Miten kukkakorusuunnitelmalle kävi?

Hääkimpusta kirjoittaessani kerroin True Bloom Jewellery -firmasta. Nimen takana on yrittäjä Anriikka Mentilä, joka tekee upeita koruja upottamalla epoksihartsiin oikeita kukkia. Suunnittelin teettäväni hääkimppuni ruusujen terälehdistä korut itselleni. Näin hääkimppuni jäisi elämään ”ikuisesti” käyttöesineinä.

Toisin kuitenkin kävi. Kuivatin ruusujen terälehtiä Anriikan ohjeiden mukaan. Olin ajatellut teettää korut vähän myöhemmin syksyllä (kunhan oma taloustilanteeni tasoittuisi), mutta sitten Anriikka ilmoitti somesivuillaan pitävänsä taukoa korujen tekemisestä syksyn ajan. Jos halusin korut vielä nyt, pitäisi toimia nopeasti.

Tutkin kirjan välissä silkinhienoksi kuivaneita ruusujen terälehtiä, ja hämmästyin vähän niiden ulkonäköä. Valkoiset terälehdet olivat kellastuneet rusehtaviksi, ja myös vaaleanpunaiseen sävyttyneet olivat muuttuneet vanhan näköisiksi. Ihmettelin asiaa koruntekijälle sähköpostilla ja kysyin, olenko tehnyt kuivatuksessa jotain väärin. Hän vastasi, että todennäköisesti olen laittanut terälehdet kuivamaan ihan oikeaan aikaan, mutta valkoiset ruusut vain tuppaavan ruskettumaan kuivatessaan. Niistä ei tulisi kauniita koruja, koska ruskea väri vain korostuisi ja vahvistuisi koruihin upotettuina.

Plaah.

True Bloom Jewelleryn korut ovat kuitenkin tosi kauniita, joten viesteilin Anriikan kanssa edelleen. Ajattelin ostaa häneltä jotkut muut vaaleanpunaisesta ruususta tehdyt korut. Vähät siitä, että kyseessä ei olisi juuri minun kimppuni – ruusut kuin ruusut!

Mutta sitten nukuin yön yli ja tajusin, ettei se ole sama asia. Korut ovat kauniita, mutta pointtini nimenomaan oli hankkia omista kukistani tehdyt. Juuri nyt rahatilanteeni on niin tiukka, että tuntuisi turhalta hankkia jotain melko arvokasta, joka olisi vain melkein sitä mitä halusin. Joten kirjoitin koruntekijälle, että jätän nyt kuitenkin väliin. Ehkä hän palaa vielä myöhemmin tekemään koruja, ja ehkä minä silloin ostan häneltä jotain – ja niissä koruissa ei tarvitse olla hääkimpusta häivääkään.

Toki petyin vähän, pakko myöntää. Silti arvostan todella paljon Anriikan työetiikkaa. Hän olisi ihan hyvin voinut tehdä minulle korut omista ruusuistani, vaikka tiesi ettei niistä tule kauniit. Hän toimi tosi hienosti kertoessaan heti realiteetit, eikä tuputtanut muita koruja liikaa – se oli ihan oma ideani. Niin että harmi ei kohdistu nyt tähän yritykseen vaan siihen, että hääkimppuni on nyt jokaista terälehteä myöten biojäteastiassa. Onneksi Ilona otti siitä valokuvia; kimppu elää valokuvien kautta muistoissa aina yhtä kauniina.

Mainokset

Ruusuja, ruusuja!

Morsiuskimpun kukkien valinta on ollut minusta aika vaikeaa. Kauniita kukkia on maailma täynnä, enkä ole kukkien suhteen lainkaan kranttu – minusta jokseenkin kaikki kukat ovat kauniita. Siksi vain jonkin tai joidenkin valitseminen morsiuskimppuun tuntui tosi vaikealta. Pinterest on täynnä toinen toistaan ihanampi vaihtoehtoja, mutta ongelma oli juuri runsaus: miten näistä kaikista ihanista voisi valita vain yhdenlaisen?

Apua valintaan sain muun muassa Tukholman Kuninkaanlinnan morsiuspukunäyttelystä. Siellä oli pukujen lisäksi kuvattu kuninkaallisten morsiaminen hääasusteet, ja erilaisten kimppujen näkeminen rinnakkain auttoi hahmottamaan oman suosikkini. Kun vielä vähitellen teimme päätöksiä pöytäkoristeiden suhteen, valikoitui kimppuni pääkukaksi ruusu. Ruusu on klassikko, kuten moni muukin asia meidän häissämme. Inspiraationa kimppuni suhteen on siis toiminut prinsessa Madeleinen morsiuskimppu.

IMG_20170408_111217

Kimppuun tulee valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sekä mausteeksi jotain vihreää, esimerkiksi perinteistä morsiuskukkaa myrttiä.

Pöytäkoristeiksi mietin jonkin aikaa tekokukkavaihtoehtoa. Ostin hääkirppareilta muutamia silkkipioneja ihan vain esimerkeiksi, ja ihastelin niitä kotona. Ajattelin, että tässä kohdin voisimme säästää. Talven mittaan ajatukseni kuitenkin kirkastui: kaikenlaiset kukat ovat minulle tärkeitä arjessakin, joten miksi katselisin suurimmassa juhlassani tekokukkia?

Yhtenäinen teema kukissa on ihan tarkoituksellista. Sekä minun kimppuni että kaasoille, bestmaneille (yhtä lukuunottamatta) sekä meidän molempien vanhemmille tulevat vieheet koostuvat kaikki ruusuista. Pöytiin tulee pallomaljakoita, joissa jokaisessa on yksi iso ruusu.

Nämä runsaat ruusut meille toimittaa lähin kukkakauppa, Ristiinan kukka. Halusin tässäkin asiassa luottaa paikalliseen yrittäjään, joka lisäksi kykenee toimittamaan kukat suoraan juhlapaikalle Heimariin perjantai-iltana. On suuri apu, että meidän ei tarvitse häitä laittaessa lähteä hakemaan kukkia mistään vaan ne tuodaan suoraan sinne missä niitä tarvitaan.

Ruusuinen kukkateema rikkoutuu ainoastaan ulkovihkipaikalla. Sinne äitini on kasvattanut auringonkukkia, joiden oikea-aikaista puhkeamista väriloistoon nyt odotamme jännityksellä. Auringonkukat sopivat vihkipaikan koristeluihin hyvin, sillä nurmikentälle tulee värikkäitä räsymattoja käytäväksi, eikä vihkipuuta peitetä millään romanttisilla harsoilla. Alttarin virkaa toimittavalle pöydälle tulee yksi auringonkukka maljaan. Jos kävisi niin hullusti, että auringonkukat eivät ehtisi kukkaan häihin mennessä, etsimme lähistöltä luonnonkukkia tai turvaudumme markettiruusuihin. Vihkipaikan koristelut joka tapauksessa voidaan lyödä lopullisesti lukkoon vasta, kun päivän sää on varma.

Kukkavalintani ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset ja klassiset, kuten esimerkiksi pukuni ja korunikin. Yhdenmukainen linja tässäkin siis! Kimppujen monenlaisista vaihtoehdoista voi lukea vaikkapa Niinan blogissa, jossa hän perusteellisella tyylillään on käynyt läpi kimppujen muotovaihtoehdot, erilaiset värit ja myös tietenkin kukkalajikkeet.

Entäpä sitten häiden jälkeen? En heitä kimppuani pois juhlassa, vaikka se olisikin kätevä tapa päästä siitä eroon. Meillä kotona oli vintin  katonrajassa vuosikymmenien ajan äidin morsiuskimppu kuivattuna. Se oli ihana ja pikkutytön silmiin myös romanttinen, vaikka sittemmin toki myös pölynkerääjä ja turhake – miksipä muutoin se olisi unohdettu vintin nurkkaan. En haluaisi unohtaa morsiuskimppuani tai heittää sitä häiden jälkeen roskiin, mutta kuiva kimppu kotona ei sekään houkuttele. Miten siis voisin säilyttää sen? Torpan tyttö -blogin kautta kuulin True Bloom Jewelry -yrityksestä, joka tekee koruja aidoista kukista. Siitä se ajatus sitten lähti. Käytän paljon koruja, joten morsiuskimpun ikuistaminen korusetiksi on täydellinen ratkaisu juuri minulle. Ihan ilmaista korujen teettäminen ei ole, mutta eipä minulle ole tulossa toista morsiuskimppuakaan. Tämän haluan toteuttaa, ja näistä koruista tulee minulle tärkeät.

Ja sitten lopuksi vähän interwebin ihmeellisestä häämaailmasta. Olen aiemminkin täällä blogissa ja etenkin sen ulkopuolella pohtinut, että olen aika epätrendikäs morsian, pikemminkin klassinen. Jotenkin häätrendeistä puhuminen vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää minua. Kuten nyt morsiuskimpunkin kohdalla: Meidän häät -sivuston asiantuntija-artikkelissa morsiuskimppujen trendeistä vuonna 2017 todetaan, että ”Hääkimppu kertoo paljon morsiamen elämäntyylistä ja visuaalisesta näkemyksestä  sekä arvoista. Valitsemalla boheemin ja rönsyilevän hääkimpun pystyy myös rikkomaan liian mietittyä ja väkinäistä yleisilmettä hääpäivänä. Hääkimppu saa olla eloisa ja villi osa hääpäivän kokonaiskuvaa.”

Ilmeisesti elämäntyylini ja arvoni (kyllä!) sitten ovat hillittyjä ja tasaisia, koska en halua runsasta, boho-tyylistä ja luonnonkimpun kaltaisesti rönsyävää morsiuskimppua. Haluan kimppuni olevan melko pieni (jotta sitä on helppo pitää kädessä), ja tasainen reunoiltaan ilman ylimääräisiä, vahingoilta näyttäviä ympäriinsä sojottavia pikkukukkia. Haluan, että kimppu näyttää sidotulta, ei niityltä kerätyltä. En usko, että häidemme yleisilme olisi siltikään liian mietitty tai väkinäinen. Kimppuni ei myöskään kerro yhtään mitään arvoistani, sanoi Meidän häät -sivusto mitä tahansa. Miten ihmeessä se voisikaan?

Meidän häät -sivustolla kaupataan monenlaisia asioita, ja on ihan ok jos morsiamet haluavat häidensä olevan trendikkäät, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Tuo linkittämä postaus on kuitenkin vain yksi esimerkki siitä, miten tällaisessa kirjoittelussa luodaan mielikuvia vain yhdenlaisista ”oikeista” häistä. Samalla varmistetaan se, että kaikkien häät muistuttavat toisiaan, mikä lisää kaupallisten toimijoiden valtaa. Onneksi on aina mahdollista pitää myös oma päänsä ja olla uskomatta, että trendeillä olisi jotain merkitystä.

 

…jotain lainattua, jotain sinistä

Lähes kuukausi sitten lupasin kirjoittaa jatkoa hääasuni perinteistä kertomiseen, kunhan ehtisin kuvata nuo jotain lainattua, jotain sinistä -osuudet. Nyt vasta ehdin sen tehdä, mutta ehkä olen myös viivytellyt näistä kirjoittamista osin tarkoituksella. Nämä esineet nimittäin ovat minulle hyvin tärkeitä ja henkilökohtaisia, ja siksi tämä kirjoitus on henkilökohtaisempi kuin aiemmat. Ei ystävilleni, koska he tietävät näistä jo, mutta tuntemattomammat lukijat päästän nyt aiempaa lähemmäs itseäni kertomalla pysyvistä sairauksistani.

Jotain lainattua oli oikeastaan tiedossa melkein heti sen jälkeen, kun häitä alettiin suunnitella. Tämä osuus vain laajeni ja muuttui harppauksen verran itselleni henkilökohtaisemmaksi juuri tänä keväänä.

M:n suvussa on upea perintökoru, jonka saan lainaksi. Kyse on morsiusdiadeemista tai -tiarasta, jonka perheen silloiset lapset ovat ostaneet vuonna 1948 äitinsä ja isänsä kultahääpäivälahjaksi. Ajatus oli, että tiaraa saavat lainata jatkossa kaikki suvun morsiamet. Se näkyykin hääkuvissa vielä ainakin 1970-luvulle asti, mutta viime vuosina lainaajia ei ole enää niin paljon ollut. Minä ihastuin tiaraan välittömästi, ja olen todella kiitollinen että saan sen lainaksi, vaikka en varsinaisesti kuulu sukuun. Se on upea, arvokas esine, joka toimi myös lähtökohtana pukuani suunnitellessa.

jotain lainattua 1

Jotain lainattua -osuus kuitenkin laajeni, kun kevättalvella serkkuni kysyi, haluaisinko lainata yhteisen mummomme korun häihin. En ollut heti ihan varma, koska en muistanut mistä korusta oli kyse, ja sanoin sovittavani sitä. Jos se sopisi tiaran kanssa, niin lainaisin sen mielelläni. Ilokseni kaulakoru on vanha, yksinkertainen ja kaunis, ja aivan täydellinen pari diadeemin kanssa.

Kaulakorun koko tarina kuitenkin paljastui minulle vasta hiukan myöhemmin, ja sen jälkeen en ole voinut katsoa sitä ilman kyynelten nousemista silmiini. Tätini kertoi, että pappani on ostanut korun mummolleni sen jälkeen, kun tältä oli poistettu kilpirauhanen. Koru peitti kaulassa olleen arven.

jotain lainattua 2

Koko kuluneen talven ja etenkin tämän kevään ajan olen taistellut kilpirauhassairauden kanssa (lisätietoja esim. täältä ja täältä). Olen voinut huonosti sekä fyysisesti että henkisesti, kun kilpirauhanen on ollut vuoroin liika- ja vuoroin vajaatoiminnassa. Kesäkuun alussa viimein sain tiedon, että pääsen kilpirauhasleikkaukseen. Olen nyt jonossa, ja kilpirauhaseni poistetaan syksyllä. Tämän kaiken keskellä mummon koru, jonka hän on saanut leikkauksen jälkeen, tiivistää paljon siitä kaikesta väsymyksestä ja ahdistuksesta, mitä sairasteluni on aiheuttanut viime aikoina sekä minun että M:n elämään. Enemmän se kuitenkin kuvaa sitä toivoa, mikä kajastaa ensi syksyssä, kun pääsen leikkaukseen.

IMG_20170615_083513
Tämä kuva on otettu edellisessä hääpuvun sovituksessa. Koru oli mukana, jotta puvun kaula-aukosta tulisi oikeanlainen suhteessa kaulakoruun.

Jotain lainattua siis oli osittain tiedossa heti, mutta asia täydellistyi vasta ihan tänä keväänä. Tiesin myös aika nopeasti, minkä  haluaisin olevan jotain sinistä, mutta senkin toteutuksen onnistumisessa kesti pitkään.

Olen nyt noin kolmen vuoden ajan sairastanut ykköstyypin diabetesta. Diabetekseni vaikuttaa väistämättä arkeemme, ihan jokaiseen päiväämme, halusin tai en. Se ei myöskään ole pelkästään minun juttuni, vaikka hoidankin itseäni omatoimisesti. Hypoglykemian eli matalan verensokerin aiheuttama shokki on aina mahdollinen. Toistaiseksi yhteisen taipaleemme varrella on ollut vain yksi tilanne, jossa M joutui pakottamaan minut juomaan mehua verensokerin nostamiseksi kun en itse enää osannut, mutta tuskinpa se jää viimeiseksi kerraksi pitkän tulevan yhteisen elämän aikana. Hypoglykemian lisäksi myös hyperglykemia eli korkea verensokeri aiheuttaa ryppyjä, sillä olen korkeilla sokereilla aika kiukkuinen, ja luonnollisesti puran sen lähimpääni. Arkipäivän epävarmuuksien lisäksi ykköstyypin diabetes vaikuttaa pitkällä tähtäimellä: todennäköisyyteni saada diabeteksen lisäsairauksia on suuri, vaikka pidänkin hyvää huolta hoitotasapainostani.

Pitkällä vuodatuksella yritän sanoa, että diabetes vaikuttaa ihan kaikkeen meidän parisuhteessamme. Se on osa minua, kuuluu pakettiin. Sitä ei voida parantaa, joten se on aina mukana.

Kansainvälinen diabetestunnus on sininen ympyrä. Siksi halusin, että häiden jotain sinistä on sininen rengas. Rannerengas oli luontevin ajatus, mutta syksystä asti etsin sopivaa korua, tuloksetta. Minulla on kaunis diabetestunnuksella varustettu rannekoru, mutta se on hopeinen eikä sininen. Lisäksi en arjesta poiketen halua yhdistää eri metalleja hääpäivänä, vaan pysyttäydyn kultakoruissa. Monenlaisia sinisistä helmistä tehtyjä ja/tai kimaltavia rannekoruja löytyi, mutta mikään ei tuntunut omalta. Helmiä ei ole tulossa mihinkään osaan asuani, joten en halunnut niitä, enkä varsinkaan halunnut maksaa useampaa kymppiä jostain joka olisi vain melkein sitä mitä etsin. Sininen ja kulta ei ole tavallinen yhdistelmä. Saksalaisen Pep me up -diabetesblogin kaupasta löysin jo kultaisen diabetesrannekorun, mutta edelleen se sininen jäi puuttumaan.

Ja sitten apu tuli läheltä. Se oli joko siskoni tai sitten työkaverini (pahoittelut etten muista kumpi), joka ehdotti ihan vain sinistä silkkinauhaa. Aluksi torjuin sen liian simppelinä, mutta lopulta tajusin ratkaisun olevan oikea. Tilasin Hollannista Prikkediefiltä kultaisen pienen diabeteslaatan, kiinnitin sen kapeaan siniseen silkkinauhaan – ja siinä se on. Minun diabetestunnukseni hääpäivänä, minun jotain sinistäni.

jotain sinistä

Tarkoitus ei ole näillä esineillä muistuttaa sairauksista hääpäivänä ikävässä mielessä ja synkistellen. Kuten kerroin, mummon kaulakoru on toivon symboli. Diabetes taas on läsnä joka päivä, joten en halua enkä voi sulkea sitä edes häissä pois mielestäni. Parempi siis ottaa se hyväksyen osaksi juhlaa.

Vielä aion sopivan hetken tullen kerrata teille diabeetikko-morsiamen erityiset jutut – rannekoru nimittäin on vain pintasilaus kaikesta siitä, mitä minun tulee ykköstyyppiläisenä tuona päivänä huomioida.

Morsianta kaunistamassa

Morsiamen ulkonäköön panostetaan usein häissä paljon muutenkin kuin uuden mekon avulla. Kuntokuurien lisäksi viimeiseen asti viilataan ammattilaisten avulla hiukset, meikki, kynnet ja ripset – nykyään on yleistynyt jopa hampaiden valkaisu häiden alla.

Tämä osuus on ehdottomasti yksi niistä kohdista, joissa meidän häissä pihistetään. En kaipaa geelikynsiä, kun en niitä yleensäkään käytä. Hiusten värjäämisestä olen päässyt eroon, eikä ajatus kierteeseen ajautumisesta huvita, joten todennäköisesti mennään ihan omalla hiusvärillä – toki kampaaja tekee kampauksen. Ajatus hampaiden valkaisusta lähinnä naurattaa.

Meikin teen itse, tai toivottavasti siskoni avulla. Sisko järjesti minut keväällä Sokoksen meikkiopastukseen, josta saimme hyviä vinkkejä kestävän, kauniin meikkipohjan tekemiseen. Olen hankkinut vähitellen kevään mittaan tuotteita, jotka sopivat väreihini ja iholleni, mutta jotka eivät rasita kukkaroa liikaa. Minun luottomerkkejäni ovat jo vuosia olleet kotimaiset Lumene ja Dermosil, joiden hinta-laatusuhde on hyvä, ja joiden sävyt sopivat vaalealle, pisamaiselle iholleni ja sinisille silmilleni. Niillä mennään pääosin häissäkin, hiukan laajemmalla meikkien valikoimalla vain kuin yleensä.

meikit

Yhdestä asiasta en halunnut edes budjetin nimissä luopua. Minulla on jo monena kesänä ollut ripsienpidennykset, ja halusin ehdottomasti ne häihinkin. Itse asiassa hankin ne jo nyt, koska halusin olla ensi viikon työmatkalla mahdollisimman edustava mahdollisimman helpolla.

Lovely Lavender -tapahtumassa juttelin Jyväskylän RipsiBarin edustajien kanssa, ja tulin vakuuttuneeksi heidän palvelujensa laadusta. Ripsienpidennyksethän voivat olla hyvinkin allergisoivat ja hankalat, jos ne tehdään huonolaatuisin välinein ja heikolla liimalla. Viime kesänä ripsien liima ei tykännyt saunomisesta, ja silmiä kirveli aina löylyissä. Nyt päätin panostaa ripsienpidennyksiin, koska haluan ylläpitää niitä syyskuuhun eli häämatkaan asti.

Kävin maanantaina Ribsibarissa, ja tykkään hirmuisesti uusista ripsistäni. Ne on tehty 8-10 mm 3D-pidennyksillä eli kolme tuuhennusta per ripsinippu. Olin katsonut RipsiBarin instagram-sivulta kuvaa, jolla pystyin näyttämään, minkätyyliset ripset olivat haussa. En halua liian näyttäviä, koska ne eivät tuntuisi omilta. Luonnolliselta ripsienpidennykset eivät koskaan näytä, mutta niiden paksuudessa ja tyylissä on silti paljon valinnanvaraa. Silmälasien linssejä ne eivät saa hangata. Nyt tehtyihin ripsiin voidaan heinäkuussa juhlien alla tehtävässä huollossa lisätä vähän enemmän volyymia, jos haluan juhliin astetta tuhdimmat tekoräpsyt.

Pyysin laittamaan myös kulmakarvat kuntoon. Aluksi ne tuntuivat värjättyinä liian voimakkailta, mutta nyt kaksi päivää värjäyksen jälkeen ne ovat ihan täydelliset! Todellakin värjäytän kulmat uudestaan vielä heinäkuussa.

ripsibar
Kuva on otettu RibsiBarissa heti käsittelyn jälkeen, joten kulmissa näkyy vielä punoitusta.

Ripsienpidennysten kanssa silmämeikin ei tarvitse eikä oikeastaan pidäkään olla kovin vahva. Lumenen uudistuneen meikkisarjan ruskean luomiväripaletin sävyt sopivat sinisiin silmiini, ja meikistä tulee riittävän kevyen näköinen. Tärkeintä on saada meikkipohjasta kestävä, jotta väistämättä päivän aikana itkemäni ilon ja liikutuksen kyyneleet eivät raidoita kasvojani täysin.

Samat meikkituotteet ovat tulleet käyttöön tämän häämeikkien etsinnän myötä ihan arkeenkin, paitsi luomivärin helmiäissävy on enemmän juhlajuttu. Myös huulipuna on sen verran näyttävä sävy, että en osaa sitä arkena käyttää. Latohäät-blogista nappasin vinkin tuotteeseen, jolla huulipunan saa pysymään läpi päivän. Se on vielä tilaamatta, mutta hoidan asian lähipäivinä.

Kampaajastani kirjoitan myöhemmin, hän ansaitsee ihan oman postauksensa.