Miten kukkakorusuunnitelmalle kävi?

Hääkimpusta kirjoittaessani kerroin True Bloom Jewellery -firmasta. Nimen takana on yrittäjä Anriikka Mentilä, joka tekee upeita koruja upottamalla epoksihartsiin oikeita kukkia. Suunnittelin teettäväni hääkimppuni ruusujen terälehdistä korut itselleni. Näin hääkimppuni jäisi elämään ”ikuisesti” käyttöesineinä.

Toisin kuitenkin kävi. Kuivatin ruusujen terälehtiä Anriikan ohjeiden mukaan. Olin ajatellut teettää korut vähän myöhemmin syksyllä (kunhan oma taloustilanteeni tasoittuisi), mutta sitten Anriikka ilmoitti somesivuillaan pitävänsä taukoa korujen tekemisestä syksyn ajan. Jos halusin korut vielä nyt, pitäisi toimia nopeasti.

Tutkin kirjan välissä silkinhienoksi kuivaneita ruusujen terälehtiä, ja hämmästyin vähän niiden ulkonäköä. Valkoiset terälehdet olivat kellastuneet rusehtaviksi, ja myös vaaleanpunaiseen sävyttyneet olivat muuttuneet vanhan näköisiksi. Ihmettelin asiaa koruntekijälle sähköpostilla ja kysyin, olenko tehnyt kuivatuksessa jotain väärin. Hän vastasi, että todennäköisesti olen laittanut terälehdet kuivamaan ihan oikeaan aikaan, mutta valkoiset ruusut vain tuppaavan ruskettumaan kuivatessaan. Niistä ei tulisi kauniita koruja, koska ruskea väri vain korostuisi ja vahvistuisi koruihin upotettuina.

Plaah.

True Bloom Jewelleryn korut ovat kuitenkin tosi kauniita, joten viesteilin Anriikan kanssa edelleen. Ajattelin ostaa häneltä jotkut muut vaaleanpunaisesta ruususta tehdyt korut. Vähät siitä, että kyseessä ei olisi juuri minun kimppuni – ruusut kuin ruusut!

Mutta sitten nukuin yön yli ja tajusin, ettei se ole sama asia. Korut ovat kauniita, mutta pointtini nimenomaan oli hankkia omista kukistani tehdyt. Juuri nyt rahatilanteeni on niin tiukka, että tuntuisi turhalta hankkia jotain melko arvokasta, joka olisi vain melkein sitä mitä halusin. Joten kirjoitin koruntekijälle, että jätän nyt kuitenkin väliin. Ehkä hän palaa vielä myöhemmin tekemään koruja, ja ehkä minä silloin ostan häneltä jotain – ja niissä koruissa ei tarvitse olla hääkimpusta häivääkään.

Toki petyin vähän, pakko myöntää. Silti arvostan todella paljon Anriikan työetiikkaa. Hän olisi ihan hyvin voinut tehdä minulle korut omista ruusuistani, vaikka tiesi ettei niistä tule kauniit. Hän toimi tosi hienosti kertoessaan heti realiteetit, eikä tuputtanut muita koruja liikaa – se oli ihan oma ideani. Niin että harmi ei kohdistu nyt tähän yritykseen vaan siihen, että hääkimppuni on nyt jokaista terälehteä myöten biojäteastiassa. Onneksi Ilona otti siitä valokuvia; kimppu elää valokuvien kautta muistoissa aina yhtä kauniina.

Hääkampaus

Vaikka meikin ja kynnet hoidan itse kuntoon, hääkampausta en missään vaiheessa edes suunnitellut tekeväni itse. Kampauksen pitää kestää koko päivä ja olla edes jotenkuten juhlava, arjesta poikkeava. Itse en saisi sellaista aikaan, enkä kehtaisi pyytää kampauksen tekemisen kaltaista vaativaa tehtävää myöskään ystäviltäni, joissa ei ole kampaamoalan ammattilaisia. Kampauksen suhteen on parasta luottaa ammattilaiseen.

En tunne Mikkelin seudun palveluntarjoajia, mutta loppuvuodesta aloin soitella eri kampaamoita läpi lähinnä kolmella kriteerillä. En valinnut kaikkein kalleimpia (säästösyy), päivämäärä oli tietenkin jo päätetty eli kampaajan piti olla vapaana hääjuhlapäivänä, ja lisäksi toivoin, että kampaaja pääsisi tulemaan majapaikkaamme Auralaan. Siinä vaiheessa jo olin kysynyt kaasoilta, ja he kaikki sekä M:n naispuolinen bestman halusivat hekin kampaajan laittamaan hiuksensa. Kyseessä olisi siis viiden kampauksen keikka yhdellä kertaa.

Kaiken tämän sain Hiusstudio Hannasta Mikkelistä. Hänelle sopi tulla Auralaan juuri oikeana aamuna, ja hiusstudion hinnat ovat kohtuulliset.

Kävin kesän alussa tapaamassa Hannaa Mikkelin keskustassa. Sovimme aamun aikataulusta ja pohdimme valmiiksi kampausten järjestyksen – kenen pitää olla mihinkin aikaan missäkin. Minulla oli myös mukanani perintötiara (josta edellisessä postauksessa kerroin), ja sovittelimme hääkampausta sen kanssa.

Vielä kaksi vuotta sitten hiukseni olivat lyhyet. Aloin kasvattaa niitä häitä varten, mutta kilpirauhasen liikatoiminnan iskiessä hiuksia lähti melkein tukoittain. Hiukseni ovat siis tällä hetkellä noin hartioille asti, mutta etenkin latvoista ohuet ja hennot. Nutturakampauksen tekeminen on todella haastavaa.

Onneksi kovin monimutkaista kampausta ei tarvitakaan. Tiaraan ja hääpukuuni sopii parhaiten yksinkertainen ylös nostettu nuttura, joka tukee korua eikä päinvastoin. Kiharapilvestä en edes haaveilisi näillä kutreilla, mutta ei sellainen myöskään sopisi vintagehenkiseen asuun ja vanhoihin koruihin.

Helppoa valita kampaus, kun asukokonaisuuden tyyliin ei kovin monenlainen sopisi! Hannalle olen kiitollinen joustavuudesta ja valmiudesta tarttua urakkaan. Viiden aikuisen lisäksi kammattaviksi ilmoittautuivat myös yhden kaasoista tyttäret, eli Hanna tekee aamupäivän aikana yhteensä seitsemän nutturaa. Siinä kulunee pinni jos toinenkin.

Todettakoon myös, että sulhasella on Mikkelissä oma  luottoparturinsa, jossa hän käy hääviikolla (tai viimeistään sitä edeltävällä viikolla) siistiyttämässä lyhyen, ohjesääntöön sopivan hiusmallinsa. On sitten molempien hiuskuontalot ojennuksessa juhlan aikaan!

 

Elämäni tärkein koru

Kun joulun välipäivinä 2015 menimme kihloihin ja tammikuun 2016 alussa ostimme sormukset, mietin miten tulisin tottumaan sormukseen vasemmassa nimettömässä. En ollut koskaan ennen pitänyt juuri siinä sormessa sormusta, vaikka muuten käytin monenlaisia, lähinnä hopeisia sormuksia. Nopeasti totuin siihen ja lakkasin käyttämästä muita.

Riisun yleensä kaikki korut, myös kihlasormuksen, kun tulen työpäivän jälkeen kotiin. Mutta ulos lähtiessäni tarkistan moneen kertaan, että vasemmassa nimettömässä on sormus. Ilman sitä on orpo ja tyhjä olo.

Kihlasormus on minulle valtavan tärkeä, mutta vihkisormus on ehkä kuitenkin se tärkein koru, mitä tulen omistamaan. Silti sen valinta oli helpompaa kuin moni muu asia häihin liittyen. Olen jo aikoja sitten ihastunut filigraanisormuksiin. Suosikkini on ollut Kalevala Korun filigraanisormus, mutta se on erään ystäväni vihkisormus, ja – lapsellista tai ei – en halua, että jollakin lähipiirissä on samanlainen sormus juuri tässä sormessa, tässä tarkoituksessa. Sitten kävikin niin, että löysin paremmin omaan sormeeni sopivan. Luulen, että Kalevala Korun sormus olisikin ollut liian leveä lyhyeen nivelväliin vasemmassa nimettömässäni.

Löysin Kohinoorin Laurel-sarjan, ja se oli siinä. Minun sormukseni. Yritin kyllä vielä muutama kuukausi sitten katsella muitakin, mutta palasin aina samaan sormukseen. Ei epäilystäkään. Se on Laurel, ja keltakultaisena.

sormusrasia

Sormus on filigraanikuvioiseksi kapea, ja koukerokuvio melko hillitty. Etenkin keltakultaisena muotojen pehmeys ja pyöreys tekee siitä tasapainoisen ja rauhallisen. Suunnittelija on Marko Osala.

Kuvien perusteella en osannut päättää, minkä version Laurelista haluaisin. Jätin lopullisen valinnan hakureissulle kultasepänliikkeeseen, ja arvelin että tilanteesta voi tulla vaikea. Arvelin väärin. Jokin aika sitten menimme Jyväskylän Timanttisille tarkoituksena kertoa, että haluaisin Laurelin, mutta en tietenkään ilman sovitusta. En uskonut, että heillä olisi kaikkea malleja liikkeessään, joten joutuisin ehkä tekemään pari sovitusreissua.

Liikkeessä oli vain kaksi Laurel-sormusta, ja se riitti. Toinen oli valkokultainen sormus, jossa reuna oli koristeleikattu – sen keltakultainen versio oli kuvien perusteella suosikkini. Mutta sitten oli keltakultaisena toinen Laurel-versio, jossa oli vähemmän leikkauksia, mutta kaksi pienenpientä timanttia lehtikuvion keskellä. Henkäisin nähdessäni sen, koska se oli kauniimpi kuin mikään kuva olisi kertonut. Nostin sen telineestä ja sovitin varovasti – ja se sopi täydellisesti. Juuri minun kokoani, minun näköiseni, minun sormukseni. Se oli siinä. Elämäni tärkein koru.

Muutamia viikkoja myöhemmin hain sormukseni kaiverrettuna, ja sovittaessa reaktio oli sama: kädet tärisivät, ja sormus tuntui yksinkertaisesti täydellisen oikealta. Myyjää nauratti, kun hymyilin onnesta, innosta ja ilosta.

Vihkisormukseni sopii täydellisesti kihlasormukseen, se on jopa parempi nimenomaan kihlan vieressä. Kihlat ostettiin Kohinoorin mallistosta nekin, koska silloin jo mielessäni kiilsi Laurel, vaikka en sitä halunnut silloin vielä sovittaa, kihla tärisytti mieltä ihan riittävästi. Nyt kihla- ja vihkisormus tuntuvat kuuluvan pariksi.

sormukset 2

Sillä viikolla kun hain sormuksen, olimme mökillä viettämässä etätyöviikkoa. Kuvasin sormuksiani keväisessä auringonpaisteessa rantakivillä. Sormukset hehkuvat auringossa, mutta voin vakuuttaa että minun hymyni hehkui vielä enemmän.

sormukset 1

Olen hajamielinen, ja muistamattomuuteni on vain pahentunut viime vuosina. Olen ehtinyt hukata kihlasormukseni pariinkin kertaan, toisella kerralla jo melko pitkäksi aikaa. Siksi pyysin viime jouluna joulupukilta apua tässä, ja sain lahjaksi vaaleanpunaisen Iittalan Vitriini-rasian. Se on nyt kirjahyllyssä, ja meidän molempien sormukset ovat aina siellä, milloin eivät ole sormessa. Hukkasin sormukseni aiemmin toistuvasti, koska sillä ei ollut kunnollista paikkaa. Vitriini-rasia on juuri täydellinen säilytyspaikka sormuksille, myös häiden jälkeen tälle vihkisormukselleni.

IMG_20170515_191052