Täydellinen juhlapäivä

Arki on alkanut taas loman ja häähuuman jälkeen, ja olemme molemmat palanneet töihin. Hääjuhlat ovat olleet paljon mielessäni, mutta en ole osannut tarttua kirjoittamiseen. On ollut vaikea päättää, mistä kirjoittaisin. Kävisinkö läpi koko juhlan vaihe vaiheelta, vai olisiko syytä jakaa se eri osasiin ja kirjoittaa jokaisesta osa-alueesta erikseen? Jaksaisiko joku lukea kaikkia niitä postauksia?

Päädyin siihen, että kirjoitan tämä yhden koontipostauksen. On muutamia asioita, jotka haluan vielä tallentaa tänne erikseen, mutta palaan niihin myöhemmin.

Meidän juhlapäivämme oli tosi onnistunut. Ainoa asia, johon ei voinut valmistautumisella vaikuttaa oli säätila, mutta senkin olimme valmistelleet niin hyvin kuin voimme: hääkäskyssä luki, että lauantaiaamuna klo 9 mennessä hääpari päättää, onko siunaus ulkona vai sisällä. Aamulla säätiedotukset näyttivät epävakaista, joten päästimme itsemme koko päivän hermoilun piinasta ja ilmoitimme kaikille, että pidämme siunauksen sisätiloissa. Tokikaan koko päivänä ei satanut montaakaan pisaraa, mutta ainakaan meidän ei tarvinnut hermoilla siitä.

Aamu Auralan huvilalla oli juuri niin ihana kuin haaveilin. Heräsimme M:n kanssa aikaisin niin että kiirettömyys jäi koko aamun päällimäiseksi tunteeksi. Osa miehistä saunoi pitkään aamu(päivä)saunassa, mutta naiset keskittyivät kampauksiin ja muihin asioihin. Kampaajamme Hanna tuli jo kahdeksalta, ja aamupäivän aikana hän loihti yhteensä seitsemän erilaista kampausta: minulle, kolmelle kaasolle, naispuoliselle bestmanille sekä kahdelle pikkutytölle. Tarjoilin aina kampausvuorossa olevalle vaaleanpunaista kuohuviiniä ja rentouduin itsekin. Silloin ei vielä jännittänyt.

Puoliltapäivin saapui paikalle valokuvaajamme Ilona Savitie. Siihen aikaan oli aika pilvistä ja tuulista, ja potrettikuvia ottaessamme palelin aika tavalla. Onneksi ei kuitenkaan satanut! Kuvaussession jälkeen oli aikaa vielä syödä hiukan.

376A2065
Auralan huvila. Kuva: Ilona Savitie

Jännittäminen alkoi oikeastaan vasta viimeisen tunnin aikana, kun muu hääseurue siirtyi vähitellen huvilaltamme juhlapaikalle vastaanottamaan vieraita. Klo 14:50 lähdimme kävelemään Auralasta Heimariin, ja silloin meitä molempia kyllä jännitti aivan valtavasti. En tiedä mikä hääseremoniassa jännittää, mutta silti niin kävi.

Avioliiton siunaus oli kaunis tilaisuus, jossa itkin liikutuksesta monta kertaa. Kuljimme saliin rakennetulle alttarille ystävieni jousikvartetin soittaessa Johann Pachelbelin Kaanonia. Valitettavasti olin unohtanut ottaa mukaan nenäliinan, joten pyyhin kyyneleitä käsin. Isäni lauloi Pekka Simojoen Rakkaus on lahja Jumalan, siskoni luki kauniin kohdan Raamatusta, ja meille tuttu rovasti siunasi avioliittomme lämmöllä ja rakkaudella kaasojen, bestmanien ja muutamien läheisten toimiessa avustajina. Lopuksi kvartetti vielä soitti Beatlesin All you need is love, eikä hymyni leveydellä ollut siinä vaiheessa rajaa.

Hääjuhla käynnistyi jouhevasti ja hiukan edellä aikataulusta, kun siirtyminen ulkoa sisälle jäi pois ohjelmasta. Mutta kiire ei ollut – puheensorina täytti salin heti onnittelumaljojen noston jälkeen. Ensimmäinen ohjelma siirrettiin edeltämään ruokailua, kun aikaa kerran oli. Bestmanina toiminut upseeriystävä kutsui kaikki paikalla olevat upseerit nostamaan onnittelumaljat hääparille.  Jokainen kohotti maljan meille, onnitteli lyhyesti omin sanoin, ja särki lasinsa säpäleiksi tähän tarkoitukseen varattuun saaviin. Sirpaleet lensivät komeammin kuin olin osannut odottaa! Osa lapsista hihkui riemusta, mutta ilmeisesti eräs tilanteen vieressä istunut pikkuinen oli myös vähän pelästynyt lasin räiskintää.

Heimari ylitti kaikki odotuksemme ruoan suhteen. En nyt käytä aikaa häämenun kirjaamiseen vaan kirjoitan siitä myöhemmin, mutta ruoka oli erinomaista. Etenkin vieressä kimmeltävästä Saimaasta kalastettu hauki nosti kehuja, samoin salaattipöytä. Itse paikalle tuomamme juustopöytä herätti herkkusuut, eikä juustoja montaa murua jäänytkään.

Ilmeisesti vieraanamme olleet lapset eivät olleet kuulleet, että karkkibuffet on täysin last season, sillä sen avautumisen ajankohtaa kyseltiin juhlan alusta asti. Kun jälkiruoan kohdalla karkkibuffet avattiin, sen ympärille kasaantui välittömästi lapsijoukko. Karkkeja lisättiin välillä, mutta toisin kuin luulin, meille jäi hääkarkkeja vain pieni kourallinen. Se oli todellakin menestys!

Ohjelmassa oli tilaa, että ehdimme juttelemaan vieraiden kanssa, kuten olin toivonutkin. Istuimme hääseurueemme kanssa samassa pöydässä, emme kahdestaan erillään muista. Ilta eteni nopeasti! Yksi leikkikin oli mukana. Olimme pitkin hampain suostuneet siihen, vaikka emme leikeistä innostukaan. Ehkä se kuitenkin oli hyvä, ainakin osa vieraista tykkäsi. Ja kuten sanottu, aikaa sillekin oli.

Puheita oli useita, ja niitä olen muistellut monta kertaa häiden jälkeen. Meidän molempien äidit pitivät puheen, ja sain kauniita kommentteja niistä jälkeenpäin (”Vau mitä äitejä!”) Kaasoistani A piti puheen, samoin M:n kummisetä. Lopuksi minä vielä kiitin kaikkia juhlan tekemisessä auttaneita, puhuin M:n ja minun rakkaudesta sekä siitä, että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa, enemmän rakkautta kuin vihaa.

Puheeni lopuksi kutsuin kaikki ulos, jossa otettiin keskitetysti ja organisoidusti koko joukko erilaisia ryhmäkuvia. Tämä oli minusta kiva juttu, sillä saimme yhteiskuvat monissa eri komboissa, ja kaikki halukkaat pääsivät kanssamme kuviin. Näitä kuvia on tosi mukava liittää sitten kiitoskorttien mukaan myöhemmin syksyllä.

376A3134
Sotilashäät. Kuva: Ilona Savitie.

Sulhasen miekasta poltettiin synnit (ihan keskikokoinen liekki, krhm), ja leikkasimme kakkupalan. Sulhanen ojensi miekan bestmanilleen, joka nuoli siitä onnen rippeet. Heimarin tarjoilijat olivat tosi ihanasti tuoneet meille pöytään kahvit, leipäjuustot ja avecit muiden jonottaessa kahvipöytään. Se oli tosi kiva ele, josta ei ollut sovittu etukäteen. Kiitos tästä huomaavaisuudesta Heimarin väelle!

Häätanssi oli yksi juhlan huipennuksista. Tanssimme Etta Jamesin kappaleen At last, jonka bändi soitti ja ystäväni ja kaasoni K lauloi. Tuijotin tuoretta aviomiestäni silmiin ja hoin, että kuuntele nyt, K laulaa kuin enkeli! Sovitussa kohdassa hääseurue liittyi tanssiin, emmekä joutuneet olemaan silmätikkuna koko biisin ajan.

Yhtäkkiä ilta olikin jo pitkällä. Jossain kohdin tajusin, että juuri ketään ei istu pöydissä vaan tanssilattia on aivan täpösen täynnä iloista ja riehakasta juhlaväkeä. Kun bändi lopetti sovitusti klo 23, pyysimme heitä jatkamaan vielä muutaman biisin verran. Sen jälkeen lähdimme kohti Auralan saunaa, jossa oli vapaamuotoiset jatkot. Siskoni auttoi hääpuvun yltäni, jotta minun ei tarvinnut pelätä sen likaantumista, vaihdoin piilolinssit silmälaseihin ja lähdin ystävien keskelle jatkoille. Jaksoin huomattavan paljon pidempään kuin olin odottanut – kävimme yhdessä nukkumaan joskus kolmen aikoihin aamuyöllä.

Kun hääpaikan siivous vielä sujui seuraavana päivänä helposti ja jouhevasti, en voinut olla kuin tyytyväinen. Kieltämättä sunnuntaina iltapäivällä maistui uni, mutta maanantaina juhlat rasitukset olivat jo poissa, ja jäljellä vain suunnaton onni arvokkaasta siunauksesta ja hyväntuulisista bileistä.

Kuvia säästelen vielä vähän. Sain Ilonalta saman tien muutamia otoksia, mutta lisää tulee myöhemmin.

En ole keksinyt mitään, mikä olisi mennyt pieleen hääjuhlassamme. No joo, minulla olisi pitänyt olla nenäliina siunauksessa, mutta se nyt ei ollut suuri vahinko! Hyvä suunnittelu, tarkka hääkäsky (eli juhlan käsikirjoitus) ja luotettavat, oma-aloitteiset ihmiset hoitamassa hääjuhlan kulkua olivat avain onnistumiseen. Ja tietenkin vieraat, sillä vieraat tekevät juhlan. Kiitos ystäville ja sukulaisille, että olitte mukana! En unohda tuota päivää!

Juhlan paikka: Hotelli Heimari

Häävalmistelut aloitettiin viime kesänä juhlapaikan valinnalla. Valinta ei ollut yksinkertainen, ja siitä käytiin useampikin plussia ja miinuksia listaava keskustelu. Lopulta ratkaisumme kuitenkin tuntuu todella oikealta meidän kannaltamme, mutta monille vieraille valintaa on jouduttu selittämään. Hääjuhlamme paikka ei nimittäin ole kummankaan meistä koti- tai työkaupungissa.

Asumme tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Olen aiemmin asunut Jyväskylässä, missä myös työpaikkani sijaitsee. M puolestaan on arjet töissä Lappeenrannassa. Hääpaikkaa punnittiin näiden kaikkien välillä. Voiton vei kuitenkin Mikkeli, tai tarkemmin sanottuna Ristiina, paikka yhteisen kodin ja M:n työpaikan puolivälissä.

Puolisoni suvulla on Ristiinassa kesäpaikka, joka on ollut heillä 1950-luvulta asti. Tämä kesämökki on miehelleni rakas paikka, ja minäkin kiinnyin siihen nopeasti yhteiselomme alussa. Vietimme mökillä monta tärkeää hetkeä suhteemme alkuaikoina. Yhä edelleen se on pakopaikka kaikesta muusta: vaikka vietämme siellä parhaimmillaan jopa kokonaisia etätyöviikkoja, jollain tapaa arki ja maailman murheet eivät ulotu mökille asti. Siellä verensokerini on tasaisempi, hymy herkässä ja niskajumit pysyvät poissa.

Hääjuhla mökillä olisi kuitenkin ollut vähän liian vaikeasti järjestettävä. Tai ei ehkä vaikea, mutta juhlasta olisi tullut hyvin erilainen tyyliltään kuin mitä ajattelimme. Mökillä kun ei ole juoksevaa vettä, sisävessaa tai juhlatarkoitukseen sopivaa keittiötä. Siksi aloimme etsiä lähiseudun juhlapaikkoja. Niitä onkin siinä runsaasti, esimerkiksi kauniita kartanomiljöitä.

Me valitsimme kesähotelli Heimarin, joka on vain lyhyen kävelymatkan päässä mökiltä. Heimarilla on 1920-luvulle ulottuva, monivaiheinen historia omalla paikallaan, ja puolisolleni se on tuttu lapsuudesta asti. Heimarin juhlasaliin mahtuu parhaimmillaan jopa 200 henkeä, joten tilanpuutetta ei tarvitse kärsiä. Vieraat voivat majoittua hotelliin, jonka huoneita varataan meidän vieraillemme sovittuun päivämäärään asti.

Heimari 1
Heimarin tieltä kohti pihaa vapun jälkeen 2017.

Siviilivihkiminen tapahtuu Helsingissä viikkoa ennen juhlaa, mutta hääjuhla alkaa Heimarin puistomaisella piha-alueella avioliiton siunauksella. Pihalta siirrytään suoraan juhlasaliin. Hotellia ympäröi suuri nurmikenttä, jossa on minigolfrata, ainakin aiempina kesinä lampaita, leikkipaikkoja ja lapsilla tilaa juosta kesäillassa. Piha-alue rajautuu sinisenä kimmeltävään Saimaaseen. Häät järven rannalla – tämä on kuin suoraan unelmasta. Hotellin aluetta ympäröivät Saimaan lisäksi metsät ja pellot, mikä tekee maisemasta monen suomalaisen sielunmaiseman – myös minun.

Heimari 3
Heimarin nurmikenttää heinäkuussa 2016.
Heimari 2
Hotelli rannan suunnasta nähtynä heinäkuussa 2016.

Kruununa päätöksessämme viettää häät juuri Heimarissa oli siihen kuuluva huvila nimeltään Aurala. Aurala on vanhan herrasväen huvilan tyylinen kaunis talo muutaman sadan metrin päässä hotellista. Se on remontoitu täysin lähivuosina, ja samalla on kunnostettu myös siihen kuuluva rantasauna. Olemme vuokranneet Auralan koko viikonlopuksi. Siellä on seitsemän makuuhuonetta, joihin olemme kutsuneet kaasot ja bestmanit perheineen. Auralassa on iso keittiö ja ruokasali, joihin mahdumme varmasti kaikki. Odotan ilolla yhteistä iltaa näiden ihmisten kanssa häiden aattona. Häiden jatkoja vietetään Auralan saunalla.

Aurala
Aurala pilkottaa Heimarin pihatieltä pellon takana vapun jälkeen 2017.
Aurala 2
Aurala kesällä 2016.

Heimarin omistaa PAU, mutta liitto ei itse toimi yrittäjänä vaan vuokraa paikkaa. Heimarin yrittäjä vaihtui viime talvena, ja hetken verran ehdin säikähtää, vaikuttaako yrittäjän vaihdos meidän häävalmisteluihimme. Kävi ilmi, että vaikutus on pelkästään positiivinen. Uusi yrittäjä on innokas ja energinen, ja hän uudistaa mielellään Heimarin systeemejä paremmin hääparien toiveita vastaaviksi. Esimerkiksi viime kesänä päätetty ruokalistamme meni uusiksi, ja keskustelun perusteella se tulee parantumaan roimasti – kirjoitan siitä sitten, kun saamme sen. Uusi yrittäjä on myös päivittänyt juhlasalin ilmettä kevyemmäksi pienillä sisutuksellisilla jutuilla. Vaihtamalla saliin toisenlaiset tuolit hän myös muutti tilaa niin paljon, että minulta säästyi tuolihuppujen ompelemisen urakka. Hurraa!

Minusta tuntuu kivalta ajatella, että hääpaikkamme on sellainen, jossa tulemme viettämään aikaa jatkossakin. Kesämökki on paikallaan aina, ja me siellä kesäisin – ja aina tullessamme kuljemme Heimarin ohi ja muistamme häämme. Esimerkiksi Heimarin juhannuskokolla tulemme varmasti käymään monena kesänä seuraavien vuosikymmenten kuluessa.

Mitä ne toiset vaihtoehdot olisivat olleet? Pisimpään arvoimme Lappeenrannan upseerikerhon ja Heimarin välillä. Upseerikerho on upea paikka, jonka henkilökunta on tuttua ja luotettavaa, ja joka merkitsisi etenkin puolisoni ammatin vuoksi paljon. Totuus kuitenkin on, että etenkin minun sukulaisilleni ja ystävilleni Lappeenranta on todella kaukana. Majoitus olisi pitänyt järjestää hotelleihin, ja paketti olisi muutoinkin muodostunut monimutkaisemmaksi kuin Heimarissa. Lisäksi Lappeenrannan vaihe meidän kummankin elämässä tulee todennäköisesti tältä erää päättymään lähiaikoina, joten paikka ei jäisi osaksi elämäämme samalla tavalla kuin Heimari jää. Silti suosittelen upseerikerhoa lämmöllä häitä suunnitteleville. Olen ollut siellä monissa juhlissa, ja puitteet ovat aivan vertaansa vailla.

Juusto kuuluun juhlaan(kin)

Ruoka on meille tärkeää, ja onnistuneet tarjoilut epäilemättä yksi keskeisin asia häissämme. Juhlapaikkamme on kesähotelli, jonka ravintolalla on pitkä kokemus häiden juhlavasta ruoanlaitosta. Juhlamenu kuulostaakin hyvältä, joten odotuksemme ovat sen suhteen korkealla. Kerron juhlamenusta tarkemmin keväämmällä, kunhan saamme pari yksityiskohtaa tarkistettua vielä hotellin emännän kanssa.

Eräs tärkeä osa juhlaruokailua ovat juustot – ainakin minulle. Olen kasvanut pienjuustolassa, sillä vanhemmillani on ollut juustolayritys koko elämäni ajan. Meillä on aina syöty juustoja ja herkuteltu erikoisuuksilla. Erityisesti kotimaiset pienjuustoloiden herkut ovat minulle tärkeitä, ja onneksi niitä saadaan myös hääpöytään.

Loppuvuodesta pidimme juustomaistiaisia vanhempieni luona pariinkin kertaan. Päädyimme valitsemaan juustotarjoiluun neljä erilaista juustoa. Niissä on mukana kaksi kovaa tai puolikovaa, pitkään kypsytettyä ja voimakkaan makuista juustoa sekä kaksi pehmeämpää homejuustoa.

Mouhijärveläinen Herkkujuustola tuottaa eräitä Suomen maukkaimpia juustoja. Oma suosikkini on pehmeä ja maukas, silti todella elegantti punahomejuusto  Metsuri. Puolisoni herkku on puolikova, melko voimakkaan makuinen Vilho.

Isäni valmisti camembert-juustoa, ja haluaisin camembertia myös hääpöytään. Isä on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta (lähes) yhtä maukas camembert valittiin Helsingin meijeriliikkeen valikoimista. Sieltä pöytään siis tulee Klippan-niminen valkohomejuusto.

Nykyisen kotimme naapurissa toimii Jukolan Juusto, joiden valmistama mustapippuricheddar valittiin juuri syksyllä vuoden 2016 parhaaksi. Vaikka en erityisesti pidä voimakkaasti pippurisista ruoista, Jukolan cheddarissa pippurisuus on hienosti tasapainossa pehmeän, rasvaisen cheddarin kanssa. Totta kai haluamme pöytään tätä lähellä tuotettua mestarijuustoa!

Nämä juustotarjottimen juustot ovat todennäköisesti esillä suurimman osan iltaa. Juustojahan voi syödä sekä alkupalana että jälkiruokana. Ne säilyvät hyvin, sillä juustojen paras tarjoilulämpötila ei suinkaan ole jääkaappikylmä.

Sen sijaan lämpenemiselle hiukan arempi tuote on leipäjuusto. Äitini on tehnyt leipäjuustoa työkseen niin kauan, etten edes muista muunlaista aikaa. Leipäjuusto on tärkeä osa lapsuuttani ja perheemme elämää. Äitikin on jo osittain eläkkeellä, mutta on luvannut käynnistää juustolan häitä varten. Näin saamme kahvipöytään kakun rinnalle myös muuta herkkuja: leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Olen iloinen siitä, että hääpaikkamme ruokaideologiaan kuuluu lähiruoka ja suomalaiset tuotteet. Juustoissa pysymme kotimaisissa pientuottajissa, ja toivon että myös muu ruoka on mahdollisuuksien mukaan läheltä hankittua.