Jännän äärellä?

Viimeisen viikon aikana meiltä on kysytty toistuvasti, jännittääkö. Vastaus on aina ollut, että ei, meitä ei jännitä. Juhlajärjestelyt ovat hyvällä mallilla, eikä asiassa itsessään ole jännittämistä.

Mutta ehkä meitä kumpaakin jo kuitenkin vähän jännittää.

Omasta puolestani huomasin jännityksen alkuviikosta, kun tajusin että oikeasti meidän siviilivihkimiseen on vain muutama päivä. Ja nyt vain yksi yö, ja sitten se niin pitkään odotettu hääseremonia on ohi! Sen jälkeen ollaan naimisissa. Jos jännitykselle antaa vallan, se voisi todellakin viedä mukanaan jo pelkästään tuosta ajatuksesta.

Enemmän kuitenkin huomaan hermostuvani hetkittäin hääjärjestelyjen äärellä. Ei niin, että olisin väsynyt tai kyllästynyt häiden suunnitteluun tai suunnitelmien toteutukseen, mutta huomaan olevani välillä epävarmempi kaikkien hääjärjestelyjen suhteen ja kiristeleväni leukaperiä. Ja ihan suotta, tietenkin!

Yksi kesän kivoista hääbloggaajista, Valkoisen hunnun alla -blogin Emma kirjoitti kesäkuussa vietettyjen häiden jälkeen jälleen kerran siitä, että liika suunnittelu ja yksityiskohtien hiominen on turhaa. Ne ovat toki kivoja ja yksityiskohtien hiominen tyydyttää perfektionismiin taipuvaista luonnetta, mutta loppujen lopuksi ei ole mitään väliä sillä, miten servietit on taiteltu (tai kuten aiemmin olen todennut, ovatko ne paperiset vai kankaiset) tai millä fontilla nimikortit on kirjoitettu. Tärkeintä on hyvä tunnelma, ja se syntyy koska vieraamme ovat ihania ja onnellisia meidän puolestamme, koska me hymyilemme leveästi koko päivän ja koska emme anna liiallisen pingottamisen pilata juhlaa.

Tämän ajatteleminen saa minut yleensä rentoutumaan silloinkin, kun bridezilla sisälläni meinaa herätä. Tyynnytän itseäni unohtamaan pikkuseikat ja keskittymään kokonaisuuteen. Salin kokonaisilme tulee olevaan juhlava ja onnistunut, ja sitä ei voi eikä kannata tämän enempää enää suunnitella.

Pesin messinkiset kynttilänjalat viime viikolla ja mietin, että kaikki tulee olemaan aivan hienosti. Jo pelkästään näiden yli neljänkymmenen kynttilänjalan sekä lähes kolmenkymmenen pallomaljakon olemassaolo varmistavat, että kattaus on yksinkertaisen kaunis ja elegantti. Enempää ei kannata alkaa hikipisaroita vuodattaa kokonaisuuden vuoksi, tämä toimii kyllä.

Tällä viikolla olemme käyneet kukkakaupassa varmistamassa tilauksen, maistelleet talon viinit Heimarissa ja pesettäneet M:n univormun. Kampaaja Hanna soitti ja varmisti aikataulun, ja soitin meidät siunaavalle rovastille ja kerroin viimeiset muutokset siunauksen ohjelmaan. Huomenna tapahtuvaa siviilivihkimistä ei kovin erikoisesti tarvitsekaan valmistella, ja työkavereille ensi viikolla järjestettävien kesäjuhlien suhteenkin asiat ovat kunnossa. Kaikki juhlaamme tukevat tahot ovat erinomaisen hyvin kartalla juhlien järjestelyistä, ja kaikki tulee menemään erinomaisen hyvin.

Joten ei, mitään syytä jännittämiseen ei ole, vaikka isoja juhlia tehdäänkin.

 

Mainokset

Ruusuja, ruusuja!

Morsiuskimpun kukkien valinta on ollut minusta aika vaikeaa. Kauniita kukkia on maailma täynnä, enkä ole kukkien suhteen lainkaan kranttu – minusta jokseenkin kaikki kukat ovat kauniita. Siksi vain jonkin tai joidenkin valitseminen morsiuskimppuun tuntui tosi vaikealta. Pinterest on täynnä toinen toistaan ihanampi vaihtoehtoja, mutta ongelma oli juuri runsaus: miten näistä kaikista ihanista voisi valita vain yhdenlaisen?

Apua valintaan sain muun muassa Tukholman Kuninkaanlinnan morsiuspukunäyttelystä. Siellä oli pukujen lisäksi kuvattu kuninkaallisten morsiaminen hääasusteet, ja erilaisten kimppujen näkeminen rinnakkain auttoi hahmottamaan oman suosikkini. Kun vielä vähitellen teimme päätöksiä pöytäkoristeiden suhteen, valikoitui kimppuni pääkukaksi ruusu. Ruusu on klassikko, kuten moni muukin asia meidän häissämme. Inspiraationa kimppuni suhteen on siis toiminut prinsessa Madeleinen morsiuskimppu.

IMG_20170408_111217

Kimppuun tulee valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sekä mausteeksi jotain vihreää, esimerkiksi perinteistä morsiuskukkaa myrttiä.

Pöytäkoristeiksi mietin jonkin aikaa tekokukkavaihtoehtoa. Ostin hääkirppareilta muutamia silkkipioneja ihan vain esimerkeiksi, ja ihastelin niitä kotona. Ajattelin, että tässä kohdin voisimme säästää. Talven mittaan ajatukseni kuitenkin kirkastui: kaikenlaiset kukat ovat minulle tärkeitä arjessakin, joten miksi katselisin suurimmassa juhlassani tekokukkia?

Yhtenäinen teema kukissa on ihan tarkoituksellista. Sekä minun kimppuni että kaasoille, bestmaneille (yhtä lukuunottamatta) sekä meidän molempien vanhemmille tulevat vieheet koostuvat kaikki ruusuista. Pöytiin tulee pallomaljakoita, joissa jokaisessa on yksi iso ruusu.

Nämä runsaat ruusut meille toimittaa lähin kukkakauppa, Ristiinan kukka. Halusin tässäkin asiassa luottaa paikalliseen yrittäjään, joka lisäksi kykenee toimittamaan kukat suoraan juhlapaikalle Heimariin perjantai-iltana. On suuri apu, että meidän ei tarvitse häitä laittaessa lähteä hakemaan kukkia mistään vaan ne tuodaan suoraan sinne missä niitä tarvitaan.

Ruusuinen kukkateema rikkoutuu ainoastaan ulkovihkipaikalla. Sinne äitini on kasvattanut auringonkukkia, joiden oikea-aikaista puhkeamista väriloistoon nyt odotamme jännityksellä. Auringonkukat sopivat vihkipaikan koristeluihin hyvin, sillä nurmikentälle tulee värikkäitä räsymattoja käytäväksi, eikä vihkipuuta peitetä millään romanttisilla harsoilla. Alttarin virkaa toimittavalle pöydälle tulee yksi auringonkukka maljaan. Jos kävisi niin hullusti, että auringonkukat eivät ehtisi kukkaan häihin mennessä, etsimme lähistöltä luonnonkukkia tai turvaudumme markettiruusuihin. Vihkipaikan koristelut joka tapauksessa voidaan lyödä lopullisesti lukkoon vasta, kun päivän sää on varma.

Kukkavalintani ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset ja klassiset, kuten esimerkiksi pukuni ja korunikin. Yhdenmukainen linja tässäkin siis! Kimppujen monenlaisista vaihtoehdoista voi lukea vaikkapa Niinan blogissa, jossa hän perusteellisella tyylillään on käynyt läpi kimppujen muotovaihtoehdot, erilaiset värit ja myös tietenkin kukkalajikkeet.

Entäpä sitten häiden jälkeen? En heitä kimppuani pois juhlassa, vaikka se olisikin kätevä tapa päästä siitä eroon. Meillä kotona oli vintin  katonrajassa vuosikymmenien ajan äidin morsiuskimppu kuivattuna. Se oli ihana ja pikkutytön silmiin myös romanttinen, vaikka sittemmin toki myös pölynkerääjä ja turhake – miksipä muutoin se olisi unohdettu vintin nurkkaan. En haluaisi unohtaa morsiuskimppuani tai heittää sitä häiden jälkeen roskiin, mutta kuiva kimppu kotona ei sekään houkuttele. Miten siis voisin säilyttää sen? Torpan tyttö -blogin kautta kuulin True Bloom Jewelry -yrityksestä, joka tekee koruja aidoista kukista. Siitä se ajatus sitten lähti. Käytän paljon koruja, joten morsiuskimpun ikuistaminen korusetiksi on täydellinen ratkaisu juuri minulle. Ihan ilmaista korujen teettäminen ei ole, mutta eipä minulle ole tulossa toista morsiuskimppuakaan. Tämän haluan toteuttaa, ja näistä koruista tulee minulle tärkeät.

Ja sitten lopuksi vähän interwebin ihmeellisestä häämaailmasta. Olen aiemminkin täällä blogissa ja etenkin sen ulkopuolella pohtinut, että olen aika epätrendikäs morsian, pikemminkin klassinen. Jotenkin häätrendeistä puhuminen vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää minua. Kuten nyt morsiuskimpunkin kohdalla: Meidän häät -sivuston asiantuntija-artikkelissa morsiuskimppujen trendeistä vuonna 2017 todetaan, että ”Hääkimppu kertoo paljon morsiamen elämäntyylistä ja visuaalisesta näkemyksestä  sekä arvoista. Valitsemalla boheemin ja rönsyilevän hääkimpun pystyy myös rikkomaan liian mietittyä ja väkinäistä yleisilmettä hääpäivänä. Hääkimppu saa olla eloisa ja villi osa hääpäivän kokonaiskuvaa.”

Ilmeisesti elämäntyylini ja arvoni (kyllä!) sitten ovat hillittyjä ja tasaisia, koska en halua runsasta, boho-tyylistä ja luonnonkimpun kaltaisesti rönsyävää morsiuskimppua. Haluan kimppuni olevan melko pieni (jotta sitä on helppo pitää kädessä), ja tasainen reunoiltaan ilman ylimääräisiä, vahingoilta näyttäviä ympäriinsä sojottavia pikkukukkia. Haluan, että kimppu näyttää sidotulta, ei niityltä kerätyltä. En usko, että häidemme yleisilme olisi siltikään liian mietitty tai väkinäinen. Kimppuni ei myöskään kerro yhtään mitään arvoistani, sanoi Meidän häät -sivusto mitä tahansa. Miten ihmeessä se voisikaan?

Meidän häät -sivustolla kaupataan monenlaisia asioita, ja on ihan ok jos morsiamet haluavat häidensä olevan trendikkäät, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Tuo linkittämä postaus on kuitenkin vain yksi esimerkki siitä, miten tällaisessa kirjoittelussa luodaan mielikuvia vain yhdenlaisista ”oikeista” häistä. Samalla varmistetaan se, että kaikkien häät muistuttavat toisiaan, mikä lisää kaupallisten toimijoiden valtaa. Onneksi on aina mahdollista pitää myös oma päänsä ja olla uskomatta, että trendeillä olisi jotain merkitystä.

 

Sukupolvien ketju

Kosinnasta ja kihlauksesta tulee tässä kuussa kuluneeksi puolitoista vuotta, ja häät ovat jo aivan ovella. Tämän kihloissaolon aikana olen väistämättä herkistynyt erilaisille rakkausaiheisille uutisille, hyvässä ja pahassa.

Syystä tai toisesta minusta tuntuu, että kuluneen vuoden aikana lähipiirissäni on erottu enemmän kuin ikinä. Ystäviä, tuttavia, työkavereita, kavereiden kavereita – erouutisia on tullut jos ei nyt ihan kerran kuussa, niin hyvin usein kuitenkin. Olemme sen ikäisiä, että osa tuttavapiiristä on siirtynyt jo niin sanotusti toiselle kierrokselle.

Jokainen erouutinen on hiljentänyt minut, tehnyt surulliseksi ja apeaksi. Olen miettinyt todella usein, miksi haluamme mennä naimisiin, kun se yhdessäolo on niin vaikea laji – erojen määrä osoittaa sen hyvin.

Juuri tämä oma tilanteeni häitä suunnittelevana, vielä melko tuoreessa parisuhteessa elävänä tietenkin selittää herkän suhtautumiseni eroihin: jokainen niistä tuntuu henkilökohtaiselta, vaikka tietenkään ne eivät sitä ole. Uskon ja tiedän, että jokainen ero on ollut kipeä pala sen osapuolille, eikä yksikään niistä pitkistä parisuhteista ole alunperin perustettu eroa varten. Rakkautta niissä on ollut, ja uskoa loppuelämään yhdessä. En paheksu av(i)oeroja tai mitään sellaista, sillä tietenkin ero on parempi ratkaisu kuin kaikkia haavoittavaan parisuhteeseen jumittuminen.

Emme ole ihan nuoria enää, ja vaikka kokemuksemme pitkistä parisuhteista olisivatkin vähäisiä, ymmärrämme ihmisiä kohtalaisen hyvin. Ennen kaikkea ymmärrämme toisiamme. Tajuamme hyvin, mikä arvo meillä on toisissamme, osaamme joustaa ja vaatia sopivassa suhteessa. Emme ole kaikesta samaa mieltä, mutta osaamme sovittaa ja sovitella, ja ennen kaikkea sopia riitamme. Tiedämme, mikä on tärkeää: se että olemme yhdessä. Ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole, vaan selkeä tieto siitä, että yhteinen tulevaisuus vaatii tahtoa olla yhdessä. Siksi uskon, että selviämme: koska tahdomme rakastaa.

Yksi suosikkihääbloggareistani, I said yes -blogin Laura kirjoitti äitienpäivän aikaan elämänsä äideistä. Laura pohti, voisiko laittaa häihin esille hääparin isovanhempien hääkuvat. Ajatus on minusta kaunis, sillä myös minun ja M:n kaikki isovanhemmat ovat jo edesmenneitä.

Kun samaan aikaan pohdin ja surin tätä lähipiirin erojen määrää, tajusin äkisti yhden asian. Asian, jota olen pitänyt itsestään selvyytenä, mutta joka ei sitä ole. Sekä minun että M:n kaikki vanhemmat ja isovanhemmat ovat eläneet pitkät avioliitot. Molempien meidän vanhemmat ovat yhdessä, isovanhemmatkin erotti vasta kuolema.

Vasta tämän sukupolvien perinnön tajuttuani aloin nähdä erojen lisäksi myös rakkauden lähipiirissäni. Vaikka monet eroavat, vielä useampi ystäväni on onnellisesti pitkässä parisuhteessa. Erojen määrä sumensi taakseen totuuden: rakkaus on kestävää, se kestää lapsiperhearjen ja työpaineet, se kestää sairaudet tai poliittiset erimielisyydet.

Koska avioerojen määrä lisääntyy koko ajan, ei avioliittoa pidä unohtaa itsestään selvyydeksi. Haluan muistaa sen häissämme, ja tuoda esiin sen, että lähipiirissämme pitkä avioliitto on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi juhlapaikan sivupöydälle tulee valokuvia edellisistä sukupolvista: meidän molempien isovanhempien kuvat, ja lisäksi myös omien vanhempiemme hääkuvat.

Isovanhempien sukupolvesta hääkuvia ei aina ollut tapana ottaa. Kihlakuvat olivat tavallisempia, eikä niitäkään aina otettu. Siksi kuvapöydästä ei tule samanlaisten kuvien sarja, vaan kuvia meidän esivanhemmistamme yhdessä, pariskuntina. Keskelle näitä tulee sitten kuva(t) meistä.

Nyt solmittava avioliitto on meille molemmille ensimmäinen – ja viimeinen. Sanotaan, ettei sitä voi tietää, mutta jos en tietäisi, mitä järkeä olisi ryhtyä koko hommaan?

 

Hääkarkkeja

Niina kirjoitti #häkkistenhäät -blogiinsa tavalliseen tapaansa hurmaavilla kuvilla täytetyn postauksen häiden vieraslahjoista. Sitä lukiessani muistin, että en ole edes meidän häiden ei-ei-juttuja kertoessani tullut kirjoittaneeksi vieraslahjoista. Tuosta jo voi päätellä, että niitä ei ole tulossa.

Vieraslahjat kuuluvat kuitenkin siihen osastoon, jonka suhteen ole ollut vähän epävarma. Toisaalta pidän niitä ”täysin turhakkeina ja pelkkänä ylimääräisenä rahankuluna” (suora lainaus Niinan blogikirjoituksesta), mutta toisaalta ajatus vieraslahjasta pysyvänä, persoonallisena muistona häistä on kiva. Jossain vaiheessa haaveilin, että meidän häissä paikkakortit olisivat voineet olla tällaiset avaimen muotoiset pullonavaajat, jotka toimisivat myös vieraslahjoina.

vieraslahjat
Kuva on etsysta.

Mutta sitten budjetti nousi liikaa ja tulin järkiini. Mietin, mitä oikeastaan haluan vieraslahjojen olevan. Tulin siihen tulokseen, että kaikkein kivoin ja tietyllä tapaa perinteisin vieraslahja on hääkarkki. Koska en jaksa askarrella jokaiselle vieraalle omaa hääkarkkikoristetta, meillä on häissä karkkibuffa. Siihen tulee runsaasti makeaa, joita vieraat voivat ottaa mukaansa meidän nimitarroillamme varustettuihin paperipusseihin. Näin hääkarkit tulevat vain niille, joita asia kiinnostaa. Jos ei karkkia halua, sitä ei ole pakko ottaa. Säästän myös askartelun vaivan.

Vieraslahja toimiikin minusta parhaiten silloin, jos se on persoonallinen ja hääpariin ja hääjuhlaan aidosti sopiva. Ehdottomasti paras vieraslahja oli ystäväni häissä, joissa hääpari oli valinnut jokaiselle vieraalle hänen persoonaansa sopivan Fingerpori-sarjakuvastripin ja pakannut sen odottamaan hänen paikalleen. Muistaakseni sarjakuvat löytyivät pienistä häärasioista, ja uskoisin että niiden mukana oli pieni konvehti. Se toimi hienosti ja jäi mieleen! Karkkia tosin en muista, mikä kertoo ehkä juuri heidän vieraslahjansa ydinajatuksesta – sarjakuva oli se pointti.

Hmm… Meillä se varmaankin olisi joko Fingerporia tai Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvaa.

Koska mitään noin suuritöistä ja luovaa ei ole edes yritetty keksiä, ja koska karkkibuffa on meidän molempien mielestä hyvä ajatus, se riittää meidän häiden vieraslahjaksi. Saavathan häävieraat kuitenkin muistoksi hääkuvan kiitoskorttina. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla toisten hääbloggareiden kirjoituksia aiheesta, sillä kuten yllä linkittämäni Niinan kirjoitus osoitti, vain taivas on rajana jos hääpari haluaa vieraslahjoja antaa. Pakko siihen ei kuitenkaan ole ryhtyä, enkä usko vieraiden erikseen kaipaavan vieraslahjoja, jos niitä ei olisikaan.

Mitä kaikkea pöytiin tulee?

Nyt on vuorossa kirjoitus, jossa lähinnä pohdin itseni iloksi ja asioita järjestelläkseni eri juttuja koristeluista. Ei siis päätä eikä häntää, vain erilaisia mietteitä.

Jo syksyllä päätin, että pöytiin ei tule kaitaliinaa (ellei jokin ihme löydy), sillä en ole nähnyt mieleistäni. Hyvä niin. Mutta mitä niihin pöytiin sitten tulee?

Meillä on kymmenittäin messinginvärisiä kynttilänjalkoja, joihin tulee valkoiset antiikkikynttilät. Heinäkuussa kynttilöiden valo ei tokikaan pääse oikeuksiinsa, mutta juhlapöytä ilman kynttilöitä ei ole juhlapöytä. Messinkiset kynttilänjalat ovat hienoja ja eriparisuudessaan viehättäviä. Yksittäisten kynttilänjalkojen lisäksi on muutamia viisihaaraisia kynttelikköjä.

ONGELMA: Yksi antiikkikynttilä palaa vain muutamia tunteja. Annetaanko niiden vain sammua loppuiltaa kohti? Kynttilöiden paloaika on ohi siinä vaiheessa iltaa, kun alkaa hämärtää. Kynttilöiden vaihtaminen kesken kattauksen olisi kuitenkin vähän kummallista, joten ehkä ne vain palavat loppuun ja sillä selvä.

Kynttilöiden lisäksi pöytiin tulee pallomaljakoita, joissa on vettä ja yksi iso ruusu jokaisessa. Tarkoitus on ollut kokeilla, miltä koristehiekka näyttäisi maljakoiden pohjalla, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä. En usko, että edes kokeilen, sillä yksittäinen ruusu on kaunis ja elegantti sellaisenaan, ja hiekan kanssa läträäminen on taas vain yksi lisähomma muutenkin kiireisenä edellisenä iltana. Ruusut ovat myös kimppuni pääkukka. Olen testannut, että ruusut voi hyvin laittaa maljakoihin edellisenä iltana ja ruusut kukoistavat hienosti seuraavana päivänä.

Servettien kohdalla olen tinkinyt. Alkuperäinen haaveeni kangasserveteistä on hautautunut käytännön järkeen. Löysin edullisesti erittäin kauniit Havin juhlaservetit tehtaanmyymälästä Imatralta. Sekä ruoka- että kahviliinat ovat valkoisia kultaisin koristein, ja sopivat juhlaan oikein hienosti. Totesin, että häiden jälkeen kukaan ei muista millaiset lautasliinat meillä oli, joten tämä on ihan hyvä kohta tinkiä.

Nimikortit tekee sama nuori suunnittelija, joka laati kutsut. Kutsut ja hääinfot ovat jo valmiina, mutta nimikortit ja loput painotuotteet tehdään toukokuussa. Siihen mennessä tulisi siis olla valmiina ruokalista ja jonkinlainen ohjelmaluonnos. Samalla tehdään muutama muu yksittäinen kyltti samaan layoutiin: tervetulotoivotus ulko-ovelle, karkkibuffa-kyltti ja jotain muita.

Onko menun ja ohjelman tarpeen olla pöydissä? Ruokalistan lukeminen etukäteen on kyllä ihan hyvä juttu, se herättää ruokahalun ja on muutenkin mukavaa. Ohjelma auttaa vieraita pysymään kärryillä illan kulusta. Toki ohjelma tehdään varsin suurpiirteisenä, jotta se mahdollistaa sattumat ja poikkeamat.

Kokonaan avoinna on vielä pöytäjärjestys. Emme tiedä vielä yhtään, miten pöydät on järkevintä asetella tilaan tälle vierasmäärälle. Tässä haasteessa meitä epäilemättä auttaa paikan henkilökunta. Kun pöytäjärjestys hahmottuu, pääsemme miettimään mahdollisia pöytänumeroita. Turvallinen tapa on numeroida pöydät ihan perinteisin numeroin, mutta olisi hauskaa keksiä pöytien nimiin jokin idea, jotain joka kertoisi meistä. Eräissä häissä joissa olimme yhdessä, hääparin jääkiekkoharrastus näkyi mm. niin että pöydät oli nimetty HIFK:n pelaajien mukaan. Matkustelevat pariskunnat voivat nimetä pöydät esimerkiksi yhteisten matkakohteiden mukaan. Me emme ole vielä edes puhuneet tästä asiasta, mutta olen aika varma, että puolisoni keksii jotain. Miten olisi historialliset henkilöt? Jos kaikki ideat vaikuttavat päälleliimatuilta, on aina ihan hyvä vaihtoehto käyttää numeroita. Sitä en sitten tiedä, miten numerot laitetaan esille.

Ruokapöydän kukkakoriste on vielä hiukan mietinnässä, koska ruokapöydän kattauksesta pitää jutella keväämmällä juhlapaikan emännän kanssa. Ajatuksissani on ollut kerroslautaselle tehty kukkatarjotin, jollaisen bongasin Viherlandian Instagram-tililtä. Minulla on tarkoitukseen sopiva lautanen, ja asetelman saisi helposti toteutettua itse osin ruusuista, osin luonnonkukista, oasis-sientä apuna käyttäen.

 

Koristeaskarteluinnostus

Olin miettinyt (täällä blogissakin), että voisi olla kiva askarrella jotain paperikoristeita häihin. Askartelu kuitenkin edellyttäisi innostusta ja aikaa, eikä koristeiden tekeminen ole itsetarkoituksellista: teen niitä vain jos siltä tuntuu. Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni eilen askartelemasta. Näpertelin paperikoristeita koko talvisen sunnuntain, yhtä hiihtolenkkiä lukuunottamatta.

Tein kaksi viiriä ja vähän kolmatta. Valkoista paperia meillä oli paljon, joten se on taustaksi kaikkein järkevin. Löysin kuitenkin myös vaaleanliilaa kartonkia, ja tein siitä muutaman viirilapun kokeeksi. Värillinen näyttää kivalta sekin, mutta luulen että ihan taloussyistä pysyn valkoisessa paperissa jatkossakin. Ei niin että kartonki olisi liian kallista, mutta en vain halua käyttää näihin paljoa rahaa.

img_20170122_175651

Mitään en siis näihin ostanut askartelutarvikeliikkeistä, vaan yläreunan pitsitarraa lukuunottamatta kaikki oli omista varastoista: vanhaa askartelupaperia ja roskiin menossa ollut kirja. Pitsin ostin hääkirpparin kautta hyvin edullis esti. Sitä on enää vähän jäljellä, ja jos innostun tekemään lisää viirejä niin pitänee hankkia jostain lisää. Ehkä vielä pari voisi tehdä, jos vain suinkin saan aikaiseksi. Pitsiteipin kautta tuli muuten rikottua se ajatukseni, että häiden koristeissa ei olisi mitään pitsiä. Sanoin tämän rajoituksen kutsujen suunnittelijallekin kun mietittiin painotuotteiden tyyliä. Mutta kas, näin sitä sitten kuitenkin juhliin tuli, ainakin vähän. Alushameeseenikin toki saattaa vähän pitsiä päätyä…

Viirien valmistuttua halusin vielä kokeilla pinterestissä nähtyjä koristeita. Ajatukseni on, että juhlasalin ikkunoihin voisi laittaa jotain pieniä koristeita roikkumaan. Olen kerran aiemmin syksyllä koettanut tehdä suodatinpussiruusuja, ja niistä tuli ihan kaameita. Siksi suhtaudun hyvin varovaisesti paperikukkaohjeisiin. Sydänkuvio sen sijaan vaikutti helpommalta.

img_20170122_175923

Näitä paperisydämiä tein nyt seitsemän, ja kiinnitin ne langalla toisiinsa köynnökseksi. Jos jaksaisin askarrella joukon lisää tällaisia köynnöksiä, ne olisivat todella kauniit ikkunakoristeet.

Oli yllättävänkin mukavaa askarrella hääkoristeita. Tunnen itseni niin hyvin, että pelkään parhaan askarteluinnon purkautuneen jo eiliseen sessioon. Loput koristeet, jos niitä haluan, pitää tehdä sitten ihan vain koska niin päätän, en siksi että erityisesti innostun.

Ehkä hääkoristeiden tekeminen kumpusi myös lievästä tarpeesta saada pikkuisen häähössötystä juuri viime viikonloppuna. Suunnitelmani oli mennä Jyväskylän häämessuille, mutta lopulta päätin sittenkin olla menemättä. Arvelin, että en saa sieltä muuta kuin tungosahdistuksen, eikä se ole pääsylipun väärti. Meillä on jo juhlapaikka, pukuompelija ja suunnitelma puvusta, kukkatoimittaja, valokuvaaja, kampaaja ja sormuskin mietitty, joten palvelutarjoajia en sieltä olisi etsinyt, lähinnä pientä häähömpöttelyä. Ahdistun nopeasti väkijoukoissa, joten päätin jättää messukokemuksen toisten bloggaajien raporttien varaan – hyviä ja hauskoja häämessuraportteja ilmestyi jo syksyllä, ja nyt keväällä on varmasti tulossa vielä monta ihanaa blogitekstiä. Uskon ratkaisun olleen itseni kohdalla varsin hyvä. Jos häähömpötyksestä jäi vielä kiintiötä, voin jonain iltana taas ottaa häälehdet esiin ja selailla niitä.

Hiljaista juuri nyt

En ole ehtinyt taas vähään aikaan päivittämään yhtään mitään blogeja. Työpuolella on kiirettä, eikä ylimääräiseen tietokoneella istumiseen ole riittänyt minuutteja iltaisin. Elämä on valintoja, ja viime aikoina en ole kovinkaan usein valinnut tietokoneen käynnistämistä.

Mutta hääsuunnittelut silti etenevät, omalla painollaan vähän kerrallaan. Isoin juttu on se, että olen laittanut kutsut alulle. Kävimme puolisoni kanssa läpi keskeiset asiat siitä, millaiset kutsut haluamme. Yllätyksekseni olimme niistä jokseenkin samaa mieltä: kutsuista tulee yksiosaiset, aika yksinkertaiset. Teetämme ne graafisen suunnittelun opiskelijalla, ja kerron siitä prosessista sekä suunnittelijastamme mielihyvin lisää kunhan prosessi etenee. Toistaiseksi asia on vasta viretetty alulle, ja odotamme ensimmäisiä ehdotuksia suunnittelijalta.

Toisenkin isomman asian olen hoitanut alta pois, nimittäin käynyt varaamassa kukat. Joitakin viikkoja sitten ajelin hääpaikkakunnan ohitse ja pysähdyin paikalliseen kukkakauppaan. Ajattelin olevani turhankin ajoissa, mutta kukkakauppias oli vain hyvillään. He ottavat vain yhdet häät per kesäviikonloppu, joten ihan hyvä että meille on nyt varattu se meidän ajankohtamme. En vertaillut kukkakauppoja. Etsin vain googlen avulla juhlapaikkaa lähimpänä sijaitsevan kukkakaupan, sillä toiveeni oli, että kukat toimitettaisiin juhlapaikalle suoraan. Ja se onnistui ilman muuta – yksi asia vähemmän hoidettavana itse hääpäivän aattona tai aamuna.

Yhden pikkujutunkin olen saanut hoidettua. Suunnittelin, että kattaukseen tulisi valkeiden pöytäliinojen päälle värilliset, mielellään kultaa hennosti säteilevät kaitaliinat. En vain löytänyt sopivia, eikä yksikään näkemäni väri tai malli miellyttänyt minua. Tein etsintöjä niin moneen kertaan ja pitkään, että lopulta menetin hermoni. Siispä pöytiin ei tule koristekaitaliinaa. Ratkaisu se on tämäkin, ja olen itse asiassa aika tyytyväinen päätökseeni. Vähemmän on enemmän: pöytiin tulee jo kynttilät, kukkia, paikkakortit ja muutamia menu- ja ohjelmakortteja. Onhan siinä jo tavaraa, kun tarkoitus olisi syödäkin siinä pöydän ääressä.

Olen monta kertaa ajatellut, että pitäisi tehdä tänne  blogiin to do -lista, josta sitten voisi edetä kohta kerrallaan. Suunnitteleminen on kivaa ja hyödyllistä. Olen ihaillut monessa hääblogissa näitä eri tavoin toteutettuja todo-listoja. Juuri nyt sellaisen laatiminen tuntuu kuitenkin liian vaikealta. Ehkä muutaman viikon kuluttua minua väsyttää vähän vähemmän ja jaksan keskittyä paremmin.

Kirja-aiheisia koristeita?

Sekä minä että M luemme paljon. Olisi jokseenkin luontevaa, että yhteinen harrastus näkyisi jollain tavoin häiden koristeluissa. En vain ole vielä keksinyt, miten asian toteutan.

Tavallisinta lienee olisi tehdä ihan perusviirejä vanhojen kirjojen sivuista. Viirit ovat minusta kivoja juhlakoristeita, ja niitä myös syntyy melko helposti. Pelkkä kirjan sivu on tylsähkö, mutta esimerkiksi lisäämällä pitsiteippipalan yläreunaan juhlavuusaste muuttuu heti.

Pinterest on luonnollisesti täynnä erilaisia ideoita. Valitettavasti askarteluintoni ja -taitoni ovat rajalliset… Näemmä valmiiksi kirjan sivuista leikattuja paperisydämiä voisi myös ostaa verkkokaupasta, mutta niin hullu en sentään ole.

9019208a75db01a2f220dd29b9daa528

il_fullxfull-288433250

Koska kyseessä ovat kesäjuhlat, erilaiset paperikukat voisivat toimia kivasti koristeissa oikeiden kukkien lisäksi. Materiaalista ei ole pulaa, sillä kodin kirjahyllystä on viime kesänä siirretty poistoon koko joukko opuksia. Vanhoista kirjoista on tänä päivänä varsin vaikea päästä eroon, sillä antikvariaatitkin ottavat nihkeästi niitä vastaan. Osan joudun varmasti polttamaan, mutta pari nidettä voisi säästää hääkoristeluja varten.

Häätarvikkeita käytettynä?

Eräs työystäväni meni naimisiin tänä kesänä, ja hänen vinkistään minulle avautui kokonaan uusi maailman Facebookin erilaisten hääkirpputorien kautta. Tämä on ehdottomasti positiivinen ilmiö! Häihin hankitaan usein koristeita, joita ei oikeastaan muissa juhlissa (arjesta puhumattakaan) tarvita, joten ne jäävät kertakäyttöisiksi. Miten erinomaista, että on olemassa järjestelmiä, joiden avulla koristeet saa myytyä toisille tarvitsijoille, eikä kaikkea heitetä roskiin.

Kuulun ehkä neljään tai viiteen eri hääkirpputoriin Facebookissa. Niissä liikkuu valtavasti tavaraa, ja parhaat usein niin nopeasti ettei myyjä ehdi edes ladata kuvia kaikesta myytävästä. Koristeiden myymisen haaste on tietenkin matkat. Isojen koristeiden postittaminen on kallista, ja Suomi on suuri maa. Siksi minäkin olen oppinut olemaan tarkkana aina, kun joku myy jotain Jyväskylän tienoilla. Suurimmat hankintani tein kuitenkin Helsingistä, koska käyn siellä työasioissa suhteellisen usein.

Elokuun puolivälin tienoilla tiesin meneväni neljäksi päiväksi Helsinkiin, ja teinkin ostoksia hääkirpparilla juuri sitä silmälläpitäen. Vieläpä kävi ihan huikea tuuri, sillä vain muutama päivä ennen lähtöäni onnistuin olemaan ensimmäinen varaaja tuoreen rouvan myynti-ilmoituksessa, jossa kaupattiin juuri sellaisia koristeita joihin olin ollut päätymässä. Ihmeen kaupalla olin tosiaan ensimmäinen, sillä kyseisiin kynttilänjalkoihin tuli minullekin suoraan kyselyjä heti kaupanteon jälkeen. Moni olisi halunnut ne käyttöönsä vielä ennen meidän juhlia – ja alustava sopimus niiden jatkokäytöstä on jo tehty meidän häiden jälkeen. Samalta avioparilta ostin monta muutakin asiaa.

Kun näin ilmoituksen, näytin kuvaa miehelleni ja pohdin, kannattaisiko ostaa. Hän tietenkin suoraviivaisesti sanoi, että jos ne ovat sellaiset kuin olin ajatellut, niin totta kai kannattaa. Minä juhlasuunnittelua niin kovin rakastavana vain harmittelin, että jos löydän kaikki kerralla, menetän suunnittelun ja mielipiteen vaihtamisen ilon… Miestä nauratti tämä logiikka. Mutta hän oli oikeassa, enkä ole katunut hankintaa. Vastaavia kynttilänjalkoja ei ole sen jälkeen ollut kaupan ainakaan samalla hinnalla. Kuvaan niitä teille sitten kun kirjoitan koristeista.

Mutta siis, sovin Helsinkiin yhdelle illalle neljä eri noutoa, ja viidennen vielä seuraavaan iltaan. Onneksi lähdin reissuun autolla, sillä tavaraa kertyi koko takakontillinen. Ostin koko joukon Ikean Knoppa-lakanoita, joista ompelen tuolihuppuja talven synkkinä hetkinä. Kynttilänjalkojen lisäksi samasta paikasta tuli maljakoita, jotka veivät paljon tilaa. Lisäksi ostin paperipusseja karkkibuffaa varten, ja vaahtomuoviruusuja yhden pussillisen.

En pidä Facen kirpputoreja täysin luotettavina, vaikka niiltä olenkin ostanut esim. vaatteita aika useinkin. Olin aika varma, että viidestä tavaran myyjästä ainakin joku ei hoida hommaa kunnialla kotiin. Mutta sain erehtyä: jokainen tuote oli odottamassa sovittuun aikaan, vastasi kuvausta ja kaikki täsmäsi. Ihmiset olivat siis erittäin asiallisia ja hyvin sitoutuneita myyjiä. Plussaa tästä kaikille heille, keiden kanssa asioin!

Vielä haen Jyväskylästä muutamia juttuja, ja Tampereelta vähän lisää maljakoita. Työystävältäni saamme kakkukoristeen ja hääsateenvarjon. (Sateenvarjo pitää olla, koska se toimii taikana ja tekee päivästä aurinkoisen.) Edelleen olen ostanut tuikkukippoja ja ledvaloja, joita ajattelin viedä jatkopaikalle. Mielessäni on tavaroita hankkiessani myös ajatus, että näitä juhlatarvikkeita ei tarvita välttämättä häissä, vaan ehkä myöhemmissä juhlissa. Minä ja M olemme juhlaihmisiä, ja minulle kattaus ja koristelut tuottavat suurta mielihyvää. Hääkirpputoreilta nimittäin löytyy ihan mitä tahansa, millä juhlansa haluaa koristella. Lisää tavaraa löytyy tietenkin myös Tori.fi:stä ja Huuto.netistä, ja suuret valikoimat myös Häätorilta.

Hääpuvut nettikirppareilla ovat aihe, joka vaatii oman postauksen. Palaan asiaan lähipäivinä!