joten palvelutarjoajia en sieltä olisi etsinyt, lähinnä pientä häähömpöttelyä. Ahdistun nopeasti väkijoukoissa, joten päätin jättää messukokemuksen toisten bloggaajien raporttien varaan – hyviä ja hauskoja häämessuraportteja ilmestyi jo syksyllä, ja nyt keväällä on varmasti tulossa vielä monta ihanaa blogitekstiä. Uskon ratkaisun olleen itseni kohdalla varsin hyvä. Jos häähömpötyksestä jäi vielä kiintiötä, voin jonain iltana taas ottaa häälehdet esiin ja selailla niitä.

Meillä on lapselliset häät

Yhtä selvää kuin monille hääpareille on, että juhlat ovat vain aikuisille, meille oli kirkasta että juhliin ovat tervetulleita myös lapset. Tämä aihe tuntuu olevan arka paikka monille, sillä se on yksi eniten tunteita kuumentavista aiheista hääaiheisilla keskustelupalstoilla. Kieltämättä itsekin välillä ihmettelen toisenlaiseen ratkaisuun päätyneiden perusteluja (en siis itse ratkaisua, vaan niitä syitä sen takana), mutta tärkeintä on muistaa, että kukin järjestää juuri sellaiset häät kuin itse haluaa, eikä ulkopuolisilla ole valintoihin sanomista.

Toistan: kukin järjestää juuri sellaiset häät kuin itse haluavat.

Olemme itsekin olleet häissä, jotka olivat vain aikuisille, ja meillä oli ihan valtavan hauskaa. Kyseessä olikin enemmän hääbileet, ja kyseinen pariskunta oli vihitty jo aiemmin samaan aikaan kuin heidän lapsensa kastettiin. Me järjestämme vain yhdet juhlat, ja koetan nyt vuorostani selittää, miksi niihin saa tulla myös lapset.

Ystäväpiirissämme on vain vähän pariskuntia, joilla ei olisi lapsia. Monet näistä lapsista ovat meille läheisiä ja rakkaita – joukossa muun muassa yhteensä neljä kummilasta. Heistä vanhin toivottavasti myös esiintyy juhlassa, eikä se olisi mahdollista jos emme kutsuisi lapsia juhliin. Voin vain kuvitella, miten surullinen tämä 8-vuotias tyttö olisi, jos kertoisin että kyllä, olen menossa naimisiin mutta en halua häntä paikalle.

Häät ovat perhejuhla. Perhejuhla tarkoittaa rituaalia, joka liittyy perheen ja ihmisten elinkaaren eri vaiheisiin, ja joissa juhlitaan koko perheen voimin. Olen kiitollinen vanhemmilleni, jotka veivät meitä niin häihin kuin hautajaisiin kun olimme sisarusteni kanssa pieniä. Pikkutyttönä jumaloin jokaista morsianta valkoisissa puvuissaan, ja mykkänä ujosta ihastuksesta tuijotin pitsejä ja laajoja helmoja ja kukkakoristeita. Vielä lukiossakin minulla yli ystäviä, jotka eivät olleet koskaan olleet hautajaisissa tai häissä. Miten juhlissa käyttäytymistä tai juhlatapoja siirretään lapsille, jos lapset eivät pääse ikinä mukaan juhliin?

Monet perustelevat häiden lapsettomuutta sillä, että ilman lapsia vanhemmat voivat ”kerrankin” juhlia ”vapaasti”. Jos vanhemmilla on kaipuu irrotella rempseämmin, eivätkä halua kantaa vastuuta lapsista juhliessaan, he voivat jättää jälkikasvunsa kotiin tai mummolaan tai mihin ikinä nyt kukin heidät hoitoon jättää. Se, että juhliin saa tuoda lapset, ei tarkoita että vanhemmat eivät saisi halutessaan jättää lapsia kotiin. Kutsu on koko perheelle, mutta vanhemmat päättävät lastensa osallistumisesta, emme me eivätkä (toivottavasti) lapset itse.

Luotan näiden lasten vanhempiin siinä, että he pitävät huolta lastensa käytöksestä. Meillä on fiksuja ystäviä, joiden kanssa voimme varmasti myös jutella tästä juhliin ilmoittautumisen yhteydessä, ja kokoan jonkinlaiset puuhalehdet lapsille, kuten aiemmin kerroin. Puheiden aikana ei meluta, mutta muuten lapset ovat osa kunnollisia juhlia. Kyllä, lapsista tulee ääntä, mutta lapsille voi myös kertoa mikä on sopivaa käytöstä juhlissa, ja tarpeen tullen viedä heidät juhlatilan ulkopuolelle. Itkuraivareita varmaan tulee kun lapset väsyvät illan mittaan, mutta toisaalta heille jää silti häistä ihania muistoja. Jos sää vain on hyvä, lapsilla tulee olemaan hauskaa myös juhlapaikan piha-alueella, jossa riittää tilaa juosta ja leikkiä.

Ja meille jää muistoja juhlista, joissa ystäviemme lapset ovat mukana. Toisenlaista vaihtoehtoa emme edes harkinneet.

Lyhyesti vielä tätä asiaa sivuten: osa hääpareista jättää myös ystäviensä puolisot kutsumatta. Tätä vaihtoehtoakaan emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, ennen kuin keskustelupalstalta luin että niinkin voisi tehdä. Vaikka emme kaikkien ystäviemme tai sukulaisten puolisoita tai lapsia tunnekaan, ovat häät silti perhejuhla (ks. edellä), jota juhlitaan perheinä. Häät ovat erinomainen tilaisuus myös tuoda näytille puolisoita tai seurustelukumppaneita, jolloin he eivät joudu silmätikuksi ja huomion kohteeksi samalla tavalla kuin perheen sunnuntaipäivällisillä. Minusta olisi äärettömän epäkohteliasta lähettää kutsu häihin perheelliselle ihmiselle, mutta osoittaa se vain yhdelle hengelle. Edelleen sama juttu kuin lasten kohdalla: molempienhan ei ole pakko tulla, jos meille vieraampi puoliso tuntisi olonsa epämukavaksi häissä. Kutsut lähtevät silti aina molemmille. Monet perustelevat kutsuttujen rajaamista rahalla tai hääpaikan rajallisella kapasiteetilla. Me päätimme karsia väkeä muilla tavoin, mutta avecittomia kutsuja emme perheellisille tai parisuhteessa eläville ystäville tai sukulaisille lähetä.

Muitakin mielipiteitä vieraslistasta löytyy paljon. Esimerkiksi Marjo näkee lapsivieraat lähinnä katastrofiuhkana, eikä edes pidä lapsista, joten lapsia ei heidän häihinsä tule. Myös Laura V. juhlii puolisonsa kanssa häitä vain aikuisten kesken, pääasiassa budjetin ja lasten mahdollisesti aiheuttaman häiriön vuoksi. Niina pohti asiaa monipuolisesti varsin hyvässä postauksessaan aiheesta. Laura on pohtinut sitä, miten vaikeaa ylipäätään on laatia vieraslista ja päättää, ketä kutsutaan ja ketä ei. Sokeri puolestaan kertoo lasten kutsumisen olevan häihin jokseenkin itsestään selvää, aivan kuten meilläkin.

Hyvää luettavaa

Koska syyskuu on ammatissani tappavan raskas, en enää iltaisin jaksa kunnolla keskittyä blogi(e)n kirjoittamiseen. Sen sijaan pitkin päivää, kun pää kaipaa taukoja, erilaisten hää- ja muiden blogien lukeminen tarjoaa kivoja hengähdystaukoja. Blogipostaus on parhaimmillaan luettu muutamassa minuutissa, jonka jälkeen jaksaa taas katsoa omaa tutkimussuunnitelmaansa.

Tänään olen esimerkiksi ilahduttanut itseäni näillä hääblogeilla:

Tahdonko toisen kerran? -blogissa hääpukuammattilainen Aurora kirjoittaa sanoiksi sen, mitä olen ajatellut, mutta en olisi noin hyvin osannut sanoa. Aurora kertoo, miksi hääpuvun tilaaminen nettikaupasta ei välttämättä ole lainkaan hyvä idea yhtään miltään kannalta. Itsekin selailin kyllä nettikauppoja, mutta en uskaltanut tehdä tilausta vaan päädyin selailemaan käytettyjä pukuja. Ja sittenhän lopulta ratkaisu oli kuitenkin ompelijalla teettäminen, koska muuten olisin saanut puvun, joka oli vain lähellä haaveitani, ei kokonaan niiden kaltainen kuten nyt tulee tapahtumaan.

Siirappisolmun Sokeri kirjoittaa blogia hyvin samanlaisin ajatuksin kuin minä. Itse asiassa mietin jopa hetken, voisiko nimimerkin takana olla joku tuttuni, mutta ehkäpä samankaltaiset ajatukset häistä voivat selittyä muullakin tavoin. 🙂 Siirappisolmun tekstien parissa joka tapauksessa viihdyn erinomaisesti. Esimerkiksi hänen syyskuun alkupuolella kirjoittamansa pohdinta sukunimen pysyvyydestä tai vaihdettavuudesta oli hauska.

Hääryhmässä on puhuttu paljon ns. first look -kuvista. Kaksin kaunihimpi -blogin Camilla julkaisi blogissaan upeat kuvat siitä hetkestä, kun hän ja miehensä tapaavat hääaamuna ensimmäistä kertaa. Kuvien tunnelma on huikea! Meille tuskin first look -kuvia tulee, sillä M tietää jo millaisen puvun haluan. Me nukumme häitä edeltävän yön samassa huoneessa, ja samassa huvilassa ovat valmistautumassa juhlaan myös kaikki kaasot ja bestmanit perheineen. Siinä tuskin paljon salaillaan mekkoja tai kampauksia, enkä oikein ymmärrä miksi pitäisikään. Mutta se ei vähennä noiden kuvien hienoutta.

Laura L. kirjoittaa blogissaan Operaatio rouva R hääkirpputoreista ja siitä, miksi niihin välillä menee hermot. Olen tismalleen samaa mieltä, vaikka (kuten Lauran kommenttikentässä tunnustin) olenkin tehnyt myös arveluttavia ostoksia noilta kyseisiltä palstoilta. Mutta kokemuksesta oppii, ja olen muuttunut harkitsevammaksi.

Vähän vanhempi, melko kiinnostava postaus oli Olen minä sua kattellut niin -blogista liittyen polttaritoiveisiin. Olen parhaiden ystävien kanssa nuorempana puhunut paljonkin siitä, millaiset polttarit olisivat kenenkin mielestä kivat, jos joskus olisimme menossa naimisiin. Nyt en ole varma, muistavatko he näitä keskusteluja enää, ja toisaalta niihin juhliin kutsuttava joukkokin voi olla muuttunut. Olen ollut monissa polttareissa ja järjestänyt kaasona yhdet. Kokemusta siis on.

Kaikki edellä linkittämäni blogit (muiden muassa) antavat inspiraatiota omiin postauksiin. Siksi aion tulevaisuudessa kirjoittaa ainakin nimiasiasta, hääpäivän aamun suunnitelmista ja polttarikuvioista. Monta muutakin aihetta on mielessä, kun vain aikaa löytyy. Pysykää kuulolla!