Hääkampaus

Vaikka meikin ja kynnet hoidan itse kuntoon, hääkampausta en missään vaiheessa edes suunnitellut tekeväni itse. Kampauksen pitää kestää koko päivä ja olla edes jotenkuten juhlava, arjesta poikkeava. Itse en saisi sellaista aikaan, enkä kehtaisi pyytää kampauksen tekemisen kaltaista vaativaa tehtävää myöskään ystäviltäni, joissa ei ole kampaamoalan ammattilaisia. Kampauksen suhteen on parasta luottaa ammattilaiseen.

En tunne Mikkelin seudun palveluntarjoajia, mutta loppuvuodesta aloin soitella eri kampaamoita läpi lähinnä kolmella kriteerillä. En valinnut kaikkein kalleimpia (säästösyy), päivämäärä oli tietenkin jo päätetty eli kampaajan piti olla vapaana hääjuhlapäivänä, ja lisäksi toivoin, että kampaaja pääsisi tulemaan majapaikkaamme Auralaan. Siinä vaiheessa jo olin kysynyt kaasoilta, ja he kaikki sekä M:n naispuolinen bestman halusivat hekin kampaajan laittamaan hiuksensa. Kyseessä olisi siis viiden kampauksen keikka yhdellä kertaa.

Kaiken tämän sain Hiusstudio Hannasta Mikkelistä. Hänelle sopi tulla Auralaan juuri oikeana aamuna, ja hiusstudion hinnat ovat kohtuulliset.

Kävin kesän alussa tapaamassa Hannaa Mikkelin keskustassa. Sovimme aamun aikataulusta ja pohdimme valmiiksi kampausten järjestyksen – kenen pitää olla mihinkin aikaan missäkin. Minulla oli myös mukanani perintötiara (josta edellisessä postauksessa kerroin), ja sovittelimme hääkampausta sen kanssa.

Vielä kaksi vuotta sitten hiukseni olivat lyhyet. Aloin kasvattaa niitä häitä varten, mutta kilpirauhasen liikatoiminnan iskiessä hiuksia lähti melkein tukoittain. Hiukseni ovat siis tällä hetkellä noin hartioille asti, mutta etenkin latvoista ohuet ja hennot. Nutturakampauksen tekeminen on todella haastavaa.

Onneksi kovin monimutkaista kampausta ei tarvitakaan. Tiaraan ja hääpukuuni sopii parhaiten yksinkertainen ylös nostettu nuttura, joka tukee korua eikä päinvastoin. Kiharapilvestä en edes haaveilisi näillä kutreilla, mutta ei sellainen myöskään sopisi vintagehenkiseen asuun ja vanhoihin koruihin.

Helppoa valita kampaus, kun asukokonaisuuden tyyliin ei kovin monenlainen sopisi! Hannalle olen kiitollinen joustavuudesta ja valmiudesta tarttua urakkaan. Viiden aikuisen lisäksi kammattaviksi ilmoittautuivat myös yhden kaasoista tyttäret, eli Hanna tekee aamupäivän aikana yhteensä seitsemän nutturaa. Siinä kulunee pinni jos toinenkin.

Todettakoon myös, että sulhasella on Mikkelissä oma  luottoparturinsa, jossa hän käy hääviikolla (tai viimeistään sitä edeltävällä viikolla) siistiyttämässä lyhyen, ohjesääntöön sopivan hiusmallinsa. On sitten molempien hiuskuontalot ojennuksessa juhlan aikaan!

 

…jotain lainattua, jotain sinistä

Lähes kuukausi sitten lupasin kirjoittaa jatkoa hääasuni perinteistä kertomiseen, kunhan ehtisin kuvata nuo jotain lainattua, jotain sinistä -osuudet. Nyt vasta ehdin sen tehdä, mutta ehkä olen myös viivytellyt näistä kirjoittamista osin tarkoituksella. Nämä esineet nimittäin ovat minulle hyvin tärkeitä ja henkilökohtaisia, ja siksi tämä kirjoitus on henkilökohtaisempi kuin aiemmat. Ei ystävilleni, koska he tietävät näistä jo, mutta tuntemattomammat lukijat päästän nyt aiempaa lähemmäs itseäni kertomalla pysyvistä sairauksistani.

Jotain lainattua oli oikeastaan tiedossa melkein heti sen jälkeen, kun häitä alettiin suunnitella. Tämä osuus vain laajeni ja muuttui harppauksen verran itselleni henkilökohtaisemmaksi juuri tänä keväänä.

M:n suvussa on upea perintökoru, jonka saan lainaksi. Kyse on morsiusdiadeemista tai -tiarasta, jonka perheen silloiset lapset ovat ostaneet vuonna 1948 äitinsä ja isänsä kultahääpäivälahjaksi. Ajatus oli, että tiaraa saavat lainata jatkossa kaikki suvun morsiamet. Se näkyykin hääkuvissa vielä ainakin 1970-luvulle asti, mutta viime vuosina lainaajia ei ole enää niin paljon ollut. Minä ihastuin tiaraan välittömästi, ja olen todella kiitollinen että saan sen lainaksi, vaikka en varsinaisesti kuulu sukuun. Se on upea, arvokas esine, joka toimi myös lähtökohtana pukuani suunnitellessa.

jotain lainattua 1

Jotain lainattua -osuus kuitenkin laajeni, kun kevättalvella serkkuni kysyi, haluaisinko lainata yhteisen mummomme korun häihin. En ollut heti ihan varma, koska en muistanut mistä korusta oli kyse, ja sanoin sovittavani sitä. Jos se sopisi tiaran kanssa, niin lainaisin sen mielelläni. Ilokseni kaulakoru on vanha, yksinkertainen ja kaunis, ja aivan täydellinen pari diadeemin kanssa.

Kaulakorun koko tarina kuitenkin paljastui minulle vasta hiukan myöhemmin, ja sen jälkeen en ole voinut katsoa sitä ilman kyynelten nousemista silmiini. Tätini kertoi, että pappani on ostanut korun mummolleni sen jälkeen, kun tältä oli poistettu kilpirauhanen. Koru peitti kaulassa olleen arven.

jotain lainattua 2

Koko kuluneen talven ja etenkin tämän kevään ajan olen taistellut kilpirauhassairauden kanssa (lisätietoja esim. täältä ja täältä). Olen voinut huonosti sekä fyysisesti että henkisesti, kun kilpirauhanen on ollut vuoroin liika- ja vuoroin vajaatoiminnassa. Kesäkuun alussa viimein sain tiedon, että pääsen kilpirauhasleikkaukseen. Olen nyt jonossa, ja kilpirauhaseni poistetaan syksyllä. Tämän kaiken keskellä mummon koru, jonka hän on saanut leikkauksen jälkeen, tiivistää paljon siitä kaikesta väsymyksestä ja ahdistuksesta, mitä sairasteluni on aiheuttanut viime aikoina sekä minun että M:n elämään. Enemmän se kuitenkin kuvaa sitä toivoa, mikä kajastaa ensi syksyssä, kun pääsen leikkaukseen.

IMG_20170615_083513
Tämä kuva on otettu edellisessä hääpuvun sovituksessa. Koru oli mukana, jotta puvun kaula-aukosta tulisi oikeanlainen suhteessa kaulakoruun.

Jotain lainattua siis oli osittain tiedossa heti, mutta asia täydellistyi vasta ihan tänä keväänä. Tiesin myös aika nopeasti, minkä  haluaisin olevan jotain sinistä, mutta senkin toteutuksen onnistumisessa kesti pitkään.

Olen nyt noin kolmen vuoden ajan sairastanut ykköstyypin diabetesta. Diabetekseni vaikuttaa väistämättä arkeemme, ihan jokaiseen päiväämme, halusin tai en. Se ei myöskään ole pelkästään minun juttuni, vaikka hoidankin itseäni omatoimisesti. Hypoglykemian eli matalan verensokerin aiheuttama shokki on aina mahdollinen. Toistaiseksi yhteisen taipaleemme varrella on ollut vain yksi tilanne, jossa M joutui pakottamaan minut juomaan mehua verensokerin nostamiseksi kun en itse enää osannut, mutta tuskinpa se jää viimeiseksi kerraksi pitkän tulevan yhteisen elämän aikana. Hypoglykemian lisäksi myös hyperglykemia eli korkea verensokeri aiheuttaa ryppyjä, sillä olen korkeilla sokereilla aika kiukkuinen, ja luonnollisesti puran sen lähimpääni. Arkipäivän epävarmuuksien lisäksi ykköstyypin diabetes vaikuttaa pitkällä tähtäimellä: todennäköisyyteni saada diabeteksen lisäsairauksia on suuri, vaikka pidänkin hyvää huolta hoitotasapainostani.

Pitkällä vuodatuksella yritän sanoa, että diabetes vaikuttaa ihan kaikkeen meidän parisuhteessamme. Se on osa minua, kuuluu pakettiin. Sitä ei voida parantaa, joten se on aina mukana.

Kansainvälinen diabetestunnus on sininen ympyrä. Siksi halusin, että häiden jotain sinistä on sininen rengas. Rannerengas oli luontevin ajatus, mutta syksystä asti etsin sopivaa korua, tuloksetta. Minulla on kaunis diabetestunnuksella varustettu rannekoru, mutta se on hopeinen eikä sininen. Lisäksi en arjesta poiketen halua yhdistää eri metalleja hääpäivänä, vaan pysyttäydyn kultakoruissa. Monenlaisia sinisistä helmistä tehtyjä ja/tai kimaltavia rannekoruja löytyi, mutta mikään ei tuntunut omalta. Helmiä ei ole tulossa mihinkään osaan asuani, joten en halunnut niitä, enkä varsinkaan halunnut maksaa useampaa kymppiä jostain joka olisi vain melkein sitä mitä etsin. Sininen ja kulta ei ole tavallinen yhdistelmä. Saksalaisen Pep me up -diabetesblogin kaupasta löysin jo kultaisen diabetesrannekorun, mutta edelleen se sininen jäi puuttumaan.

Ja sitten apu tuli läheltä. Se oli joko siskoni tai sitten työkaverini (pahoittelut etten muista kumpi), joka ehdotti ihan vain sinistä silkkinauhaa. Aluksi torjuin sen liian simppelinä, mutta lopulta tajusin ratkaisun olevan oikea. Tilasin Hollannista Prikkediefiltä kultaisen pienen diabeteslaatan, kiinnitin sen kapeaan siniseen silkkinauhaan – ja siinä se on. Minun diabetestunnukseni hääpäivänä, minun jotain sinistäni.

jotain sinistä

Tarkoitus ei ole näillä esineillä muistuttaa sairauksista hääpäivänä ikävässä mielessä ja synkistellen. Kuten kerroin, mummon kaulakoru on toivon symboli. Diabetes taas on läsnä joka päivä, joten en halua enkä voi sulkea sitä edes häissä pois mielestäni. Parempi siis ottaa se hyväksyen osaksi juhlaa.

Vielä aion sopivan hetken tullen kerrata teille diabeetikko-morsiamen erityiset jutut – rannekoru nimittäin on vain pintasilaus kaikesta siitä, mitä minun tulee ykköstyyppiläisenä tuona päivänä huomioida.

Jotain vanhaa, jotain uutta…

Something old

Something new

Something borrowed

Something blue

Tämän runon opin kolmannen luokan englanninkirjastani. Muilta hääbloggaajilta olen nyt vasta oppinut, että rivejä on viisi: …and a six pence in her shoe.

Ihan kaikkia hääperinteitä en jaksa tai välitä noudattaa meidän häissämme, mutta jostain syystä en kertaakaan ole kyseenalaistanut, ettenkö toteuttaisi tätä lorua myös omassa häälookissani. Jostain syystä se on niin itsestään selvyys, että ilman kysymyksen häivääkään olen lähinnä vain miettinyt, mikä palanen hääasuani on mikäkin. Kuusipennynen saattaa jäädä puuttumaan kengästäni, mutta muihin kohtiin tiedän jo vastaukset.

Meidän häämmehän ovat sillä tavalla kaksijakoiset, että vihkiminen tapahtuu siviiliseremonialla viikkoa ennen avioliiton siunausta ja varsinaista hääjuhlaa. Kumpaan näistä lorun onneatuovat esineet pitäisi pukea ylle? Ehkä parasta varmistaa, että molempina päivinä löytyvät kaikki elementit.

Jotain vanhaa on helppo. Laukkuni, joka on yksi ensimmäisistä hankinnoistani ja jo esitelty blogissakin, on vanha. Ostin sen nettikirpparilta, ja myyjän mukaan laukku on 1940-luvulta. Sitä on vaikea todistaa, mutta vanha se on.

laukku 1
Laukku rantakivellä.
laukku 2
Ooh, lemmikit kukkivat!

Jos kävisi niin, että laukku olisi todellisuudessa uustuotantoa, minulle tulee ylleni myös jotain muuta vanhaa. Mutta niistä kerron sitten kun ehdin kuvata jotain lainattua -osuuden.

Jotain uutta on tietenkin pukuni. Se voisi olla myös lainattu, koska se palautetaan liikkeeseen häiden jälkeen jonkun onnellisen vuokrattavaksi. Hääjuhlassa uutta ovat myös pienet korvakorut, joita olen toivonut huomenlahjaksi.

Puvun ompelu etenee hyvin. Ensi viikolla on viimeinen sovitus. Silkkisatiininen puku on yksinkertainen, norsuunluunvalkoinen ja juuri minulle tehty. Viime kerralla sovitin jo alushamettakin. Se on vaaleanpunainen, ja alushameen reunaan on tulossa kuvassa näkyvää pitsiä.

vedokset
Tämä kuva on aiemmalta sovituskerralta. Enää kyljessä ei ole neuloja.

Jotain vanhaa ja jotain uutta olivat aika helppoja, mutta kunhan ehdin kuvata lisää hääasuni yksityiskohtia, kerron mitä ovat jotain lainattua ja jotain sinistä. Ne ovat vielä merkityksellisempiä esineitä kuin nämä edellä kuvaillut, ehkä ne kaikkein tärkeimmät palaset asustani.

Ompelimossa

Kuten blogissa kerroin, kävin jo syksyllä ensimmäisen kerran Ateljé ompelimo Iinassa juttelemassa tulevasta hääpuvustani.

IMG_20170329_124318
Ateljé Iina

Varsinaisesti työhön käytiin nyt maaliskuussa. Ensin kävin antamassa mitat, ja viikkoa myöhemmin Iinalla oli odottamassa lakanakankaasta tehty versio yläosasta. Sen avulla tehtiin sitten kaula-aukosta oikean kokoinen, asetettiin vyötärölinja oikeaan kohtaan (se tarkentuu kyllä vielä) ja katsottiin yläosan istuvuus oikeaksi.

IMG_20170329_124259

Ensi viikolla on jo sitten ensimmäinen varsinainen sovitus! Hurjaa, miten nopeasti kaikki etenee kun vauhtiin lähtee! Kengät pitää olla jo mukana, jotta helman pituus saadaan oikeaan kohtaan. Iina myös muistutti siitä, että sovitukseen ei kannata tulla urheilurintaliiveissä vaan mahdollisimman hyvät liivit päällä. Parasta tietysti olisi, jos puvun voisi sovittaa jo niillä alusvaatteilla jotka ovat juhlassakin. Siksi käytin hyväkseni suosikkialusvaateliikkeeni Changen tarjouskamppiksen ja ostin häiden alusvaatteet tällä viikolla. Näin puku tulee sovitetuksi juuri oikeiden liivien kanssa.

Viime aikaiset sairasteluni kilpirauhasen kanssa aiheuttavat sen, että painoni vaihtelee jokseenkin hallitsemattomasti. Siksi on turvallista tietää, että ompelija jättää saumoihin varaa, jos käy niin että juuri häiden aikaan olen muutamia kiloja pulleampi kuin nyt. Toisaalta jos sattuu tulemaan liikatoimintavaihe ja laihdun, pukua saa viime hetkellä myös pienennettyä – tosin hieman väljä puku ei ole yhtä paha kuin liian tiukka.

Tiesin kyllä Iinan hyvän maineen, mutta olen silti ollut valtavan iloinen siitä miten helposti kaikki on sujunut puvun kanssa. Asiaa varmaankin edistää se, että minulla on niin vahva visio puvustani. Suunnittelussa ei siis tarvinnut lähteä ihan alusta asti, koska tiesin mitä halusin. Iina myös heti nappasi kiinni visiostani ja lähti toteuttamaan sitä ammattitaidolla. Minulla on todella turvallinen tunne pukuni valmistumisen suhteen. Siksi pyysin Iinaa myös muokkaamaan hiukan erästä ystävältä ostamaani iltapukua, jota tarvitsen toukokuun alussa ja joka kaipaa pienentämistä.

Koska maistraattimekko löytyi sattumalta Muotikuun outlet-rekistä, alkavat minut vaatteeni sekä vihkimiseen että hääjuhlaan olla siis varsin hyvin hallussa. Korutkin ovat jo valmiina, sormusta myöten. Korut ovat iso ja tärkeä juttu minulle, ja niistä on tämän kevättalven aikana tullut entistäkin merkityksellisempiä osia hääpäivän asussani. Kirjoitan niistä lisää ihan erikseen, kunhan varmistelen vielä pari asiaa.

Hääkuntoon?

Yllättävän monessa hääblogissa treenataan morsianta hääkuntoon. Siis laihdutetaan. Tai ei, kysehän on tänä päivänä painonhallinnasta. Jos kiloja on terveysriskiksi asti, ovat häät tietysti hyvä kohta tarkistaa liikunta- ja ravintotottumuksia. Monille morsiamille tärkeää on myös ihonhoito, jotta kasvot loistaisivat hääpäivänä. Monesti terveellinen ruokavalio liittyy näihin molempiin tavoitteisiin.

Sekä painonhallinta että iho-ongelmat koskettavat minua, ainakin hiukan. En pidä laihdutusta tai ihonhoitoa häiden keskeisimpänä valmistautumisena, mutta häistä olen saanut uuden motivaattorin vähän petrata omassa hyvinvoinnissa.

Olen sairastellut paljon viime vuosina, ja se on vaikuttanut ulkonäköönikin. Nuorempana vielä varsin persikkainen ihoni on kolmenkympin jälkeen muuttunut ongelmalliseksi. Jossain vaiheessa annoin jo periksi epätoivolle, kun ajattelin etten saa sitä koskaan kuntoon. Nyt olen taas jaksanut yrittää. Katsotaan, mitä kesään mennessä tapahtuu. Ihonhoidossa valitettavasti budjetti on tärkeä tekijä, sillä juuri nyt minulla ei ole varaa kosmetologin kasvohoitoihin, joista epäilemättä olisi paras hyöty. Siksi koetan tehdä kotikonstein ja keskihintaisilla tuotteilla sen minkä voin.

Sairaudet ovat vaikuttaneet myös painooni. Koskaan elämässäni en ole onnistunut laihtumaan perinteisin painonhallinnan menetelmin, vaan painoni on aina välillä pudonnut eri sairauksien vuoksi. Viimeksi näin tapahtui viime kesänä ja syksyllä, kun kilpirauhaseni äityi liikatoiminnan puolelle. Aloin saada lähipiiristä jo kuittailuja laihtumisesta, mikä vähän satutti, koska laihtuminen johtui ikävästä asiasta. Nyt kun lääkitys on (ainakin toistaiseksi) purrut, painoni on alkanut nousta sitä normaalia, lievää ylipainoa osoittavaa lukemaa kohti, jossa se on yleensä pysytellyt.

En vain halua, että painoni nousee. Viihdyn tässä muutamaa kiloa hoikemmassa kehossa, joten olen nyt lisännyt liikuntaa ja koettanut vähentää turhaa sokeria mielessäni mörkö nimeltä painonhallinta. Tavoitteena ei siis ole laihdutus vaan se, että paino ei enää nousisi. Tavoite se on sekin, eikä niin helppo kuin miltä kuulostaa, kun koko elimistö on valmis keräämään takaisin menetetyt rasvat, hormonit ovat sekaisin eri lääkkeistä ja jokainen liikuntakerta pitää suunnitella huolellisesti.

Juuri nyt sairausoireet pitävät minut jälleen pois kuntosalilta. Toivon kuitenkin, että terveyteni saadaan lähipäivinä taas oikeille raiteille ja kuntokuurini pääsee jatkumaan. Yritän välttää lysähtämisen kokonaan sohvaperunaksi. Vaikka kuntoni ei nyt juuri riitä kuntosalille, koetan käydä edes vähän kävelemässä tai lumitöitä tekemässä muutamana päivänä viikossa. Ettei koko liikuntatapa, jonka sain käynnistettyä, unohtuisi nyt huonompana hetkenä.

Mutta mikään pakkohan minun ei ole painoani tarkkailla, en ole lihava. Enkä sentään ole tehnyt kuten feissarimokien Saara, joka osti liian pienen hääpuvun käytettynä, koska kuvitteli laihduttavansa 15 kiloa ennen häitä…

10437775_10152364020629504_6457764525130996344_n
Tuuletus karonkassa 13.6.2014. Kuva: Ulla Savolainen.

Vaikka on tässäkin mekko asian yhtenä takapiruna. Toukokuussa olisi tiedossa tanssiaiset, jonne haluaisin pukeutua ihanaan vintage-tanssiaispukuuni, aitoon 1950-luvun unelmaan. Kyseinen iltapuku on ostettu väitöskaronkkaani, jolloin olin edellisen kerran (sairauden takia) hitusen hoikemmassa kunnossa. Toisin sanoen jos en saa pidettyä kiloja nyt kurissa, en mahdu pukuuni toukokuussa. Uutta en haluaisi ostaa (eikä ole varaakaan). Häämekon kannalta painolla ei oikeastaan ole niin väliä, sillä puku ommellaan minulle, joten siitä tulee sopivan kokoinen joka tapauksessa. Kestän kyllä katsoa itseäni hääkuvissa vähän pyörämpänäkin, ei se siitä ole kiinni.

Koska minun morsiuskuntoiluni on aika pientä ja vähäistä (kyse on 3-5 kilosta joita yritän estää kasaantumasta), suosittelen asiasta kiinnostuneita tutustumaan muihin hääblogeihin. Esimerkiksi Fitverstaan Bridal Bootcamp -ohjelma tuntuu olevan suosittu. Tässä(kin) kyllä nousee esiin, se, että monella kuntokuuriin lähteneellä morsiamella on jo ennestään liikunnallinen elämäntapa, jota nyt vain hiukan häiden alla tehostetaan. Esimerkiksi Aurooralla ja Laura V:llä on menossa Bridal Bootcamp, Niinalla on käynnissä aika hieno painonpudotusohjelma joka etenee erinomaisesti (r.e.s.p.e.c.t!), ja Sokeri on laihduttanut yhdessä kaasojensa kanssa (rakastan erityisesti postausta mokkapaloista – tunnistan itseni siitä!). Muut bloggaajat toimivat innostajina ja motivoijina myös minun kaltaiselleni vaatimattomampiin tuloksiin pyrkivälle painonhallitsijalle.

Edit. Tänään wordpress taas vaihteeksi takkuaa. Pahoittelut, että kuvan sijoittelu on ihan sekaisin.

Ihanimmat kengät

Aina ajoittain syksyn ja talven mittaan olen selaillut hääkirpputorien kenkäkansioita ja pohtinut, millaiset kengät haluaisin pukuni  kanssa. Kerran käväisin Halosellakin ihan vain katselemassa juhlakenkien valikoimaa, koska en kerta kaikkiaan tiennyt, millaiset kengät olisivat hyvät. Lykkäsin kenkien ostamista, pohdin ja punnitsin.

Ja sitten se ymmärrys tuli: vaaleanpunaiset.

Tämä valaistuminen tapahtui oikeastaan kylän kirpputorilla. Ihastuin siellä myynnissä olleisiin juhlakenkiin, joiden väri liikkuu jossain vaaleanpunaisen, ruusuntuhkan, harmaan ja liilan välimaastossa. Kengät ovat hieman kuluneet, mutta laadukkaat, ja hintaa oli hurjat 2 euroa. Ostinhan minä ne. Kengät ovat kokoa 40,5 eli minulle ihan hitusen liian isot (jalkani on kokoa 40). Arvelisin kuitenkin, että lievä väljyys on hoidettavissa geelityynyillä, jotka muutenkin olisivat erinomaiset pitkänä juhlapäivänä.

Aloin kuitenkin epäröidä, onko ensimmäiseksi ostamieni kenkien väri sittenkin liian synkkä, joten kun vauhtiin pääsin, tein toisenkin kenkähankinnan. Jollakin Facebookin hääkirpputoreista oli myynnissä jokseenkin käyttämättömät vaaleanpunaiset ihanuudet. Tingin hiukan hintaa, ja kengät siirtyivät minulle postikuluineen 27 euron hintaan.

Eilen pääsin viimein hakemaan paketin, ja käytin illan ihanien hääkenkieni ihasteluun.

img_20170215_201226

Oikeanpuoleiset, vaaleanpunaisemmat kengät ovat todennäköisemmin käytössä juhlissa värinsä ja tyylinsä puolesta. Ne puristavat hiukan, joten luultavasti en jaksa koko päivää ne jalassa. Vasemmanpuoleiset, väljemmät kengät ovat ihanat nekin. Ne ovat kuitenkin hiukan kuluneemmat ja siksi ehkä sopivammat vähemmän juhlavaan päivään. Niissä on myös terävät korot, jotka eivät vihkipaikan nurmikentällä ole se kaikkein kätevin ratkaisu.

img_20170215_201336

Molemmat kengät ovat nyt omissa laatikoissaan vaatekaapissa. Toiset otan mukaani ompelijalle, kunhan puvun suunnittelu tarkemmin alkaa. Saattaa olla, että häiden jatkoille on otettava mukaan vielä matalat ballerinat, sillä päkiäni kipeytyvät korkokengissä melko pahasti. Illalla voi jo kovasti kaivata matalia kenkiä. Mutta siinä vaiheessa nyt voi jo vaihtaa juhlamekonkin johonkin rennompaan.

Tuo laatikkokuvan ottamisen jälkeen sain muuten opetuksen siitä, mihin tarkoitukseen kenkälaatikot sopivat kaikkein parhaiten. Se ei suinkaan ole kenkien säilyttäminen.

img_20170215_201706

Kissa teki selväksi, että laatikko on sen oma. Otin vaaleanpunaiset kengät laatikosta pois, ja Papu tunki itsensä väkisin laatikkoon, vaikka ahtaalta vaikuttikin. Mutta ilmeisesti kissojen laatikkologiikassa ahtaampi on parempi.

img_20170215_203511

Lopulta Papu alkoi järsiä kenkälaatikkoa niin kovilla otteilla, että nostin sen pois ja pakkasin kengät takaisin laatikkoon. Kissa jäi päivystämään laatikoiden viereen ilmaisten selvästi ilmeellään, mitä mieltä se on siitä, että pahvilaatikon sisällä on jotain muuta kuin se tärkein asia maailmassa eli kissa itse.

Onnistuin selviämään hääkengistä yhteensä 29 euron hintaan. Se vähemmän kuin olin budjetoinut, ja kieltämättä myös tämä yksityiskohta tekee minut hyvin tyytyväiseksi.

Kuninkaallista morsiusloistoa

Joululoman alkajaisiksi lähdimme puolison kanssa risteilemään Itämerelle, ja vietimme Tukholmassa muutaman tunnin. Jo syksyllä olin ihastunut uutiseen, että Tukholman kuninkaanlinnaan tulisi näytille prinsessojen ja kuningattaren hääpukuja 1900-luvun jälkipuolelta. Näyttelyllä juhlistetaan kuningatar Silvian ja kuningas Carl Gustavin 40-vuotista avioliittoa.

Tukholman-matkan lähestyessä olin niin väsynyt, etten jaksanut enää ottaa selvää näyttelystä. Näin vain jostain, että sinne voi ostaa lipun etukäteen. En jaksanut alkaa säätää sellaisen asian kanssa viimeisinä työpäivinä ja kuvittelin, että ilman ennakkolippua jono olisi varmaankin liikaa.

Onneksi loman aloitus piristi, ja menin kuitenkin katsomaan Kuninkaanlinnan liepeille, josko näyttelyyn pääsisi. Ja pääsihän sinne! En halunnut puolisoani mukaan, koska prinsessajutut eivät häntä oikeastaan kiinnosta, ja halusin nauttia  näyttelystä rauhassa. Siispä mies lähti etsimään Gamla Stanista sopivaa lounaspaikkaa, ja minä suuntasin linnaan.

img_20161220_105127-2

Lippu kustansi vajaat 17 euroa, mikä on kieltämättä suolainen hinta. Samalla lipulla olisi päässyt muihinkin Kuninkaanlinnan näyttelyihin, mutta minua kiinnostivat tällä kertaa vain nämä hääpuvut. Mutta oli se kyllä sen arvoista. Näyttely oli hienosti toteutettu, ja olihan se aikamoinen elämys nähdä ne puvut, kengät, korut jne. aitoina, ei vain kuvien välityksellä. Esillä oli myös kunniamerkkejä ja univormuja, mutta ne kuuluivat kai perusnäyttelyyn – en ole varma, kun en ole kuninkaanlinnan tässä osassa aiemmin käynyt.

Esillä olivat kuningatar Silvian – tai neiti Silvia Sommerlathin –  puku vuodelta 1976, sekä kolme varsin tuoretta Ruotsin prinsessojen morsiuspukua: kruununprisessa Victorian, prinsessa Madeleinen sekä tuoreimpana prinsessa Sofian puku. Hienosti mukana on myös prinsessa Lilianin yksinkertainen, vaaleansininen puku vuodelta 1976. Ruotsin prinsessa Lilian oli nykyisen kuninkaan Carl Gustavin sedän, prinssi Bertilin puoliso. Bertil ja Lilian elivät yhdessä, mutta prinssi ei saanut kruununperimysjärjestyksen takia (tai jotain) mennä naimisiin taviksen kanssa. Vuonna 1976 Carl Gustav antoi sedälleen luvan mennä naimisiin – Lilian ja Bertil olivat siinä vaiheessa jo vanha pari, ja Lilian epävirallisesti osa kuningasperhettä. Tästä ei toki näyttelyssä puhuttu mitään (ainakaan en huomannut), vaan Lilianin puku oli mukana samanarvoisena kuin muidenkin prinsessojen.

img_20161220_105543-2
Kuningatar Silvia, 1976.

Kuninkaallisista morsiuspuvuista näkee, että mitä ylempi asema, sen hillitympi puku. Silvia Sommerlathista tuli avioliiton solmittuaan kuningatar, sillä Carl Gustav oli jo tuolloin kuningas. Silvian puku on Diorin muotitalosta, se on pitkähihainen ja kaulus on hyvinkin umpinainen. Puku on upea ja henkii 1970-lukua – ja kuningattaren asemaa.

Nuorempien prinsessojen puvuissa näkee minusta saman tyylieron. Kruununprinsessa Victorian hääpuku on minun ehdoton suosikkini. Se on yksinkertainen ja koristelematon, kuningattaren puku sekin – paitsi että se on paljon avoimempi kuin Silvian aikoinaan.

img_20161220_105819-2
Kruununprinsessa Victoria, 2010.

Sekä prinsessa Madeleinen että prinsessa Sofian – neiti Sofia Hellqvistin – puvuissa on paljon enemmän pitsiä ja koristeita kuin (tulevien) kuningattarien. Varmasti muotikin muuttuu ajan mittaan, ja ovathan kaikki naiset myös omia persoonallisuuksiaan, jolloin heidän pukunsakin ovat erilaiset. Madeleinen puvussa on eniten pitsiä, ja Sofia palasi pukuvalinnassaan jälleen pitkähihaiseen malliin – tosin huomattavasti avonaisempaan silti, kuin anoppinsa pitkähihainen puku.

img_20161220_110200-2
Prinsessa Madeleine, 2013.
img_20161220_110134-2
Prinsessa Sofia, 2015.

Puvut oli laitettu esille kokonaisuuksina: jokaisen puvun pitkän laahuksen jäljessä olivat morsiusneitojen ja sulhaspoikien puvut, ja esillä olivat myös kengät. Hunnut olivat erillisessä vitriinissä. Victoria käytti samaa pitsihuntua kuin äitinsä aikoinaan, ja tämä huntu on suvun perintökalleus. Korutkin esiteltiin, mutta ymmärrettävästi niistä oli paikalla vain kuvia.

img_20161220_105901-2
Morsiuskimput vasemmalta: Silvia, Lilian, Victoria, Madeleinen, Sofia.

Näyttelyssä esiteltiin pukujen lisäksi paljon muutakin. Esimerkiksi hääkimput kuvailtiin tarkasti. Kuninkaallisia hääperinteitä esiteltiin, esimerkiksi se tieto, että kesäkuun 19. on perinteinen Ruotsin kuningasperheen hääpäivä. Infotauluissa kerrottiin häiden yksityiskohdat kuten morsiustytöt ja sulhaspojat, seremoniamestarit jne.

img_20161220_190029

Voi kuulostaa hassulta, mutta näyttelyssä käyminen kyllä oikeasti inspiroi hääsuunnitteluissa. En elä harhaluulossa, että hääpäivä olisi jotenkin ainutlaatuinen prinsessapäivä, enkä tavoittele kuninkaallista loistoa. Mutta ihan jo pelkästään noihin hääkimppuihin tutustuminen antoi ajatusta omasta kimpustani. Ihailen kruununprinsessa Victoriaa valtavasti, ja ehkä jotenkin alitajuisesti olen ajatellut hänen pukuaan omaani suunnittelessani. Pukuni tulee olemaan ihan erilainen kyllä – tealength,  Ateljé Iinan tekemä, kuten kerroin – mutta pitsit ja rusetit puuttuvat siitäkin. Kuten Victorian puku, myös minun morsiuspukuni tulee olemaan kaunis yksinkertaisuutensa vuoksi. Silkki tekee siitä hohtavan kauniin. Victoria käytti sukunsa diadeemia, minulla tulee (toivottavasti) olemaan puolisoni suvun perintönä kulkeva morsiuskruunu.

Voin lämpimästi suositella Kungliga Slottetin näyttelyä kaikille (kuninkaallisista) häistä kiinnostuneille! Näyttely on avoinna maaliskuun 17. päivään asti, ja nettisivuilta löytyy tietenkin lisätietoja.

Onni ja ilo hääpuvusta

img_20160914_095147

Facebookin häät 2017 -palstalla osa morsiamista kertoo puhjenneensa itkuun, kun ”se oikea” hääpuku osuu viimein sovituksessa kohdalle. Ajattelin, että no jopas, täytyy olla aikamoisesti hermoiltu asia, jos ihan kyyneliksi menee, ja en minä ainakaan. Vähänpä tiesin!

Alkuviikon iltoina istuin tunteja tabletti kädessäni ja etsin myynnissä olevia, budjettiini sopivia pukuja. Viesteilin kolmen eri myyjän kanssa, kyselin pukujen mittoja ja yksityiskohtia. Hermoilin tämän päivän vierailua ompelimoon ja valmistauduin siihen, että Iina ei innostu unelmapuvustani vuokrapukuna.

Tänä aamuna kävelin työpaikalta Rajakadulle kirkkaassa auringonpaisteessa, enkä enää jaksanut ajatella ja jännittää. Nautin reitistä ja säästä täysin siemauksin, sillä Jyväskylän Rajakatu on minulle varsin merkityksellinen paikka. Vuonna 2011 kirjoitin nimittäin kirjan alueen elämästä ja historiasta. Teos oli Jyväskylän ammattikorkeakoulun tilaustutkimus, jonka JAMK teetti, koska sen pääkampus muutti Rajakadulle. Projektin aikana haastattelin kaikkia kadun yrittäjiä, myös Iinaa. (Ykkösblogissa on kirjasta juttua.)

img_20160914_092058
Yrjönkatu aamuauringossa

Loppujen lopuksi vierailu ompelimoon kesti vain parikymmentä minuuttia. Ihan turhaan stressasin! Ateljé Iinan omistaja on ihana, ja ymmärsi heti mistä oli kyse ja millaisen puvun haluan. Se ommellaan minulle, mutta se jää Iinalle vuokrapuvuksi, mikä tekee siitä minulle edullisemman. Ompelimosta lähdettyäni nauroin ääneen ja hehkuin kilpaa auringon kanssa. Mietin, että onpa hullua olla näin täydellisen onnellinen yhden mekon takia, mutta silti olin – ja olen edelleen.

img_20160914_093226

Vieläkään en laita tähän sitä tärkeintä ja rakkainta inspiraatiokuvaani. Mutta kerron: puvustani tulee tea length -mittainen (tai ainakin polven yli, mutta ei maahan asti), valkoinen (pehmeä sävy, ei kova puhdas valkoinen), pienillä hihoilla ja suljetulla selällä. Siinä ole pitsiä, tylliä tai helmiä, jotka kaikki toki ovat kauniita hääpuvun koristeita, mutta eivät sovi tämän puvun tavoitteeseen. Pelkkä kangas riittää, ja materiaaliksi tuleekin silkkiä, joka hohtaa kauniisti. V-kaula-aukko ja etumus on poimutettu kauniisti, ja taakse tulee sievä nappirivistö.

Puvun valintaan liittyvät myös sen asusteet, joista kirjoitan oman postauksensa joskus toiste.

Valintani puvun yksityiskohtien suhteen sopii juuri minulle. En tuntisi oloani mukavaksi ilman olkaimia, ja hihatonkin tuntuu hiukan hankalalta näillä alleilla. Lisäksi haluan, että selässäni oleva tatuointi peittyy. En häpeä tai paheksu sitä, mutta en myöskään halua sen näkyvän häissä, jos vain on mahdollisuus peittää se. Jonain päivänä tulen ottamaan käsivarteen tatuoinnin, ja sen tarkoituskin on näkyä, mutta selkätatska on aikanaan otettu juuri siksi, että sen voi peittää.

Iinan mukaan suuntaus häneltä tilatuissa puvuissa on kohti yksinkertaisuutta: viime vuodet häämuotia onkin hallinnut pitsi ja tylli, ja nyt vähitellen niistä aletaan karsia. Myös hihoja kuulema on enemmän, ja yksinkertaisuus on ainakin ompelijalla pukunsa teettävien makuun. Epäilemättä minun kaltaisiani on muitakin, jotka eivät löydä kaupoista sitä unelmien pukua, ja siksi turvautuvat ompelijaan. Siksi ompelijan ateljéssa trendit voivat olla hiukan erilaisia kuin morsiusliikkeissä. En tiedä, kunhan arvailen.

Mietin myös Rajakatua kävellessäni, miten paljon helpompaa olisi järjestää häät kotiseudulla, jossa tunnen palvelut. Esimerkiksi kukat hakisin suosikkikukkakaupastani Ruusupuusta, ja oma vuosikausia hiuksiani hoitanut kampaaja on myös Jyväskylässä. Tietenkin hääpaikkakunnaltakin löytyy ammattitaitoa, mutta olen aika asiakasuskollinen ja suosin mielelläni paikkoja, jotka tunnen ja joihin luotan tottumuksesta.

img_20160914_095348
Kukkakauppa Ruusupuu, Jyväskylä

Minun hääpukuasiani järjestyi juuri parhaimmalla tavalla, jota toivoin mutta johon en uskaltanut luottaa.

Mistä sinä aiot etsiä pukua? Tiedätkö tarkkaan, millaisen haluat? Vai oletko jo ostanut hääpukusi?

Hääpukupohdintoja

Tutustuminen häätarvikekirppareihin, joista muutama päivä sitten kerroin, selvitti minulle myös yhden asian: en tule ostamaan hääpukua uutena. Internet pursuaa myynti-ilmoituksia, joissa kalliista puvusta yritetään päästä eroon, sillä totuushan on, ettei sillä puvulla tee yhtään mitään hääpäivän jälkeen. Harva onnistuu muokkaamaan hääpukuaan niin, että se olisi vaikkapa iltapukuna käyttökelpoinen. Varsinkin ne pitsi- ja prinsessaunelmat ovat melkein mahdottomia hyötykäyttää. Hääpukukirpputoreilla onkin melkolailla ostajan markkinat: valikoimaa löytyy runsaasti.

Usein jo uutenakin morsiusliikkeestä ostettuun pukuun tehdään muutoksia, ja myös käytettyyn pukuun joutuu yleensä vähän jotain trimmauksia teettämään. Mutta sehän ei haittaa, pääasia että puku istuu hyvin ja siitä voi olla ylpeä.

Myös huntu löytyy helposti käytettynä, ja hääkenkienkin löytymiseen on hyvät mahdollisuudet.

Käytettyjä pukuja myydään myös ihan liikkeissä. Aion käydä ainakin jyväskyläläisessä Wedding Garagessa, ja Helsingissä Lovebirds lienee jossain vaiheessa myös visiittilistalla. Minulla vain on ongelma.

Kuten näistä inspiraatiokuvista ehkä huomaatte, minulla on jo käsitys, minkä tyylisen hääpuvun haluan. Polviin asti tai puolipohkeeseen ulottuvan, A-linjaisen, hihallisen tai ainakin olkaimellisen puvun. Kangas voi olla tylliä, satiinia tai ehkä jopa pitsiä. Tähän en vielä laittanut sitä kaikkein rakkainta inspiraatiokuvaani, koska… Noh, jotain sentään pidän ihan vain itselläni.

Lyhyitä pukuja ei ole kovin paljon myynnissä käytettynä, ainakaan kauniita sellaisia. Eräs vaihtoehtosuunnitelmani onkin, että A-linjaisesta tyllipuvusta (joita on myynnissä paljon) voisi muokata lyhyen.

Joka tapauksessa tavoite on, että kengät, huntu ja puku eivät yhteensä ylittäisi 600 euroa. Ja tässä budjetissa kengät on jo laskettu kalliimmanpuoleisiksi, eli mekko ei saa olla kovin kallis.

Eräs vaihtoehto, jota ostamisen sijaan mietin, on vuokrapuvun teettäminen. Jyväskyläläinen Ompelimo Ateljé Iina ompelee hääpukuja myös vuokrakäyttöön, jolloin niiden hinta jää huomattavasti ostopukua alemmas, eikä pukua tarvitse pitää itse. Se kuitenkin ommellaan tilaajan toiveiden ja mittojen mukaan.

Iina on muutenkin erittäin hyvässä maineessa töidensä perusteella, varmasti yksi alueemme parhaista, ellei paras. Kysyin tällä viikolla sähköpostilla, missä vaiheessa kannattaisi tulla käymään ensimmäisen kerran ja aloittaa keskustelu hääpuvusta. Iina vastasi, että hetimmiten. Tämä kesä oli kuulema ollut niin täysi, että hän mieluusti ottaisi tilaukset ja varaukset mahdollisimman ajoissa.

Eli lopputulema: olen menossa jo ensi viikolla käymään Iinan juttusilla. Hui! En arvannut, että pukuasia tulisi ajankohtaiseksi näin pian! Kerron sitten, mihin ratkaisuun Iinan luona käytyäni päädyn, ja mitä uusia ajatuksia ompelijan kanssa keskustelu herättää.