Täydellinen juhlapäivä

Arki on alkanut taas loman ja häähuuman jälkeen, ja olemme molemmat palanneet töihin. Hääjuhlat ovat olleet paljon mielessäni, mutta en ole osannut tarttua kirjoittamiseen. On ollut vaikea päättää, mistä kirjoittaisin. Kävisinkö läpi koko juhlan vaihe vaiheelta, vai olisiko syytä jakaa se eri osasiin ja kirjoittaa jokaisesta osa-alueesta erikseen? Jaksaisiko joku lukea kaikkia niitä postauksia?

Päädyin siihen, että kirjoitan tämä yhden koontipostauksen. On muutamia asioita, jotka haluan vielä tallentaa tänne erikseen, mutta palaan niihin myöhemmin.

Meidän juhlapäivämme oli tosi onnistunut. Ainoa asia, johon ei voinut valmistautumisella vaikuttaa oli säätila, mutta senkin olimme valmistelleet niin hyvin kuin voimme: hääkäskyssä luki, että lauantaiaamuna klo 9 mennessä hääpari päättää, onko siunaus ulkona vai sisällä. Aamulla säätiedotukset näyttivät epävakaista, joten päästimme itsemme koko päivän hermoilun piinasta ja ilmoitimme kaikille, että pidämme siunauksen sisätiloissa. Tokikaan koko päivänä ei satanut montaakaan pisaraa, mutta ainakaan meidän ei tarvinnut hermoilla siitä.

Aamu Auralan huvilalla oli juuri niin ihana kuin haaveilin. Heräsimme M:n kanssa aikaisin niin että kiirettömyys jäi koko aamun päällimäiseksi tunteeksi. Osa miehistä saunoi pitkään aamu(päivä)saunassa, mutta naiset keskittyivät kampauksiin ja muihin asioihin. Kampaajamme Hanna tuli jo kahdeksalta, ja aamupäivän aikana hän loihti yhteensä seitsemän erilaista kampausta: minulle, kolmelle kaasolle, naispuoliselle bestmanille sekä kahdelle pikkutytölle. Tarjoilin aina kampausvuorossa olevalle vaaleanpunaista kuohuviiniä ja rentouduin itsekin. Silloin ei vielä jännittänyt.

Puoliltapäivin saapui paikalle valokuvaajamme Ilona Savitie. Siihen aikaan oli aika pilvistä ja tuulista, ja potrettikuvia ottaessamme palelin aika tavalla. Onneksi ei kuitenkaan satanut! Kuvaussession jälkeen oli aikaa vielä syödä hiukan.

Auralan huvila. Kuva: Ilona Savitie

Jännittäminen alkoi oikeastaan vasta viimeisen tunnin aikana, kun muu hääseurue siirtyi vähitellen huvilaltamme juhlapaikalle vastaanottamaan vieraita. Klo 14:50 lähdimme kävelemään Auralasta Heimariin, ja silloin meitä molempia kyllä jännitti aivan valtavasti. En tiedä mikä hääseremoniassa jännittää, mutta silti niin kävi.

Avioliiton siunaus oli kaunis tilaisuus, jossa itkin liikutuksesta monta kertaa. Kuljimme saliin rakennetulle alttarille ystävieni jousikvartetin soittaessa Johann Pachelbelin Kaanonia. Valitettavasti olin unohtanut ottaa mukaan nenäliinan, joten pyyhin kyyneleitä käsin. Isäni lauloi Pekka Simojoen Rakkaus on lahja Jumalan, siskoni luki kauniin kohdan Raamatusta, ja meille tuttu rovasti siunasi avioliittomme lämmöllä ja rakkaudella kaasojen, bestmanien ja muutamien läheisten toimiessa avustajina. Lopuksi kvartetti vielä soitti Beatlesin All you need is love, eikä hymyni leveydellä ollut siinä vaiheessa rajaa.

Hääjuhla käynnistyi jouhevasti ja hiukan edellä aikataulusta, kun siirtyminen ulkoa sisälle jäi pois ohjelmasta. Mutta kiire ei ollut – puheensorina täytti salin heti onnittelumaljojen noston jälkeen. Ensimmäinen ohjelma siirrettiin edeltämään ruokailua, kun aikaa kerran oli. Bestmanina toiminut upseeriystävä kutsui kaikki paikalla olevat upseerit nostamaan onnittelumaljat hääparille.  Jokainen kohotti maljan meille, onnitteli lyhyesti omin sanoin, ja särki lasinsa säpäleiksi tähän tarkoitukseen varattuun saaviin. Sirpaleet lensivät komeammin kuin olin osannut odottaa! Osa lapsista hihkui riemusta, mutta ilmeisesti eräs tilanteen vieressä istunut pikkuinen oli myös vähän pelästynyt lasin räiskintää.

Heimari ylitti kaikki odotuksemme ruoan suhteen. En nyt käytä aikaa häämenun kirjaamiseen vaan kirjoitan siitä myöhemmin, mutta ruoka oli erinomaista. Etenkin vieressä kimmeltävästä Saimaasta kalastettu hauki nosti kehuja, samoin salaattipöytä. Itse paikalle tuomamme juustopöytä herätti herkkusuut, eikä juustoja montaa murua jäänytkään.

Ilmeisesti vieraanamme olleet lapset eivät olleet kuulleet, että karkkibuffet on täysin last season, sillä sen avautumisen ajankohtaa kyseltiin juhlan alusta asti. Kun jälkiruoan kohdalla karkkibuffet avattiin, sen ympärille kasaantui välittömästi lapsijoukko. Karkkeja lisättiin välillä, mutta toisin kuin luulin, meille jäi hääkarkkeja vain pieni kourallinen. Se oli todellakin menestys!

Ohjelmassa oli tilaa, että ehdimme juttelemaan vieraiden kanssa, kuten olin toivonutkin. Istuimme hääseurueemme kanssa samassa pöydässä, emme kahdestaan erillään muista. Ilta eteni nopeasti! Yksi leikkikin oli mukana. Olimme pitkin hampain suostuneet siihen, vaikka emme leikeistä innostukaan. Ehkä se kuitenkin oli hyvä, ainakin osa vieraista tykkäsi. Ja kuten sanottu, aikaa sillekin oli.

Puheita oli useita, ja niitä olen muistellut monta kertaa häiden jälkeen. Meidän molempien äidit pitivät puheen, ja sain kauniita kommentteja niistä jälkeenpäin (”Vau mitä äitejä!”) Kaasoistani A piti puheen, samoin M:n kummisetä. Lopuksi minä vielä kiitin kaikkia juhlan tekemisessä auttaneita, puhuin M:n ja minun rakkaudesta sekä siitä, että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa, enemmän rakkautta kuin vihaa.

Puheeni lopuksi kutsuin kaikki ulos, jossa otettiin keskitetysti ja organisoidusti koko joukko erilaisia ryhmäkuvia. Tämä oli minusta kiva juttu, sillä saimme yhteiskuvat monissa eri komboissa, ja kaikki halukkaat pääsivät kanssamme kuviin. Näitä kuvia on tosi mukava liittää sitten kiitoskorttien mukaan myöhemmin syksyllä.

Sotilashäät. Kuva: Ilona Savitie.

Sulhasen miekasta poltettiin synnit (ihan keskikokoinen liekki, krhm), ja leikkasimme kakkupalan. Sulhanen ojensi miekan bestmanilleen, joka nuoli siitä onnen rippeet. Heimarin tarjoilijat olivat tosi ihanasti tuoneet meille pöytään kahvit, leipäjuustot ja avecit muiden jonottaessa kahvipöytään. Se oli tosi kiva ele, josta ei ollut sovittu etukäteen. Kiitos tästä huomaavaisuudesta Heimarin väelle!

Häätanssi oli yksi juhlan huipennuksista. Tanssimme Etta Jamesin kappaleen At last, jonka bändi soitti ja ystäväni ja kaasoni K lauloi. Tuijotin tuoretta aviomiestäni silmiin ja hoin, että kuuntele nyt, K laulaa kuin enkeli! Sovitussa kohdassa hääseurue liittyi tanssiin, emmekä joutuneet olemaan silmätikkuna koko biisin ajan.

Yhtäkkiä ilta olikin jo pitkällä. Jossain kohdin tajusin, että juuri ketään ei istu pöydissä vaan tanssilattia on aivan täpösen täynnä iloista ja riehakasta juhlaväkeä. Kun bändi lopetti sovitusti klo 23, pyysimme heitä jatkamaan vielä muutaman biisin verran. Sen jälkeen lähdimme kohti Auralan saunaa, jossa oli vapaamuotoiset jatkot. Siskoni auttoi hääpuvun yltäni, jotta minun ei tarvinnut pelätä sen likaantumista, vaihdoin piilolinssit silmälaseihin ja lähdin ystävien keskelle jatkoille. Jaksoin huomattavan paljon pidempään kuin olin odottanut – kävimme yhdessä nukkumaan joskus kolmen aikoihin aamuyöllä.

Kun hääpaikan siivous vielä sujui seuraavana päivänä helposti ja jouhevasti, en voinut olla kuin tyytyväinen. Kieltämättä sunnuntaina iltapäivällä maistui uni, mutta maanantaina juhlat rasitukset olivat jo poissa, ja jäljellä vain suunnaton onni arvokkaasta siunauksesta ja hyväntuulisista bileistä.

Kuvia säästelen vielä vähän. Sain Ilonalta saman tien muutamia otoksia, mutta lisää tulee myöhemmin.

En ole keksinyt mitään, mikä olisi mennyt pieleen hääjuhlassamme. No joo, minulla olisi pitänyt olla nenäliina siunauksessa, mutta se nyt ei ollut suuri vahinko! Hyvä suunnittelu, tarkka hääkäsky (eli juhlan käsikirjoitus) ja luotettavat, oma-aloitteiset ihmiset hoitamassa hääjuhlan kulkua olivat avain onnistumiseen. Ja tietenkin vieraat, sillä vieraat tekevät juhlan. Kiitos ystäville ja sukulaisille, että olitte mukana! En unohda tuota päivää!

Advertisement

Lasten huomioiminen häissä

Olemme kutsuneet kaikki vieraamme mukaan perheineen. Kaikki eivät ota lapsiaan mukaan, ja se on aivan hyvä vaihtoehto sekin. Lapset ovat kuitenkin lämpimästi tervetulleita juhliimme. Myös omassa pöydässämme tulee istumaan lapsia. Heimarin piha-alue on ainakin isommille lapsille viihtyisä paikka, jossa riittää tekemistä ainakin silloin, jos ei sada vettä. Sadekeli voi tietenkin sotkea tämän suunnitelman.

Olen koettanut sanoa kaikille (ja lähetän näitä viestejä vielä lähipäivinä), että meitä ei haittaa ollenkaan, jos lapsia varten on ruokapöydässä puhelin tai tabletti, josta katsotaan lastenohjelmia tai vastaavaa. Mikä vain auttaa vanhempia keskittymään edes välillä myös juhlaan tai vaikkapa ateriaan, on sallittua! Hääinfossakin mainittiin, että lapsille voi ottaa mukaan viihdykettä. Lapsista tulee ääntä, ja se on minusta ihan ok. Ainoa toiveeni on, että puheiden aikana lapset malttaisivat istua hiljaa (tai viihtyisivät sen aikaa ulkona). Muuten lasten äänet eivät häiritse sen enempää kuin aikuistenkaan.

Alunperin suunnittelin askartelevani lapsille puuhavihkot. Etenkin Siirappisolmun suunnittelema puuhavihko teki minuun vaikutuksen, ja vaikka tiesin etten pysty yhtä hyvään, ajattelin kuitenkin kokoavani vähän vaatimattomamman version.

Löysin talvella Lappeenrannasta saimaannorppa-aiheisen lasten puuhakirjan ja suunnittelin, että yhdistän vihkoon norppatehtäviä ja sitten muita väritys- yms. tehtäviä, joita on netistä vapaasti saatavilla. Varmistin kopiointioikeuden norppakirjan tekijältä Sari Kanalalta Amusantti-yrityksestä, ja sain luvan kopioida pieniä määriä omaan käyttöön.

Kun askartelun hetki tuli, minä kuitenkin huokaisin syvään. Ajatus kopiointiurakasta tuntui työläältä (koska vihko ei todellakaan synny vain liittämällä A4-kokoisia sivuja nitojalla yhteen), enkä jaksanut edes ajatella urakkaan ryhtymistä. Amusantin Sari oli sähköpostissaan ehdottanut, että voisi tarjota vihkoja meille alennuksella, jos tilaamme niitä häihin suuremman määrän. Olin aiemmin ohittanut tarjouksen, mutta nyt palasin asiaan ja pyysin Sarilta tarjousta, joka olikin parempi kuin odotin – en enää harkinnutkaan puuhavihkon tekemistä itse. Parissa minuutissa olimme sopineet asiasta, ja nyt meidän lapsivieraamme (ainakin kaikki alle 10-vuotiaat ja yli 1-vuotiaat) saavat omalle paikalleen Saippa Saimaannorpan puuhakirjat sekä pienet puuvärit.

Saippa Saimaannorpan puuhavihkossa on sekä ongelmanratkaisutehtäviä että ihan värityskuvia. Se sopii siis monenikäisille, ja tykkään siitä, että norppa on aiheena sukupuolineutraali. Kirjan tekstit ovat suomeksi ja englanniksi – meidän tarpeisiimme ehkä hyödyllisemmät kielet olisivat suomi ja ruotsi, mutta ymmärrän kyllä englanninkielisen tekstityksen tarpeen tuliaiskirjaa ajatellen.

Paras juttu Saippa-kirjassa on kuitenkin se, että saamme samalla jaettua norppatietoutta. Häämme ovat Saimaan rannalla, ja vaikka paikka ei varsinaista norppa-aluetta olekaan, on teema kuitenkin todella tärkeä. Lapset saavat puuhakirjan tietenkin kotiin viemisiksi, ja toivon että se säilyy tallessa vähän aikaa muistona häistäme.

Sarille lämmin kiitos sekä hyvästä tarjouksesta hääalennuksineen, että nopeasta toimituksesta! Sähköpostikeskustelusta seuraavana päivänä paketti oli jo perillä. Mukana oli lisäksi ihana kuvakirja hääbonuksena – kiitos!

 

Jännän äärellä?

Viimeisen viikon aikana meiltä on kysytty toistuvasti, jännittääkö. Vastaus on aina ollut, että ei, meitä ei jännitä. Juhlajärjestelyt ovat hyvällä mallilla, eikä asiassa itsessään ole jännittämistä.

Mutta ehkä meitä kumpaakin jo kuitenkin vähän jännittää.

Omasta puolestani huomasin jännityksen alkuviikosta, kun tajusin että oikeasti meidän siviilivihkimiseen on vain muutama päivä. Ja nyt vain yksi yö, ja sitten se niin pitkään odotettu hääseremonia on ohi! Sen jälkeen ollaan naimisissa. Jos jännitykselle antaa vallan, se voisi todellakin viedä mukanaan jo pelkästään tuosta ajatuksesta.

Enemmän kuitenkin huomaan hermostuvani hetkittäin hääjärjestelyjen äärellä. Ei niin, että olisin väsynyt tai kyllästynyt häiden suunnitteluun tai suunnitelmien toteutukseen, mutta huomaan olevani välillä epävarmempi kaikkien hääjärjestelyjen suhteen ja kiristeleväni leukaperiä. Ja ihan suotta, tietenkin!

Yksi kesän kivoista hääbloggaajista, Valkoisen hunnun alla -blogin Emma kirjoitti kesäkuussa vietettyjen häiden jälkeen jälleen kerran siitä, että liika suunnittelu ja yksityiskohtien hiominen on turhaa. Ne ovat toki kivoja ja yksityiskohtien hiominen tyydyttää perfektionismiin taipuvaista luonnetta, mutta loppujen lopuksi ei ole mitään väliä sillä, miten servietit on taiteltu (tai kuten aiemmin olen todennut, ovatko ne paperiset vai kankaiset) tai millä fontilla nimikortit on kirjoitettu. Tärkeintä on hyvä tunnelma, ja se syntyy koska vieraamme ovat ihania ja onnellisia meidän puolestamme, koska me hymyilemme leveästi koko päivän ja koska emme anna liiallisen pingottamisen pilata juhlaa.

Tämän ajatteleminen saa minut yleensä rentoutumaan silloinkin, kun bridezilla sisälläni meinaa herätä. Tyynnytän itseäni unohtamaan pikkuseikat ja keskittymään kokonaisuuteen. Salin kokonaisilme tulee olevaan juhlava ja onnistunut, ja sitä ei voi eikä kannata tämän enempää enää suunnitella.

Pesin messinkiset kynttilänjalat viime viikolla ja mietin, että kaikki tulee olemaan aivan hienosti. Jo pelkästään näiden yli neljänkymmenen kynttilänjalan sekä lähes kolmenkymmenen pallomaljakon olemassaolo varmistavat, että kattaus on yksinkertaisen kaunis ja elegantti. Enempää ei kannata alkaa hikipisaroita vuodattaa kokonaisuuden vuoksi, tämä toimii kyllä.

Tällä viikolla olemme käyneet kukkakaupassa varmistamassa tilauksen, maistelleet talon viinit Heimarissa ja pesettäneet M:n univormun. Kampaaja Hanna soitti ja varmisti aikataulun, ja soitin meidät siunaavalle rovastille ja kerroin viimeiset muutokset siunauksen ohjelmaan. Huomenna tapahtuvaa siviilivihkimistä ei kovin erikoisesti tarvitsekaan valmistella, ja työkavereille ensi viikolla järjestettävien kesäjuhlien suhteenkin asiat ovat kunnossa. Kaikki juhlaamme tukevat tahot ovat erinomaisen hyvin kartalla juhlien järjestelyistä, ja kaikki tulee menemään erinomaisen hyvin.

Joten ei, mitään syytä jännittämiseen ei ole, vaikka isoja juhlia tehdäänkin.

 

Hääkäsky ja rikottuja laseja: sotilasperinteet meidän häissämme

Sotilasmiekasta kirjoittaessani lupasin kertoa tarkemminkin, miten M:n työ upseerina näkyy häissämme. Sotilashäihin liittyy paljon perinteitä, joita kaikkia ei ole tarpeen noudattaa. Mekin olemme valikoineet juhliimme vain osan näistä käyttöön.

Morsiamena täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että yksi hienoimpia kohtia, missä sotilasperinteet näkyvät, on puolisoni juhlaunivormu. Se on minusta upea, ja M näyttää komealta! Univormut ovat lisäksi edukseen myös ryhmässä, eli M:n työkavereiden joukko tulee olemaan juhlava näky.

Nyt suunnitteluvaiheessa ja järjestelyissä M:n ammatti näkyy siinä, miten viikonlopun työnjako juhlavalmisteluissa toteutetaan kaaso- ja bestmanryhmän kanssa. M lupasi tehdä luonnostelemastani kirjallisesta ohjeesta hääkäskyn. Suhtauduin epäillen, sillä minun korvaani käsky kuulostaa komentamiselta. Mutta en vain tajunnut, että mitä organisointiin tulee, armeijan väki on parhaasta päästä. Tämä ei siis ole mikään varsinainen sotilasperinne, mutta aivan todella hyvä tapa jäsentää sen viikonlopun aikataulut ja tehtävät. Hääkäsky on erinomainen keino saada melko suuri joukko ihmisiä (kolme kaasoa ja kolme bestmania perheineen plus me itse) tietoiseksi tehtävistään ilman päällekäisyyksiä, ja onnistua synkronoimaan viikonlopun aikataulut ja toimet. Minun humanistijärkeni olisi vain tehnyt listan tehtävistä ja neuvotellut kaikkien kanssa erikseen, ja lisäksi olisin lopulta päätynyt tekemään itse suuren osan hommista. Yleisesikuntamajurin tekemä hääkäsky sen sijaan jakaa tehtävät, ilmoittaa kellonajat ja paikat, eikä jätä kysyttävää. Ja jos kysyttävää on, käy selväksi sekin mistä lisätietoja saa.

Hääkäskymme osat ovat:

• tilanne (hääjuhlan toimintaympäristö ja perusteet)
• tehtävä (mitä on saatava aikaiseksi)
• toteutus (miten tehtävä toteutetaan)
• tukitoimet (miten tehtävän toteuttamista tuetaan)
• johtaminen (miten hääjuhla johdetaan).

Kuulostaa kamalan sotilaalliselta, mutta käsky on häihin sovellettuna oikeasti minusta aika hauska. Kaasot ja bestmanit saavat hääkäskyn tänään sähköpostiinsa. Saa nähdä naurattaako tämä ketään muuta kuin meitä…

Kuten aiemmin olen kertonut, miekka liittyy häiden sotilasperinteisiin monella tapaa. Upseeritoverit seisovat kirkon penkin päissä kunniakujana, ja kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan morsiusparille. Meillä tätä sovelletaan ulkona tapahtuvassa avioliiton siunauksessa niin, että miekkakuja muodostetaan siihen penkkien väliin, missä upseerit seisovat kunniakujana siunauksen ajan. Sotilasbestman hoitaa tämän organisoinnin eli käskyt.

Juhlassa miekasta poltetaan sulhasen synnit, ja sen jälkeen leikkaamme hääkakun miekalla. (Ks. aiempi postaus lisätietoja miekasta.)

Ruokailun aikana upseeritoverit nostavat kukin vuorollaan onnittelumaljat hääparille. Kukin onnittelija rikkoo lasinsa maljapuheensa jälkeen, jotta samasta lasista ei juoda enää kenenkään muun onneksi. Tätä rituaalia varten olemme varanneet erikseen kuohuviinilasit ja saavin, johon lasit rikotaan.

Tämän enempää emme ole tuomassa sotilasperinteitä häihimme. Lisääkin niitä kuitenkin olisi. Esimerkiksi upseeritoverit voisivat toteuttaa morsiamenryöstön, ja minut ryöstettyään he joisivat shampanjaa kengästäni. Huh, jätetään väliin, kiitos! On myös olemassa tapa, että morsiamenryöstön aikana sulhanen kerää rahaa (lunnaita) häävierailta miekkaan – siis vain seteleitä. Kuulostaa aika kamalalta. Sulhasen heittäminen mereen eli kasteleminen tavalla tai toisella kuuluu sotilasperinteisiin ja liittyy ilmeisesti kadettikoulun tapoihin, mutta koska se on olevinaan yllätys, emme tiedä toteutetaanko sitä juhlassa – bestman päättää siitä. Juhlaunivormu päällä M ei tule Saimaaseen joutumaan, sen verran hyvässä arvossa upseerit vaatteitaan pitävät, joten uittaminen tapahtunee vasta loppuillasta, jos tapahtuu.

Seitsemän päivää

Tätä kirjoitettaessa siihen on seitsemän päivää ja neljä tuntia. Sen jälkeen olemme naimisissa. Kuten eilen juttelimme, arjessa mikään ei muutu, mutta tuntuuhan se ajatus ihan todella hyvälle. Viikon kuluttua siis on häiden virallinen osuus, ja siksi nyt on hyvä hetki kirjoittaa hiukan niistä suunnitelmista.

M ei kuulu kirkkoon, joten meidät vihitään siviilimenoin. Hääjuhlassa viikkoa myöhemmin on sitten avioliiton siunaus ja hääjuhla. Siviilivihkimiseen paikalle tulevat vain todistajat: minun siskoni (poikaystävineen) sekä M:n veli.

Vihkiminen tapahtuu Helsingissä. Mietimme  paikkaa pitkään, mutta lopulta päädyimme pitämään lyhyen seremonian M:n perheen kaupunkiasunnossa, jossa yövymme aina pääkaupungissa käydessämme. Asunto on pieni mutta viihtyisä, ja kukilla ja pöytäliinalla sen saa sopivan juhlavaksi. Jääkaappiin voi varata shampanjaa ja mansikoita, eikä tarvise murehtia säästä tai monia Helsingin kauneimpia paikkoja kansoittavista turisteista.

Juhlava hetki tulee olemaan nopeasti ohi, sillä emme ole suunnitelleet sen kummempaa ohjelmaa. Hetken fiilisteltyämme lähdemme kohti ydinkeskustaa, sillä meille on varattu Kämpistä Runeberg-kabinetti. Syömme juhlavissa puitteissa hääpäivällisen, istumme mukavan ja viihtyisän illan. Hääyön vietämme Kämpissä.

Siviiliseremoniassa M:n ei tarvitse pitää univormuaan, enkä minä käytä morsiuspukua. Valkoinen mekko minulla kuitenkin on, ruusukuvioinen löytö Muotikuusta. Ajattelin hakea läheisestä kukkakaupasta ihan pienen ruusupuketin käteeni, ja ehkä yhden ruusun M:n takinpieleen. Edellisessä postauksessa esittelemäni ruusuteema siis on läsnä tässäkin pienessä tilaisuudessa.

Juttelin pari päivää sitten erään lähisuvun jäsenen kanssa erilaisista tavoista viettää häitä. Sekä yksityinen, pieni tilaisuus että suuret juhlat ovat molemmat minusta ihania, romanttisia tapoja juhlistaa avioliittolupauksia. Me saamme ne molemmat: intiimin, yksityisen ja rauhallisen, hyvää ruokaa ja juomaa sisältävän illan, mutta myös suuret ja perinteiset häät jäävät mieleen.

Kuukausi juhlaan, missä mennään?

Hääjuhlaan Heimarissa on nyt tasan kuukausi. Tässä on hyvä hetki pysähtyä tehtävälistan äärelle. Mitä siis on vielä tekemättä ja mitkä asiat on hoidettu?

Tehtävälistan voi kokonaisuudessaan klikata auki täältä, mutta kokoan tähän nyt vain tekemättömät asiat. Tässä voi tulla myös juttuja, joita en ole tehtävälistaa kootessani muistanut.

Kesken:

• Lasten puuhavihkot. Myös puuvärien hankkiminen! Lapsia tulee vähemmän kuin kutsuimme, joten tämä ei ole iso hankinta.
• Paperikoristeet. Vieläkin voisi muutaman viirinauhan askarrella.
• Kukkien tilaus: olen ollut uudelleen yhteydessä kukkakauppaan, mutta en ole voinut ilmoittaa tarkkaa ruusujen määrää, koska en ole muistanut laskea maljakoita varastosta. Eli ne pitää laskea, ja sen jälkeen mennä käymään juttelemassa kimpusta.
• Hääkarkeista osa on ostettu, mutta pari lajiketta saa vain tilaamalla.
• Ohjelman runko on valmis, mutta aikataulua hinkataan vielä varmaan aika pitkään.
• Hääpuvusta on vielä viimeinen sovitus jäljellä.
• Työkavereideni juhlien suunnittelu on hyvässä vaiheessa. Tarjoilut on tilattu, kutsut toimitettu aikoja sitten ja astiatkin jo lainattu.
• Avioliiton siunauksessa läheisillä on mahdollisuus eri rooleihin. Näistä ei ole vielä kovin monelle heistä puhuttu.
• Puheiden pitäjät juhlassa ovat vielä osittain varmistamatta.

Kokonaan aloittamatta:

• Istumajärjestys. Tähän haluan käyttää aikaa, sillä avain viihtymiseen juhlissa on se, että istuu kivassa seurassa. Lisäksi meidän pitää yhdessä suunnitella, miten pöydät sijoitetaan juhlatilaan järkevästi. Toki tätä on pohdittu monta kertaa, mutta ei vielä niin että mitään olisi syntynyt paperille.
• Tarvikkeiden roudaaminen mökille alkaa vasta häiden alla.
• Auralassa kaaso- ja bestmanporukan ruokailuja pitää suunnitella ja tehdä sitten edellisenä päivänä hankintoja.
• Tusinan verran kuoharilaseja tarvitaan särkemistä varten.

Häästressiä minulla ei ole yhtään. Odotan juhlia kyllä innolla, mutta en stressaantuneena. Järjestelyt ovat hyvällä mallilla, enkä näe mitään katastrofin aineksia missään. Meillä on hyvä porukka kaasoja ja bestmaneja hoitamassa päivän sujuvuutta, ja etukäteen kaikki on kyllä hallussa. Heimarin yrittäjä on hyvin mukana suunnittelussa ja tekemässä meille täydellistä juhlapäivää. Avioliiton siunauksen toimittava pappi on luotettava ja keskustelut on käyty. Myös viikkoa aikaisemmin toimitettavan siviilivihkimisen osalta kaikki on hallinnassa.

Oikeastaan enää tarvitsee saada yksi isohko työjuttu hoidettua, että voin jäädä lomalle. Sitten pääsen nauttimaan tästä kunnolla!

Häälahjoista ja häälahjatoiveista

Toivoisimme kovasti, että emme saisi häälahjaksi tavaraa. Me emme ole enää ihan nuoria, joten tavaraa on ehtinyt kertyä. Kummallakin meistä on ollut pitkään oma koti, joten kaikkea kodinhärpäkettä on riittävästi. Lisäksi meillä on kuitenkin oma tyyli ja maku, joiden mukaan hankimme asioita itsellemme. Uskon, että tavaralahjoja tulee, mutta toivon sydämestäni että niiden määrä jää minimiin.

Paras lahja on, että ystävät ja sukulaiset tulevat juhlimaan häitä kanssamme. Oikesti: häät ovat ainutkertainen juhla elämässämme, eivätkä ne olisi mitään ilman tärkeimpiä ihmisiä ympärillämme. Monilla on pitkä matka hääpaikalle, ja majoituskaan ei ole ilmainen, joten häälahja ei todellakaan ole mikään välttämättömyys. En tiedä miten tämän sanoisin niin, että se ei kuulosta teeskentelyltä, mutta ihan todella, vilpittömästi tarkoitan mitä sanon.

Esitimme hääinfossa toiveen, että jos vieraat haluavat onnitella lahjalla, he tukisivat häämatkakassaamme. Tämä on tänä päivänä melko tavallinen hääkutsujen toive, ja yritimme muotoilla sen kauniisti. Kerroimme, että haaveilemme häämatkasta Roomaan, ikuiseen kaupunkiin. (Kerron häämatkasuunnitelmistamme hiukan lisää myöhemmin.) Elämyslahjat ovat ihania, mieleenpainuvia ja persoonallisia, mutta silti meidän toiveemme olisi saada kokea ainutlaatuisia juttuja juuri häämatkallamme, koska sellaista reissua emme tule tekemään toiste. Haluamme tehdä häämatkastamme ainutlaatuisen.

Samanlaisen, mutta ehkä vielä alleviivatumman toiveen esitimme myös kesäjuhlien kutsussa. Kesäjuhlat ovat siis epämuodolliset, kepeät puutarhakutsut rakkauslupausten kunniaksi minun työkavereilleni. (Kerron niistäkin myöhemmin lisää.)

Jokin aika sitten tänä keväänä luin artikkelin, jossa joku tapakouluttaja paheksui rahalahjoja etenkin häiden yhteydessä. Valitettavasti en löydä artikkelia enää, jotta voisin siteerata sitä tarkkaan, mutta jutussa haastateltu tapakouluttaja piti tyylittömänä pyytää rahaa häämatkaa varten. Hänen mukaansa etenkin työssäkäyvät tai keski-ikäiset aikuiset saisivat itse maksaa matkansa, se ei ole vieraiden tehtävä.

Näinhän se toki on, itse meidän pitää häämatkamme maksaa. Tästä huolimatta me toivomme rahaa lahjaksi, sillä vaikka yleensä hoidamme lomakulumme ihan itse, häämatkan toivoisimme olevan jotain sellaista, joka ei normaalisti ole meille taloudellisesti mahdollista. Lisäksi käytämme kaikki säästömme häihin, joten kassa on tyhjä matkabudjettia tehtäessä. Ja ihan totta, emme tarvitse tavaraa, ja sen mitä tarvitsemme, haluamme valita itse. Lahjalistaa emme halunneet, koska se olisi edelleen vain täyttänyt kodin tavaralla. Meidän lahjalistamme on lyhyt: Loma Roomassa. (Se leffakin jo löytyy…)

Ylen toimittajan Satu Krautsutkin artikkeli parin päivän takaa esittää lahjaehdotuksia erilaisiin kevään ja kesän juhliin. Allekirjoitan täysin artikkelissa lainatun tapakouluttaja Helena Valosen kommentin: kenenkään ei tarvitse hävetä, jos ei voi antaa suurta summaa, tai jos koko kesälomabudjetti menee matkoihin ja majoitukseen. Sitä enemmän arvostamme sitä, että kyseinen henkilö on tullut juhliimme! Me emme valitse vieraitamme varallisuuden mukaan vaan koska he ovat meidän läheisiämme.

Rahasta puhuminen ei ole tämän enempää tarpeen, enkä halua että kenellekään tulee kiusaantunut olo siitä, että pyydämme rahaa lahjaksi. Perustelumme ovat niin selkeitä, että rahalahjan antaminen on kaukana tyylittömyydestä. Järkevää se sen sijaan on.

P.S. Joissakin sotilashäissä on tapana kiertää keräämässä sotilasmiekkaan seteleitä morsiamenryöstön yhteydessä. Ei tule tapahtumaan meidän häissä.

Juhlan paikka: Hotelli Heimari

Häävalmistelut aloitettiin viime kesänä juhlapaikan valinnalla. Valinta ei ollut yksinkertainen, ja siitä käytiin useampikin plussia ja miinuksia listaava keskustelu. Lopulta ratkaisumme kuitenkin tuntuu todella oikealta meidän kannaltamme, mutta monille vieraille valintaa on jouduttu selittämään. Hääjuhlamme paikka ei nimittäin ole kummankaan meistä koti- tai työkaupungissa.

Asumme tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Olen aiemmin asunut Jyväskylässä, missä myös työpaikkani sijaitsee. M puolestaan on arjet töissä Lappeenrannassa. Hääpaikkaa punnittiin näiden kaikkien välillä. Voiton vei kuitenkin Mikkeli, tai tarkemmin sanottuna Ristiina, paikka yhteisen kodin ja M:n työpaikan puolivälissä.

Puolisoni suvulla on Ristiinassa kesäpaikka, joka on ollut heillä 1950-luvulta asti. Tämä kesämökki on miehelleni rakas paikka, ja minäkin kiinnyin siihen nopeasti yhteiselomme alussa. Vietimme mökillä monta tärkeää hetkeä suhteemme alkuaikoina. Yhä edelleen se on pakopaikka kaikesta muusta: vaikka vietämme siellä parhaimmillaan jopa kokonaisia etätyöviikkoja, jollain tapaa arki ja maailman murheet eivät ulotu mökille asti. Siellä verensokerini on tasaisempi, hymy herkässä ja niskajumit pysyvät poissa.

Hääjuhla mökillä olisi kuitenkin ollut vähän liian vaikeasti järjestettävä. Tai ei ehkä vaikea, mutta juhlasta olisi tullut hyvin erilainen tyyliltään kuin mitä ajattelimme. Mökillä kun ei ole juoksevaa vettä, sisävessaa tai juhlatarkoitukseen sopivaa keittiötä. Siksi aloimme etsiä lähiseudun juhlapaikkoja. Niitä onkin siinä runsaasti, esimerkiksi kauniita kartanomiljöitä.

Me valitsimme kesähotelli Heimarin, joka on vain lyhyen kävelymatkan päässä mökiltä. Heimarilla on 1920-luvulle ulottuva, monivaiheinen historia omalla paikallaan, ja puolisolleni se on tuttu lapsuudesta asti. Heimarin juhlasaliin mahtuu parhaimmillaan jopa 200 henkeä, joten tilanpuutetta ei tarvitse kärsiä. Vieraat voivat majoittua hotelliin, jonka huoneita varataan meidän vieraillemme sovittuun päivämäärään asti.

Heimarin tieltä kohti pihaa vapun jälkeen 2017.

Siviilivihkiminen tapahtuu Helsingissä viikkoa ennen juhlaa, mutta hääjuhla alkaa Heimarin puistomaisella piha-alueella avioliiton siunauksella. Pihalta siirrytään suoraan juhlasaliin. Hotellia ympäröi suuri nurmikenttä, jossa on minigolfrata, ainakin aiempina kesinä lampaita, leikkipaikkoja ja lapsilla tilaa juosta kesäillassa. Piha-alue rajautuu sinisenä kimmeltävään Saimaaseen. Häät järven rannalla – tämä on kuin suoraan unelmasta. Hotellin aluetta ympäröivät Saimaan lisäksi metsät ja pellot, mikä tekee maisemasta monen suomalaisen sielunmaiseman – myös minun.

Heimarin nurmikenttää heinäkuussa 2016.

Hotelli rannan suunnasta nähtynä heinäkuussa 2016.

Kruununa päätöksessämme viettää häät juuri Heimarissa oli siihen kuuluva huvila nimeltään Aurala. Aurala on vanhan herrasväen huvilan tyylinen kaunis talo muutaman sadan metrin päässä hotellista. Se on remontoitu täysin lähivuosina, ja samalla on kunnostettu myös siihen kuuluva rantasauna. Olemme vuokranneet Auralan koko viikonlopuksi. Siellä on seitsemän makuuhuonetta, joihin olemme kutsuneet kaasot ja bestmanit perheineen. Auralassa on iso keittiö ja ruokasali, joihin mahdumme varmasti kaikki. Odotan ilolla yhteistä iltaa näiden ihmisten kanssa häiden aattona. Häiden jatkoja vietetään Auralan saunalla.

Aurala pilkottaa Heimarin pihatieltä pellon takana vapun jälkeen 2017.

Aurala kesällä 2016.

Heimarin omistaa PAU, mutta liitto ei itse toimi yrittäjänä vaan vuokraa paikkaa. Heimarin yrittäjä vaihtui viime talvena, ja hetken verran ehdin säikähtää, vaikuttaako yrittäjän vaihdos meidän häävalmisteluihimme. Kävi ilmi, että vaikutus on pelkästään positiivinen. Uusi yrittäjä on innokas ja energinen, ja hän uudistaa mielellään Heimarin systeemejä paremmin hääparien toiveita vastaaviksi. Esimerkiksi viime kesänä päätetty ruokalistamme meni uusiksi, ja keskustelun perusteella se tulee parantumaan roimasti – kirjoitan siitä sitten, kun saamme sen. Uusi yrittäjä on myös päivittänyt juhlasalin ilmettä kevyemmäksi pienillä sisutuksellisilla jutuilla. Vaihtamalla saliin toisenlaiset tuolit hän myös muutti tilaa niin paljon, että minulta säästyi tuolihuppujen ompelemisen urakka. Hurraa!

Minusta tuntuu kivalta ajatella, että hääpaikkamme on sellainen, jossa tulemme viettämään aikaa jatkossakin. Kesämökki on paikallaan aina, ja me siellä kesäisin – ja aina tullessamme kuljemme Heimarin ohi ja muistamme häämme. Esimerkiksi Heimarin juhannuskokolla tulemme varmasti käymään monena kesänä seuraavien vuosikymmenten kuluessa.

Mitä ne toiset vaihtoehdot olisivat olleet? Pisimpään arvoimme Lappeenrannan upseerikerhon ja Heimarin välillä. Upseerikerho on upea paikka, jonka henkilökunta on tuttua ja luotettavaa, ja joka merkitsisi etenkin puolisoni ammatin vuoksi paljon. Totuus kuitenkin on, että etenkin minun sukulaisilleni ja ystävilleni Lappeenranta on todella kaukana. Majoitus olisi pitänyt järjestää hotelleihin, ja paketti olisi muutoinkin muodostunut monimutkaisemmaksi kuin Heimarissa. Lisäksi Lappeenrannan vaihe meidän kummankin elämässä tulee todennäköisesti tältä erää päättymään lähiaikoina, joten paikka ei jäisi osaksi elämäämme samalla tavalla kuin Heimari jää. Silti suosittelen upseerikerhoa lämmöllä häitä suunnitteleville. Olen ollut siellä monissa juhlissa, ja puitteet ovat aivan vertaansa vailla.

Hääkarkkeja

Niina kirjoitti #häkkistenhäät -blogiinsa tavalliseen tapaansa hurmaavilla kuvilla täytetyn postauksen häiden vieraslahjoista. Sitä lukiessani muistin, että en ole edes meidän häiden ei-ei-juttuja kertoessani tullut kirjoittaneeksi vieraslahjoista. Tuosta jo voi päätellä, että niitä ei ole tulossa.

Vieraslahjat kuuluvat kuitenkin siihen osastoon, jonka suhteen ole ollut vähän epävarma. Toisaalta pidän niitä ”täysin turhakkeina ja pelkkänä ylimääräisenä rahankuluna” (suora lainaus Niinan blogikirjoituksesta), mutta toisaalta ajatus vieraslahjasta pysyvänä, persoonallisena muistona häistä on kiva. Jossain vaiheessa haaveilin, että meidän häissä paikkakortit olisivat voineet olla tällaiset avaimen muotoiset pullonavaajat, jotka toimisivat myös vieraslahjoina.

Kuva on etsysta.

Mutta sitten budjetti nousi liikaa ja tulin järkiini. Mietin, mitä oikeastaan haluan vieraslahjojen olevan. Tulin siihen tulokseen, että kaikkein kivoin ja tietyllä tapaa perinteisin vieraslahja on hääkarkki. Koska en jaksa askarrella jokaiselle vieraalle omaa hääkarkkikoristetta, meillä on häissä karkkibuffa. Siihen tulee runsaasti makeaa, joita vieraat voivat ottaa mukaansa meidän nimitarroillamme varustettuihin paperipusseihin. Näin hääkarkit tulevat vain niille, joita asia kiinnostaa. Jos ei karkkia halua, sitä ei ole pakko ottaa. Säästän myös askartelun vaivan.

Vieraslahja toimiikin minusta parhaiten silloin, jos se on persoonallinen ja hääpariin ja hääjuhlaan aidosti sopiva. Ehdottomasti paras vieraslahja oli ystäväni häissä, joissa hääpari oli valinnut jokaiselle vieraalle hänen persoonaansa sopivan Fingerpori-sarjakuvastripin ja pakannut sen odottamaan hänen paikalleen. Muistaakseni sarjakuvat löytyivät pienistä häärasioista, ja uskoisin että niiden mukana oli pieni konvehti. Se toimi hienosti ja jäi mieleen! Karkkia tosin en muista, mikä kertoo ehkä juuri heidän vieraslahjansa ydinajatuksesta – sarjakuva oli se pointti.

Hmm… Meillä se varmaankin olisi joko Fingerporia tai Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvaa.

Koska mitään noin suuritöistä ja luovaa ei ole edes yritetty keksiä, ja koska karkkibuffa on meidän molempien mielestä hyvä ajatus, se riittää meidän häiden vieraslahjaksi. Saavathan häävieraat kuitenkin muistoksi hääkuvan kiitoskorttina. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla toisten hääbloggareiden kirjoituksia aiheesta, sillä kuten yllä linkittämäni Niinan kirjoitus osoitti, vain taivas on rajana jos hääpari haluaa vieraslahjoja antaa. Pakko siihen ei kuitenkaan ole ryhtyä, enkä usko vieraiden erikseen kaipaavan vieraslahjoja, jos niitä ei olisikaan.

Lovely Lavender 2017

Yllättäen viime lauantaihin ilmaantui aikaikkuna, jolloin tiesin olevani Jyväskylässä parin tunnin ajan ilman ihmeempää tekemistä. Mikä onni ja sattuma, että samaan aikaan järjestettiin ravintola Harmoonissa juhlasuunnittelutapahtuma Lovely Lavender. Olin nähnyt tapahtuman mainoksia, mutta en ajatellut pääseväni paikalle. Osoittautui varsin onnekkaaksi että pääsin! Oli mukavaa päästä osallistumaan tämänkaltaiseen markkinointitilaisuuteen, jollaisissa en ole juurikaan käynyt – vähän ehkä tätä hääbloggaajaa jännittikin.

Eipä siinä, mekko päälle ja Harmooniin! Etukäteismainonnassa oli kerrottu, että paikalla on lukuisia Jyväskylän alueen yrittäjiä, jotka tarjoavat erilaisia juhliin liittyviä palveluja. Häitä ei erikseen korostettu, mutta häät mielessähän minä siellä liikuin. Meillähän on ostopalvelut hääjuhlaa varten jokseenkin varattu ja hoidossa, mutta lähdin avoimin mielin etsiskelemään ensinnäkin inspiraatiota ja mahdollisesti kontakteja muita juhlia ajatellen. Erityisesti mielessäni oli kotona hääviikolla järjestettävät hääbileet minun työkavereilleni (koska emme voineet kutsua kaikkia itse hääjuhlaan). Seuraavassa tuo esiin suosikkini näistä yrittäjistä ja yrityksistä, mutta postaukseen ei liity  kaupallista yhteistyötä. Suositukset ovat ihan vain vaikutelmia tapahtumasta ja henkilökohtaisia mielipiteitäni.

Ensimmäisenä minut otti vastaan Kauppatorin Kukka -liikkeen Elina. Hänellä oli yllään aivan upeat kukista tehdyt käsi- ja hiuskorut – harmi, etten tullut kuvanneeksi niitä. Salin keskellä upeasti kohonnut kukkateline hortensioineen oli sekin aikamoinen katseenvangitsija.

Kauppatorin Kukka

Ei juhlia ilman hyvää musiikkia, vai kuinka? Lovely Lavender -tapahtumassa palvelujaan promoamassa oli Kruuvauksen kaksi iloista ja viehättävää nuorta naista. He lauloivat pari lyhyttä settiä ja tekivät kyllä vaikutuksen kaikkiin. Jos meillä ei olisi jo hääbändiä, pyytäisin ehdottomasti Kruuvauksen naiset bändeineen juhliimme. Juttelin Kruuvauksen Emmin ja Tiinan kanssa hetken, ja heistä hersyävä positiivisuus oli tarttuvaa laatua. Emmi on syntyjään samalta kylältä kuin minä, mikä tietysti on suositus koko bändille!

Kruuvaus. Takana muuten näkyy Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy, joka on aika hieno aarre ravintola Harmoonissa.

Myös esimerkiksi Crocus Paperin pöytä oli täynnä silmäkarkkia, mutta ohitin sen melko nopeasti, koska kutsut ja painotuotteet meillä on jo hallinnassa. RipsiBarin naisten kanssa juttelin pitkään ripsienpidennyksistä (tulossa taas kesäksi minullekin) ja Gaura Pearlsin korujen kohdalla piti hiukan pidättää hengitystä ihastuksesta. Pidempään kuitenkin istuin Helin Matkojen edustajan pöydässä. Sain siitä keskustelusta hyvää ideaa häämatkaamme ajatellen, ja kun mies oli heti suunnitelmassa mukana, oli Helin Matkat päivän toiseksi hyödyllisin kontakti meidän ensi kesän juhlia ajatellen. Palaan asiaan kunhan käyn toimistossaan.

Yksi tapahtuman aktiivisista järjestäjistä oli Juhlasuunnittelu Ilonasi. Tähän yhden naisen yritykseen olen tutustunut jo aiemmin somen välityksellä, ja olen ostanut häneltä muutamia hääkoristeita talven mittaan (esim. vanhan matkalaukun joka näkyy täällä). Ilona oli kattanut pöytään erilaisia koristeluvinkkejä, joista suosikkini oli hyvin yksinkertainen: kolmikerroksinen tarjotin toimisi erinomaisesti karkkibuffassa! En ollut ajatellut karkkibuffaan muita kuin lasikulhoja ja -purkkeja, mutta herkuilla täytetty kerrostarjotin näytti upealta.

Juhlasuunnittelu Ilonasi

Kun Ilonan pöydästä pääni käänsin, oli tarjolla Emily’s Cakes -nimisen melko tuoreen yrittäjän maistiaisina tarjoamia minikuppikakkuja. Kahdesta makuvaihtoehdosta kokeilin vaniljan ja sitruunan makuista, ja kuppikakku todella vei kielen mennessään. Yleensä muffinssit tai kuppikakut ovat minulle liian suuria makeiksi kerta-annoksiksi, joten tykkäisin kovasti tällaisista minileivoksista.

Emily’s Cakes

Ja se mehukas jättipotti juttu tulee tässä: osallistuin sekä Juhlasuunnittelu Ilonasi että Emily’s Cakes -pöytien Instagram-arvontoihin, ja voitin molemmissa! Jee! Kyllä kannatti somettaa! Näin ollen työkavereille järjestetyissä hääbileissä tullaan syömään Emilian herkkuja, ja Ilona auttaa kahden tunnin tapaamisen verran ensi kesän juhlasuunnitteluissani.

Lovely Lavender -tapahtuman loppupuolella arvottiin huikeita palkintoja. Niissä en ollut onnekas, mutta onhan kahden yrittäjän Insta-kisoista voitetut palkinnot aivan riittävän mahtava juttu yhdelle morsiamelle. Lisäksi mukaan saatiin uusin Häät ja juhlat -lehti, jossa riittää selailtavaa pitkäksi aikaa. Kaiken kaikkiaan jäin tapahtumasta ehdottomasti enemmän plussan puolelle kuin osasin odottaakaan. Oli sekä kivaa että hyödyllistä että vähän hömppää.