Hääkäsky ja rikottuja laseja: sotilasperinteet meidän häissämme

Sotilasmiekasta kirjoittaessani lupasin kertoa tarkemminkin, miten M:n työ upseerina näkyy häissämme. Sotilashäihin liittyy paljon perinteitä, joita kaikkia ei ole tarpeen noudattaa. Mekin olemme valikoineet juhliimme vain osan näistä käyttöön.

Morsiamena täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että yksi hienoimpia kohtia, missä sotilasperinteet näkyvät, on puolisoni juhlaunivormu. Se on minusta upea, ja M näyttää komealta! Univormut ovat lisäksi edukseen myös ryhmässä, eli M:n työkavereiden joukko tulee olemaan juhlava näky.

Nyt suunnitteluvaiheessa ja järjestelyissä M:n ammatti näkyy siinä, miten viikonlopun työnjako juhlavalmisteluissa toteutetaan kaaso- ja bestmanryhmän kanssa. M lupasi tehdä luonnostelemastani kirjallisesta ohjeesta hääkäskyn. Suhtauduin epäillen, sillä minun korvaani käsky kuulostaa komentamiselta. Mutta en vain tajunnut, että mitä organisointiin tulee, armeijan väki on parhaasta päästä. Tämä ei siis ole mikään varsinainen sotilasperinne, mutta aivan todella hyvä tapa jäsentää sen viikonlopun aikataulut ja tehtävät. Hääkäsky on erinomainen keino saada melko suuri joukko ihmisiä (kolme kaasoa ja kolme bestmania perheineen plus me itse) tietoiseksi tehtävistään ilman päällekäisyyksiä, ja onnistua synkronoimaan viikonlopun aikataulut ja toimet. Minun humanistijärkeni olisi vain tehnyt listan tehtävistä ja neuvotellut kaikkien kanssa erikseen, ja lisäksi olisin lopulta päätynyt tekemään itse suuren osan hommista. Yleisesikuntamajurin tekemä hääkäsky sen sijaan jakaa tehtävät, ilmoittaa kellonajat ja paikat, eikä jätä kysyttävää. Ja jos kysyttävää on, käy selväksi sekin mistä lisätietoja saa.

Hääkäskymme osat ovat:

• tilanne (hääjuhlan toimintaympäristö ja perusteet)
• tehtävä (mitä on saatava aikaiseksi)
• toteutus (miten tehtävä toteutetaan)
• tukitoimet (miten tehtävän toteuttamista tuetaan)
• johtaminen (miten hääjuhla johdetaan).

Kuulostaa kamalan sotilaalliselta, mutta käsky on häihin sovellettuna oikeasti minusta aika hauska. Kaasot ja bestmanit saavat hääkäskyn tänään sähköpostiinsa. Saa nähdä naurattaako tämä ketään muuta kuin meitä…

Kuten aiemmin olen kertonut, miekka liittyy häiden sotilasperinteisiin monella tapaa. Upseeritoverit seisovat kirkon penkin päissä kunniakujana, ja kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan morsiusparille. Meillä tätä sovelletaan ulkona tapahtuvassa avioliiton siunauksessa niin, että miekkakuja muodostetaan siihen penkkien väliin, missä upseerit seisovat kunniakujana siunauksen ajan. Sotilasbestman hoitaa tämän organisoinnin eli käskyt.

Juhlassa miekasta poltetaan sulhasen synnit, ja sen jälkeen leikkaamme hääkakun miekalla. (Ks. aiempi postaus lisätietoja miekasta.)

Ruokailun aikana upseeritoverit nostavat kukin vuorollaan onnittelumaljat hääparille. Kukin onnittelija rikkoo lasinsa maljapuheensa jälkeen, jotta samasta lasista ei juoda enää kenenkään muun onneksi. Tätä rituaalia varten olemme varanneet erikseen kuohuviinilasit ja saavin, johon lasit rikotaan.

Tämän enempää emme ole tuomassa sotilasperinteitä häihimme. Lisääkin niitä kuitenkin olisi. Esimerkiksi upseeritoverit voisivat toteuttaa morsiamenryöstön, ja minut ryöstettyään he joisivat shampanjaa kengästäni. Huh, jätetään väliin, kiitos! On myös olemassa tapa, että morsiamenryöstön aikana sulhanen kerää rahaa (lunnaita) häävierailta miekkaan – siis vain seteleitä. Kuulostaa aika kamalalta. Sulhasen heittäminen mereen eli kasteleminen tavalla tai toisella kuuluu sotilasperinteisiin ja liittyy ilmeisesti kadettikoulun tapoihin, mutta koska se on olevinaan yllätys, emme tiedä toteutetaanko sitä juhlassa – bestman päättää siitä. Juhlaunivormu päällä M ei tule Saimaaseen joutumaan, sen verran hyvässä arvossa upseerit vaatteitaan pitävät, joten uittaminen tapahtunee vasta loppuillasta, jos tapahtuu.

Advertisement

Väline kakun leikkaamiseen

Koska puolisoni on upseeri, häämme ovat sotilashäät. Se voidaan tietyllä tapaa nähdä ehkä häiden teemana, mutta en ajattele sitä samalla tavalla juhlateemana kuin olisi esimerkiksi jokin vuosikymmen hääteemana tai vaikkapa rockhäät. Mutta monissa pienissä jutuissa sotilasperinteet kyllä tulevat näkymään. Voin kirjoittaa niistä kaikista oman postauksensa myöhemmin, mutta nyt halusin kertoa aiheeseen liittyen yhdestä isoimmista häähankinnoista.

Meille on nimittäin tilattu miekka. Koska se on vasta tilattu, minulla ei ole kuvaa siitä, joten joudun lainaamaan Bukowskin kuvaa.

Kuva: Bukowskis

Maavoimien upseerinmiekka on joskus muinoin annettu valtiolta lahjaksi kadettikoulusta valmistuville upseereille. Tänä päivänä se pitää hankkia itse, jos oman haluaa. Käyttöä on melko vähän, joten sen voi myös kuitata varuskunnan varastolta lainaksi. Miekkaa käytetään sotilaallisissa kunnianosoituksissa kuten lippuvartiossa, paraateissa, hautajaissa – ja tietenkin sotilashäissä.

Mihin kaikkeen miekkaa häissä käytetään? Kirkkoon miekkoja ei saa tuoda, vaan ne jätetään kirkon eteiseen, sakastiin tms. Häihin osallistuvat sotilaat ryhmittyvät vihkikirkossa kunniakujaksi penkin päihin. Kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan ulos kirkon oven eteen. Vielä on hiukan avoinna, miten tämä toteutetaan meidän ulkosalla tapahtuvassa avioliiton siunauksessamme, mutta epäilemättä se järjestyy mallikkaasti.

Ennen kakun leikkausta miekkaa valellaan alkoholilla ja se sytytetään tuleen. Näin miekasta poltetaan sulhasen menneet synnit – mitä suurempi liekki, sen enemmän poltettavia syntejä.

Ja sitten miekalla leikataan hääkakku. Tämä osuus on ainoa, joka varsinaisesti koskettaa minuakin. Kieltämättä on käynyt mielessä, että kakun leikkaamista on varmaankin syytä harjoitella etukäteen, että se onnistuu, emmekä esimerkiksi kaada koko kakkua. Voi olla, että jalan polkaisu unohtuu miekan kanssa säätäessä (ei haittaisi), kun keskitytään siihen että kakku pysyy kasassa. Miekalla leikkaaminen vaikuttaa myös kakun valintaan: mitään kovin huteraa kerroskakkua ei voi ajatella.

Miekka on melko suuri kertaostos hääbudjetissa, mutta puolisoni oli haaveillut siitä ja nyt on hyvä syy hankkia oma miekka. Sen lisäksi, ettei minulla ole mitään miekan hankintaa vastaan, ei minulla olisi myöskään perusteita kieltää: minulle on ostettu esimerkiksi vihkisormus, joka maksaa lähes saman verran. Muutenkin morsiamen ostoslista on meidän häissämme paljon pidempi kuin sulhasen, vaikka olenkin maltillinen hankinnoissa. Sulhasella kun nyt vaan sattuu olemaan juhla-asu jo valmiina.

Upseerimiekka on aika kaunis esine, ja olisi noloa jättää se komeron nurkkaan pölyttymään häiden jälkeen. Olemme jo suunnitelleet teettävämme sille sopivan alustan, jonka avulla se saadaan kotona esille.

Kutsut valmiina lähtöön

Neljän kuukauden kuluttua tähän aikaan on varmasti tärinää ilmassa. Vieläköhän olen väleissä kaasojeni kanssa, vai olenko jännitykseltäni tiuskinut heidät suutuksiin? Teen lähipäivinä tilannekartoituksen, mutta tärkein kuva valmisteluiden etenemisestä on tässä:

Hääkutsut ovat valmiina odottamassa postitusta. Tai kuvassahan ne ovat vielä ilman kuorta, mutta viime sunnuntaina yhteistyönä laitoimme kutsut ja infot kuoriin, tarrat ja osoitteet päälle ja postimerkit saman tien valmiiksi. Tässä vaiheessa en vielä näytä kutsuista tämän enempää, koska kutsut ovat vasta lähdössä.

Kutsut meille suunnitteli Larissa Lindroos, jyväskyläläinen nuori graafinen suunnittelija. Sain Larissaan yhteyden kyseltyäni syksyllä Jyväskylän ammattiopistosta, löytyisikö heiltä valmistumassa olevia graafisen alan opiskelijoita, joita kiinnostaisi meidän kutsujemme tekeminen. Sain opettajalta Larissan nimen, ja pian häneltä myös sähköpostin. Kävi ilmi, että Larissa oli suunnitellut kutsut myös viime kesänä vihityn ystäväni häihin, jolta sain myös lämpimät suositukset.

Kävin tapaamassa Larissaa Jyväskylän Viitaniemessä ammattiopiston hyvissä, ajanmukaisisa tiloissa. Olimme kotona jo jutelleet kutsujen perustyylistä ja olleet puolisoni kanssa ihmeellisen samaa mieltä suurista linjoista. Yksityiskohtien viilaaminen sovittiin minun hommakseni, mutta joka vaiheessa kyllä näytin versioita myös puolisolleni, joka kommentoi, tyrmäsi ja hyväksyi kutsujen eri versioita. Lopputulos vastaakin juuri yhteistä visiota, eikä ole kenenkään soolosuoritus sinällään – vaikka Larissa toki teki varsinaisen työn.

Ensimmäisellä tapaamisella Larissa kyseli, millaisia ideoita meillä oli, näytin pinterestin inspiraatiokuvia, kerroin mitä kaikkea haluaisimme painotuotteina ja sovimme jatkosta. Kävimme myös  katsomassa opiston painotalon puolta ja tutustumassa paperivaihtoehtoihin, jotka sain myös mukaani. Muutaman päivän kuluttua sain Larissalta sähköpostissa tarjouksen, ja kunhan sitä vielä hiukan tarkennettiin, meillä oli sopimus ja aloitimme työn.

Koko kutsujen suunnittelun ajan Larissa on ollut joustava, yhteistyöhalukas ja kuten ammattiinsa kuuluu, luova ja tarkka. Muutin mieltäni, tarvitsin harkinta-aikaa ja vääntelin yksityiskohtia monen monta kertaa, mutta hyvin kärsivällisesti Larissa aina toteutti pyytämäni muutokset ja teki myös omia ehdotuksiaan.

Aikataulu oli hyvin väljä, koska olin liikkeellä hyvissä ajoin eli jo marraskuussa. Oli mukavaa, että esimerkiksi tekstien miettimiseen oli hyvin aikaa. Itse kutsukortti on hyvin yksinkertainen ja tekstiltään lyhyt, mutta hääinfossa on sitäkin enemmän asiaa. Lisäksi meille tehtiin pienet häätarrat. Vielä kevään edetessä teetämme Larissalla ja ammattiopiston painotalossa muutamia muita painotuotteita, kuten paikkakortit, menut ja ohjelmat sekä muutamia yksittäisiä kylttejä.

Yksi ainoa moka tässä prosessissa tapahtui, ja se liittyi korttien kokoon. Kutsut ovat standardikokoa B6, kuten myös netin kautta tilaamani kirjekuoret. Kutsu mahtuu kuoreen hyvin. Mutta kun kutsu ja info ovat melko paksua paperia, ne eivät yhdessä enää mahdukaan kuoreen. Eli kutsun ja infon olisi pitänyt olla hitusen pienempiä kuin standardi, jotta ne olisivat sujahtaneet sujuvasti samankokoiseen kirjekuoreen. Loppujen lopuksi kyse oli pikkuasiasta, joka hoitui viime viikonloppuna tunnissa: viilsin terävällä mattoveitsellä jokaisesta pari milliä pois, minkä jälkeen kutsut mahtuivat kuoriinsa. Larissa vastasi viestiini heti, ja lupasi hyvittää myöhemmässä laskussa asiaa. Mitenkään erityisesti minua ei tämä asia suututtanut, vaikka sisäinen kiukkubridezilla olisi hyvin voinut herätä. Mutta kun homma hoitui, Larissa pahoitteli vilpittömästi ja myönsi ettei ollut tullut tätä ajatelleeksi (ja seuraavan tilaajan kohdalla huomioi asian), niin no harm done.

Vaikka työni puolesta olen tiennyt, että painopalveluiden hinnat ovat laskeneet viime vuosina, olen silti hiukan yllättynyt kutsujen edullisesta painatuksesta. Itse askarteleminen ei todellakaan ole välttämättä halvempaa, etenkin jos askartelusta ei erityisesti nauti niin että ilo toisi lisäarvoa. Meidän kutsujen hinnassa arvokkainta on Larissan suunnittelutyö, eli jos osaisin tehdä sen osuuden itse, varsinainen painotyö olisi hyvin halpaa. Tämä kokemukseni kutsukorttien teettämisestä on ollut ehdottomasti positiivinen, ja tulen varmasti jatkossakin teettämään pieniä painotöitä mieluummin kuin väkerrän itse askarteluja.

Postitan kutsut loppuviikosta. Asia on vielä kesken siksi, että haluan varmistaa että juhlapaikan omistaja tietää kutsujen olevan lähdössä: infossa on puhelinnumero, josta vieraat voivat varata majoituksen, joten puheluita saattaa pian alkaa tulla. Kesähotellista kun on kyse, voi talvisulku olla vielä käynnissä.

Kuva: Postin verkkokauppa.

Käytännön vinkki juhlia suunnitteleville: jos haluaa tietyt postimerkit kutsuihinsa, ne kannattaa tilata hyvissä ajoin Postin verkkokaupasta. Postin myymälöissä etenkään vanhempia merkkejä ei välttämättä ole kovin suuria määriä myynnissä. Verkkokaupastakin tilauksen saapuminen kesti ainakin kaksi viikkoa, mutta sain kuin sainkin oman pienen yksityiskohtani kirjekuoriin: Klaus Haapaniemen Kultajoutsen-postimerkit, jotka sopivat häiden teemaan kuin nakutettu. (Paitsi tietenkin olin tilannut niitä liian vähän,ja yhteen kuoreen tuli erilainen merkki… Vain yhteen!)

Perinteiset häät ja uudet ideat

Jo tämän blogin alkuaikoina pohdin perinteisten häiden käsitettä ja sen soveltuvuutta meidän häihimme. Aihe nousi uudelleen mieleeni, kun luin Elämäni päivä -blogista pohdintoja siitä, mikä tekee häistä perinteiset ja millaisia ovat nykypäivän hääperinteet.

Edelleen ajattelen niin, että melko paljon pitää tehdä poikkeuksellisin tavoin, jos ei halua juhliinsa lainkaan minkäänlaisia hääperinteitä. Kuten Medar yllä linkittämässä blogissaan toteaa, häät rakentuvat niin että pari vihitään ensin ja sitten sitä juhlitaan. Juhlaan kutsutaan valittu määrä vieraita, heille tarjotaan herkkuja ja hääparia onnitellaan jollain tapaa.

Missään ei kuitenkaan lue, että morsiamella täytyisi olla (valkoinen) mekko, eikä missään lue että häissä on syötävä kakkua tai morsiusparille on nostettava malja. Ehkä ihmiset tällaista odottavat, koska sellaisia elementtejä häihin liitetään, mutta jos hääpari  niin päättää, he voivat tehdä juhlistaan juuri sellaiset kuin haluavat.

Silti olen aika varma, että täysin hääperinteettömiä häitä on varsin vähän. Kukin pari käyttää perinteitä valikoivasti, mutta itse tilaisuus on perusytimeltään samanlainen.

Hääperinteiden ei nyt ehkä vastakohta, mutta jonkinlainen perinteitä tuulettava tekijä ovat häätrendit. Pyörittelin silmiäni kun luin HS:n NYT-liitteen parin viikon takaista juttua siitä, mitkä asiat ovat in ja mitkä out tämän vuoden häissä. Kävi selväksi, etten ole kovin trendikäs ihminen myöskään häiden suhteen (kuten niin monin muinkin tavoin), ja tajuan kyllä myös kyseenalaistaa, miksi ihmeessä minun pitäisikään olla.

Tänä vuonna esimerkiksi hääkimput ovat lehtijutun mukaan epäsymmetrisiä ja morsiamen kampaukset mahdollisimman ”luonnollisen” eli sotkuisen näköisiä. Huh. Minä nimenomaan haluan, että kukkakimpussani ei sojota ylimääräisiä asioita vaan se on tasainen, pienehkö ja hallittu. Hiukseni haluan melko yksinkertaisella kampauksella ylös, jotta mieheni suvun häätiara pääsee oikeuksiinsa. Väriteemamme on nimenomaan pehmeitä sävyjä, ei kovia ja kirkkaita värejä (jotka olisivat trendikkäitä), koska sellaiset eivät ole meidän mielestämme yhtä kauniita ja juhlavia.

Ja kyllä: meille tulee karkkibuffa, vaikka se on ilmeisesti aivan viihoviimeisen vanhanaikaista ja passé. Mutta ajatus herkkubuffasta tympii, koska en pidä erityisesti makeista herkuista. Karkit sen sijaan maistuvat (pieninä annoksina kerrallaan) sekä minulle että tulevalle puolisolleni, ja karkkibuffan avulla saadaan hoidettua myös hääkarkkipuoli ilman, että tarvitsee askarrella hääkarkkikoteloa jokaiselle vieraalle. Mutta miksi ihmeessä laittaisin buffaan esim. donitseja (jotka mainittiin esimerkkinä trendikkäästä herkkubuffan osasesta), kun donitsit ovat yleensä melko tympeän makuisia?

Voi sanoa, että meille tulee varsin perinteiset häät. Häätrendejä ei juurikaan noudateta, etenkin kun tuo karkkibuffakin on nyt siis epätrendikästä. 😉 Tärkeintä kuitenkin on, että niistä tulee meidän näköisemme juhlat – ja ehkä juuri siksi hääperinteet korostuvat moderniuden edessä.

Hääperinteiden, häätrendien, omien odotusten ja sukulaisten toiveiden joukossa luoviminen vaatii visiota siitä, millaiset juhlat oikeasti haluaa järjestää. Kompromisseja joudutaan yleensä tekemään siksi, että rahaa juhliin on useimmilla pareilla käytettävissä rajallisesti. Toivon kuitenkin, ettei kovin moni tämän(kään) vuoden morsian muutu täysin bridezillaksi erilaisten häätrendejä julistavien kaupallisten toimijoiden keskellä. Kun kymmenen vuoden kuluttua katsotaan hääkuvia, kukaan ei enää muista  pohtia häiden muodikkuutta. Perinteet muistetaan ehkä hiukan paremmin, mutta tärkeintä on muistaa rakkaus.

Lähipäivinä voisin kirjoittaa tarkemmin siitä, miten hääperinteet meidän juhlassamme tulevat näkymään. Myös vieraslistasta on tarkoitus kirjoittaa, se kun oli suunnittelun vaikein osuus. Ja vertaistuesta – siitäkin voisin vielä sanasen sanoa.

Millaiset häät?

Puolisoni kanssa emme oikeastaan tainneet vakavissaan missään vaiheessa harkita, että pitäisimme pienet häät tai että ”karkaisimme” naimisiin vain kahden kesken. Kumpikin meistä pitää hyvistä juhlista ja myös niiden järjestämisestä ja suunnittelusta – jälkimmäinen on etenkin minun mielipuuhaani. Miksipä emme siis järjestäisi kunnon juhlia myös nyt, kun on maailman ihanin syy ja mahdollisuus siihen?

Toki häiden tyyliä ja juhlatavan valintaan vaikuttaa budjetti. Rahasta en halua kovin tarkasti tässä kirjoittaa, mutta meillä on onneksi mahdollisuus säästää, ja saamme anteliasta tukea myös molempien vanhemmilta. Budjetti on silti olemassa, ja siinä on rajat. Lisäksi en pidä turhasta tuhlaamisesta, joten järki on kädessä rahankäytön suhteenkin. (Budjetti ja rahankäyttö ovatkin hyvä aihe myöhempään postaukseen.)

En oikeastaan innostu teemahäistä. Ne voivat olla kyllä erittäin onnistuneetkin, mutta mikään scifi-, fantasia- tai aikakausiteema eivät oikein ole meidän juttu. Jotenkin ajattelen sen niin, että häät ovat se juhlan teema. Rakkaus ja avioliittoon sitoutuminen. Eivätkö ne riitä juhlan teemaksi? Toisaalta puolisoni on upseeri, ja vaikka emme ole vielä tarkkaan päättäneet, minkä verran upseerihäiden perinteet tulevat juhlassamme näkymään, ne väistämättä muokkaavat juhlien ilmettä ja teemaa. Ainakin paikalla on useita univormuja, sulhasesta lähtien.

Väriteeman olen sen sijaan valinnut, jotta koristelusta tulee harmoninen ja tasapainoinen. Juhlatilan lattia on tumma ja katto melko matalalla, joten halusin vain vaaleita, kirkkaita värejä. Sali tuleekin olemaan koristeltu pääosin valkoinen-kulta-roosa -väriyhdistelmällä. Tässä jotain Pinterestin inspiraatiokuvia, joskin nämä ovat hiukan liian blingbling minun makuuni. Mutta suuntaa antavia kuitenkin.

Tietyllä tapaa häistämme tulee hyvin perinteiset. Niistä löytyvät ne elementit, jotka on totuttu häistä löytämään – niitä asioita, jotka tekevät häistä juuri häät. Mutta niistä tulee meidän häät siksi, että vieraat ovat meidän läheisiämme, juhlapaikka on meille tärkeä ja kaikki yksityiskohdat suunniteltu meidän tyylimme mukaan.

Facebookin hääpalstalla joku ilmaisi asian kysymällä, tuleeko kaikille ”perus-Pinterest-häät”. Minun oli pakko todeta mielessäni, että meille ainakin tulee visuaaliselta ilmeeltään melko ”perus-Pinterest-häät”, sillä sellainen estetiikka on meidän mieleemme.

Nyt Rauli-myrsky katkoo puita sähkölinjoille, ja minun on parasta sulkea kone tältä erää. Mutta jatkan taas!