Valokuvien juhlaa

Hääjutut alkavat vähitellen olla blogin osalta paketissa. Vielä haluan kuitenkin kirjoittaa sanasen hääkuvistamme. Olen jo monta kertaa kehunut valokuvaajaamme Ilona Savitietä, mutta kehun vieläkin. Hääkuvaajaan panostaminen maksoi itsensä takaisin, kun juhlista jää kauniit ja korkeatasoiset valokuvat muistoksi.

Ilona huomioi yksityiskohdat: hääkuvat toimitettiin meille kultaisella muistitikulla, joka oli pakattu kauniisti pieneen rasiaan. Mukana oli myös jokunen henkilökohtainen yllätys.

IMG_20171001_203619

Ennen siunausta ja juhlaa Ilona otti meistä potrettikuvia Auralan ympäristössä. Ne olivat toinen toistaan ihanampia, ja oli tosi vaikea valita niistä vain osa jatkokäsittelyyn ja muokattaviksi, puhumattakaan kiitoskorttikuvan valinnasta.

7 376A2122
Kuva: Ilona Savitie

Aiemmin jo olette nähneet juhlaruokien kuvat, mutta vielä kivempaa oli nähdä kuvissa paljon vieraita, ei ainoastaan hääpöydän seuruetta. Valokuvaaja oli ehtinyt liikkua niin salissa, aulassa kuin ulkonakin. Kuvissa ihmiset nauravat ja näyttävät onnellisilta ja iloisilta, juuri kuten juhlan tunnelmakin oli.

Onnittelujonon kuvaamisesta olimme jutelleet Ilonan kanssa jo etukäteen. Onnittelukuvat eivät yleensä ole kovin hyviä kenenkään osapuolen kannalta, eikä siihen minusta kannattanut käyttää kovin paljon vaivaa. Näin olikin: parhaat kuvat ovat rentoutuneemmista kohdista juhlaa. Tässä seuraavassa on onnittelujonon onnistunein kuva: melko kaukaa paikan päälle perheineen reissannut kummityttöni F. onnittelemassa.

90 376A2613
Kuva: Ilona Savitie

Erityisesti minusta oli mukavaa nähdä paljon lasten kuvia. Juhlissammehan oli melko paljon lapsia. Kummilapsia meillä on yhteensä neljä, joista kolme pääsi juhlaan paikalle. Heistä kaikista on kuvia mukana. Seuraavassa M:n kummipoika J. ulkoilemassa äitinsä kanssa. Hänen äitinsä oli yksi M:n bestmaneista, hyvin läheinen perhe meille siis.

155 _B1B5524
Kuva: Ilona Savitie

Olen ollut tosi tyytyväinen siihen, että järjestimme juhlaan ohjelmanumeroksi ryhmäkuvien ottamisen. Se oli kiva vilvoittelutauko kaikille, ja näitä eri kokoonpanoissa otettuja kuvia oli todella mukava lähettää kiitoskorttien mukana asianosaisille. Ryhmäkuvien ottaminen olisi voinut mennä kaaokseksi, mutta siskoni hoiti asiaa hyvin, ja jotenkin ihmiset myös olivat tosi skarpisti mukana jutussa. Koko kuvaussessio kesti muistaakseni suunnilleen puolisen tuntia.

Tässä on sen setin ehdottomasti onnistunein kuva: minä ja vanhin kummityttöni M, joka oli mukana hääjärjestelyissä jo edellisen illan koristeluista alkaen. Hänen äitinsä oli yksi kaasoistani, ja muun muassa lauloi häätanssimme Etta James At last. Minä rakastan tätä kuvaa, ihan todella.

283 376A3170
Kuva: Ilona Savitie

Tein hääkuvista painetut albumit. Sekä minun että M:n vanhemmat saavat albumit joululahjaksi, ja yksi jää tietenkin meille itsellemme. Niitä tehdessä todella huomaa eron ammattilaisen kuvien ja omien kuvien välillä. Tämän otan opiksi myös tulevia elämän juhlia varten: hyvät valokuvat ovat jäljellä myös juhlan jälkeen!

Tämä blogi syntyi hääblogiksi, mutta alusta asti ajatukseni oli, että häiden jälkeen voin tallentaa tänne myös muita elämän juhlahetkiä. Minä ja M pidämme hyvästä ruoasta ja seurasta, ja erilaisten pientenkin vuotuis- tai perhejuhlien tallentaminen blogiin olisi kivaa. Palaan siis asiaan!

P.S. Tämän postauksen kuvissa lapset esiintyvät äitiensä suostumuksella.

Mainokset

Tärkeimmät häälahjat

Hääkutsussa esitimme toiveen, ettemme saisi lahjaksi tavaraa. Sen sijaan toivoimme mahdollisten muistamisten kohdistuvan häämatkaamme, josta haaveilimme tekevämme poikkeuksellisen unohtumattoman. Ajattelin silti, että monet vieraat haluavat mieluummin antaa jotain persoonallisempaa, ja että rahan antamista pidettäisiin jotenkin etäisenä ja viileänä.

Luulin väärin. Ihanat, rakkaat sukulaiset ja ystävät muistivat lähes pääsääntöisesti häämatkatiliämme. Sen ansiosta lähipäivinä starttaava häämatkamme tulee olemaan erityinen. Tilisiirtojen lisäksi saimme muun muassa kiertoajelun Rooman turistibussiin. Aivan mainio lahja! Netistä ostetut bussiliput ovat voimassa vuoden loppuun asti, joten lahjan antajien ei tarvinnut tietää, milloin lähdemme. Tämän lahjan aiomme lunastaa heti ensimmäisenä päivänä Roomassa.

Kaikkein läheisimmät sen sijaan – aivan oikein ja odotetusti – kiersivät rahalahjaa. Perheemme tukivat häitä muutenkin taloudellisesti, joten rahan antaminen häälahjaksi ei tuntunut heistä mukavalta. Siskoni halusi antaa elämyksen, jonka voisimme toteuttaa yhdessä. Hänen ja hänen poikaystävänsä ansiosta vietimmekin aivan ihanan, nauruntäyteisen viikonlopun Tampereella (reissusta lisää täällä – kiitos vielä kerran!).

Mutta molempien meidän vanhemmat ja tuoreet appivanhemmat antoivat kuitenkin kaikkein tärkeimmät lahjat. Saimme esineitä, joilla on tarinat ja merkitys, koska ne ovat tulevat suoraan heidän käsistään.

M:n isä on ammattinsa vastapainoksi tehnyt lasitaidetta jo useamman vuosikymmenen ajan. Aluksi opetellen, sitten jo varsin ammattimaisesti näyttelyitä myöten. Harrastus on viime vuosina jäänyt, mutta heidän kotonaan lasitaide on näkyvässä roolissa. Appeni tarjosi, että valitsisimme yhden hänen teoksistaan omaan kotiimme häälahjaksi. Viime viikonloppuna kävimme ja kiersimme taloa pohtien, miten osaamme valita vain yhden. Kokoelmassa on niin kauniita ikkunateoksia kuin etenkin minun mieleeni olleita veistoksia.

Kerroin kyllä omankin mielipiteeni, mutta jätin viimeisen valinnan kuitenkin M:lle, koska kyseessä on hänen isänsä, ja nämä teokset ovat osa hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Lopulta päädyimme valitsemaan pöytälampun. Se on tummasävyinen eikä kovin suuri. Siinä on neljä lasikuvaa: kahdella puolella kasvoprofiili ja kahdella puolella Ulkopuolinen -niminen kuva.

lamppu 1

lamppu 3

Tämä lamppu on nyt yksi kotimme kauneimmista ja arvokkaimmista esineistä. Lamppu on koristanut heidän kotiaan monta vuotta. Kuulemani mukaan joku olisi tarjoutunut aikanaan ostamaankin sen, mutta tekijä oli kieltäytynyt myymästä. Meille hän antoi sen, suoraan omalta kirjoituspöydältään. Appivanhempieni ele ja lahja tuntuu minusta valtavan suurelta ja lämpimältä.

lamppu 2

Lamppu oli sikäli turvallinen valinta monien teosten joukosta, että se on helppo sijoittaa kotiin. Isommille teoksille voisi olla vaikea löytää arvoistaan paikkaa. Lamppu on todella kaunis, eivätkä kännykkäkameran kuvat tee sille oikeutta. Nyt se on sijoitettu pianon päälle, kunnes mietimme, millainen alusta voisi olla parempi. Ihan harkitsematta emme huonekaluja kuitenkaan osta, joten pohdintahetki on paikallaan.

Toinen arvokas, antajansa kädentaidolla ja rakkaudella tehty lahja tuli minun vanhemmiltani, M:n appivanhemmilta. Kun pakkasimme autoa lähteäksemme juhlapaikalle, äitini ja isäni toivat meille suuren käärön. Äitini oli tehnyt meille vihkiryijyn. Lanka langalta, omin käsin.

Hää- tai vihkiryijy on lankataideteos, jonka päällä morsiuspari seisoo vihkimisen aikana. Meidän tapauksessamme se oli käytössä avioliiton siunauksessa. Nyt se on kodin seinällä, ja kuten Häät.fi -sivustolla todetaan vihkiryijystä kertovassa artikkelissa, ryijy muistuttaa aina elämämme tärkeimmästä päivästä ja yhteisestä sitoumuksesta. Kun katson sitä, voin vieläkin tuntea ryijyn pehmeyden jalkojeni alla, kun jännitin avioliiton siunauksessa. Ohikulkiessani usein sipaisen sen pintaa, enkä voi olla hymyilemättä.

ryijy 1

Meidän vihkiryijymme on nimeltään Kotipiha. Sen on suunnitellut Riitta Johanna Laitinen, ja kuten sanottu, ompelija on äitini. Kuulin, että aihe ja ryijyn värimaailma oli valittu huolella minun makuani ajatellen. Pidän tästä ryijystä ja arvostan sitä niin paljon, että en löydä sanoja kuvaamaan tunnettani.

ryijy 2

Aviomieheni työn luonteen vuoksi pieni perheemme tulee muuttamaan yhteisen elämän varrella monen monituista kertaa. Yleisesikuntaupseereita siirrellään paikasta toiseen, niin se vain menee. Ei siis kannata kiintyä koteihin liikaa. Olemme puhuneet siitä usein: koti on siellä, missä olemme yhdessä, ja ainakin toistaiseksi minun työni joustaa paikan suhteen.

Aiemmista muutoista tiedän jo, että kodin tuntuu tulee tutuista esineistä, etenkin tekstiileistä. Nyt ajattelen niinkin, että vaikka muuttaisimme loppuelämämme ajan jatkuvasti eri paikkoihin, nämä kaksi esinettä tekevät kodin minne tahansa. Nämä kaksi täydellistä häälahjaa, appeni tekemä lamppu ja äitini tekemä vihkiryijy, tulevat pysymään mukanamme, ja niistä voi aina aloittaa uudessa paikassa kodin rakentamisen. Niihin on kasautunut niin paljon lämpöä ja rakkautta, että voimme missä tahansa ollessamme tuntea kuuluvamme juuri sinne.

P.S. Kirjoitan muun muassa häämenusta sitten, kun saan valokuvat. Ei mene enää kauaa!

Täydellinen juhlapäivä

Arki on alkanut taas loman ja häähuuman jälkeen, ja olemme molemmat palanneet töihin. Hääjuhlat ovat olleet paljon mielessäni, mutta en ole osannut tarttua kirjoittamiseen. On ollut vaikea päättää, mistä kirjoittaisin. Kävisinkö läpi koko juhlan vaihe vaiheelta, vai olisiko syytä jakaa se eri osasiin ja kirjoittaa jokaisesta osa-alueesta erikseen? Jaksaisiko joku lukea kaikkia niitä postauksia?

Päädyin siihen, että kirjoitan tämä yhden koontipostauksen. On muutamia asioita, jotka haluan vielä tallentaa tänne erikseen, mutta palaan niihin myöhemmin.

Meidän juhlapäivämme oli tosi onnistunut. Ainoa asia, johon ei voinut valmistautumisella vaikuttaa oli säätila, mutta senkin olimme valmistelleet niin hyvin kuin voimme: hääkäskyssä luki, että lauantaiaamuna klo 9 mennessä hääpari päättää, onko siunaus ulkona vai sisällä. Aamulla säätiedotukset näyttivät epävakaista, joten päästimme itsemme koko päivän hermoilun piinasta ja ilmoitimme kaikille, että pidämme siunauksen sisätiloissa. Tokikaan koko päivänä ei satanut montaakaan pisaraa, mutta ainakaan meidän ei tarvinnut hermoilla siitä.

Aamu Auralan huvilalla oli juuri niin ihana kuin haaveilin. Heräsimme M:n kanssa aikaisin niin että kiirettömyys jäi koko aamun päällimäiseksi tunteeksi. Osa miehistä saunoi pitkään aamu(päivä)saunassa, mutta naiset keskittyivät kampauksiin ja muihin asioihin. Kampaajamme Hanna tuli jo kahdeksalta, ja aamupäivän aikana hän loihti yhteensä seitsemän erilaista kampausta: minulle, kolmelle kaasolle, naispuoliselle bestmanille sekä kahdelle pikkutytölle. Tarjoilin aina kampausvuorossa olevalle vaaleanpunaista kuohuviiniä ja rentouduin itsekin. Silloin ei vielä jännittänyt.

Puoliltapäivin saapui paikalle valokuvaajamme Ilona Savitie. Siihen aikaan oli aika pilvistä ja tuulista, ja potrettikuvia ottaessamme palelin aika tavalla. Onneksi ei kuitenkaan satanut! Kuvaussession jälkeen oli aikaa vielä syödä hiukan.

376A2065
Auralan huvila. Kuva: Ilona Savitie

Jännittäminen alkoi oikeastaan vasta viimeisen tunnin aikana, kun muu hääseurue siirtyi vähitellen huvilaltamme juhlapaikalle vastaanottamaan vieraita. Klo 14:50 lähdimme kävelemään Auralasta Heimariin, ja silloin meitä molempia kyllä jännitti aivan valtavasti. En tiedä mikä hääseremoniassa jännittää, mutta silti niin kävi.

Avioliiton siunaus oli kaunis tilaisuus, jossa itkin liikutuksesta monta kertaa. Kuljimme saliin rakennetulle alttarille ystävieni jousikvartetin soittaessa Johann Pachelbelin Kaanonia. Valitettavasti olin unohtanut ottaa mukaan nenäliinan, joten pyyhin kyyneleitä käsin. Isäni lauloi Pekka Simojoen Rakkaus on lahja Jumalan, siskoni luki kauniin kohdan Raamatusta, ja meille tuttu rovasti siunasi avioliittomme lämmöllä ja rakkaudella kaasojen, bestmanien ja muutamien läheisten toimiessa avustajina. Lopuksi kvartetti vielä soitti Beatlesin All you need is love, eikä hymyni leveydellä ollut siinä vaiheessa rajaa.

Hääjuhla käynnistyi jouhevasti ja hiukan edellä aikataulusta, kun siirtyminen ulkoa sisälle jäi pois ohjelmasta. Mutta kiire ei ollut – puheensorina täytti salin heti onnittelumaljojen noston jälkeen. Ensimmäinen ohjelma siirrettiin edeltämään ruokailua, kun aikaa kerran oli. Bestmanina toiminut upseeriystävä kutsui kaikki paikalla olevat upseerit nostamaan onnittelumaljat hääparille.  Jokainen kohotti maljan meille, onnitteli lyhyesti omin sanoin, ja särki lasinsa säpäleiksi tähän tarkoitukseen varattuun saaviin. Sirpaleet lensivät komeammin kuin olin osannut odottaa! Osa lapsista hihkui riemusta, mutta ilmeisesti eräs tilanteen vieressä istunut pikkuinen oli myös vähän pelästynyt lasin räiskintää.

Heimari ylitti kaikki odotuksemme ruoan suhteen. En nyt käytä aikaa häämenun kirjaamiseen vaan kirjoitan siitä myöhemmin, mutta ruoka oli erinomaista. Etenkin vieressä kimmeltävästä Saimaasta kalastettu hauki nosti kehuja, samoin salaattipöytä. Itse paikalle tuomamme juustopöytä herätti herkkusuut, eikä juustoja montaa murua jäänytkään.

Ilmeisesti vieraanamme olleet lapset eivät olleet kuulleet, että karkkibuffet on täysin last season, sillä sen avautumisen ajankohtaa kyseltiin juhlan alusta asti. Kun jälkiruoan kohdalla karkkibuffet avattiin, sen ympärille kasaantui välittömästi lapsijoukko. Karkkeja lisättiin välillä, mutta toisin kuin luulin, meille jäi hääkarkkeja vain pieni kourallinen. Se oli todellakin menestys!

Ohjelmassa oli tilaa, että ehdimme juttelemaan vieraiden kanssa, kuten olin toivonutkin. Istuimme hääseurueemme kanssa samassa pöydässä, emme kahdestaan erillään muista. Ilta eteni nopeasti! Yksi leikkikin oli mukana. Olimme pitkin hampain suostuneet siihen, vaikka emme leikeistä innostukaan. Ehkä se kuitenkin oli hyvä, ainakin osa vieraista tykkäsi. Ja kuten sanottu, aikaa sillekin oli.

Puheita oli useita, ja niitä olen muistellut monta kertaa häiden jälkeen. Meidän molempien äidit pitivät puheen, ja sain kauniita kommentteja niistä jälkeenpäin (”Vau mitä äitejä!”) Kaasoistani A piti puheen, samoin M:n kummisetä. Lopuksi minä vielä kiitin kaikkia juhlan tekemisessä auttaneita, puhuin M:n ja minun rakkaudesta sekä siitä, että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa, enemmän rakkautta kuin vihaa.

Puheeni lopuksi kutsuin kaikki ulos, jossa otettiin keskitetysti ja organisoidusti koko joukko erilaisia ryhmäkuvia. Tämä oli minusta kiva juttu, sillä saimme yhteiskuvat monissa eri komboissa, ja kaikki halukkaat pääsivät kanssamme kuviin. Näitä kuvia on tosi mukava liittää sitten kiitoskorttien mukaan myöhemmin syksyllä.

376A3134
Sotilashäät. Kuva: Ilona Savitie.

Sulhasen miekasta poltettiin synnit (ihan keskikokoinen liekki, krhm), ja leikkasimme kakkupalan. Sulhanen ojensi miekan bestmanilleen, joka nuoli siitä onnen rippeet. Heimarin tarjoilijat olivat tosi ihanasti tuoneet meille pöytään kahvit, leipäjuustot ja avecit muiden jonottaessa kahvipöytään. Se oli tosi kiva ele, josta ei ollut sovittu etukäteen. Kiitos tästä huomaavaisuudesta Heimarin väelle!

Häätanssi oli yksi juhlan huipennuksista. Tanssimme Etta Jamesin kappaleen At last, jonka bändi soitti ja ystäväni ja kaasoni K lauloi. Tuijotin tuoretta aviomiestäni silmiin ja hoin, että kuuntele nyt, K laulaa kuin enkeli! Sovitussa kohdassa hääseurue liittyi tanssiin, emmekä joutuneet olemaan silmätikkuna koko biisin ajan.

Yhtäkkiä ilta olikin jo pitkällä. Jossain kohdin tajusin, että juuri ketään ei istu pöydissä vaan tanssilattia on aivan täpösen täynnä iloista ja riehakasta juhlaväkeä. Kun bändi lopetti sovitusti klo 23, pyysimme heitä jatkamaan vielä muutaman biisin verran. Sen jälkeen lähdimme kohti Auralan saunaa, jossa oli vapaamuotoiset jatkot. Siskoni auttoi hääpuvun yltäni, jotta minun ei tarvinnut pelätä sen likaantumista, vaihdoin piilolinssit silmälaseihin ja lähdin ystävien keskelle jatkoille. Jaksoin huomattavan paljon pidempään kuin olin odottanut – kävimme yhdessä nukkumaan joskus kolmen aikoihin aamuyöllä.

Kun hääpaikan siivous vielä sujui seuraavana päivänä helposti ja jouhevasti, en voinut olla kuin tyytyväinen. Kieltämättä sunnuntaina iltapäivällä maistui uni, mutta maanantaina juhlat rasitukset olivat jo poissa, ja jäljellä vain suunnaton onni arvokkaasta siunauksesta ja hyväntuulisista bileistä.

Kuvia säästelen vielä vähän. Sain Ilonalta saman tien muutamia otoksia, mutta lisää tulee myöhemmin.

En ole keksinyt mitään, mikä olisi mennyt pieleen hääjuhlassamme. No joo, minulla olisi pitänyt olla nenäliina siunauksessa, mutta se nyt ei ollut suuri vahinko! Hyvä suunnittelu, tarkka hääkäsky (eli juhlan käsikirjoitus) ja luotettavat, oma-aloitteiset ihmiset hoitamassa hääjuhlan kulkua olivat avain onnistumiseen. Ja tietenkin vieraat, sillä vieraat tekevät juhlan. Kiitos ystäville ja sukulaisille, että olitte mukana! En unohda tuota päivää!

Lasten huomioiminen häissä

Olemme kutsuneet kaikki vieraamme mukaan perheineen. Kaikki eivät ota lapsiaan mukaan, ja se on aivan hyvä vaihtoehto sekin. Lapset ovat kuitenkin lämpimästi tervetulleita juhliimme. Myös omassa pöydässämme tulee istumaan lapsia. Heimarin piha-alue on ainakin isommille lapsille viihtyisä paikka, jossa riittää tekemistä ainakin silloin, jos ei sada vettä. Sadekeli voi tietenkin sotkea tämän suunnitelman.

Olen koettanut sanoa kaikille (ja lähetän näitä viestejä vielä lähipäivinä), että meitä ei haittaa ollenkaan, jos lapsia varten on ruokapöydässä puhelin tai tabletti, josta katsotaan lastenohjelmia tai vastaavaa. Mikä vain auttaa vanhempia keskittymään edes välillä myös juhlaan tai vaikkapa ateriaan, on sallittua! Hääinfossakin mainittiin, että lapsille voi ottaa mukaan viihdykettä. Lapsista tulee ääntä, ja se on minusta ihan ok. Ainoa toiveeni on, että puheiden aikana lapset malttaisivat istua hiljaa (tai viihtyisivät sen aikaa ulkona). Muuten lasten äänet eivät häiritse sen enempää kuin aikuistenkaan.

Alunperin suunnittelin askartelevani lapsille puuhavihkot. Etenkin Siirappisolmun suunnittelema puuhavihko teki minuun vaikutuksen, ja vaikka tiesin etten pysty yhtä hyvään, ajattelin kuitenkin kokoavani vähän vaatimattomamman version.

Löysin talvella Lappeenrannasta saimaannorppa-aiheisen lasten puuhakirjan ja suunnittelin, että yhdistän vihkoon norppatehtäviä ja sitten muita väritys- yms. tehtäviä, joita on netistä vapaasti saatavilla. Varmistin kopiointioikeuden norppakirjan tekijältä Sari Kanalalta Amusantti-yrityksestä, ja sain luvan kopioida pieniä määriä omaan käyttöön.

Kun askartelun hetki tuli, minä kuitenkin huokaisin syvään. Ajatus kopiointiurakasta tuntui työläältä (koska vihko ei todellakaan synny vain liittämällä A4-kokoisia sivuja nitojalla yhteen), enkä jaksanut edes ajatella urakkaan ryhtymistä. Amusantin Sari oli sähköpostissaan ehdottanut, että voisi tarjota vihkoja meille alennuksella, jos tilaamme niitä häihin suuremman määrän. Olin aiemmin ohittanut tarjouksen, mutta nyt palasin asiaan ja pyysin Sarilta tarjousta, joka olikin parempi kuin odotin – en enää harkinnutkaan puuhavihkon tekemistä itse. Parissa minuutissa olimme sopineet asiasta, ja nyt meidän lapsivieraamme (ainakin kaikki alle 10-vuotiaat ja yli 1-vuotiaat) saavat omalle paikalleen Saippa Saimaannorpan puuhakirjat sekä pienet puuvärit.

saippakirja 1

Saippa Saimaannorpan puuhavihkossa on sekä ongelmanratkaisutehtäviä että ihan värityskuvia. Se sopii siis monenikäisille, ja tykkään siitä, että norppa on aiheena sukupuolineutraali. Kirjan tekstit ovat suomeksi ja englanniksi – meidän tarpeisiimme ehkä hyödyllisemmät kielet olisivat suomi ja ruotsi, mutta ymmärrän kyllä englanninkielisen tekstityksen tarpeen tuliaiskirjaa ajatellen.

Paras juttu Saippa-kirjassa on kuitenkin se, että saamme samalla jaettua norppatietoutta. Häämme ovat Saimaan rannalla, ja vaikka paikka ei varsinaista norppa-aluetta olekaan, on teema kuitenkin todella tärkeä. Lapset saavat puuhakirjan tietenkin kotiin viemisiksi, ja toivon että se säilyy tallessa vähän aikaa muistona häistäme.

saippakirja 2

Sarille lämmin kiitos sekä hyvästä tarjouksesta hääalennuksineen, että nopeasta toimituksesta! Sähköpostikeskustelusta seuraavana päivänä paketti oli jo perillä. Mukana oli lisäksi ihana kuvakirja hääbonuksena – kiitos!

 

Hääkäsky ja rikottuja laseja: sotilasperinteet meidän häissämme

Sotilasmiekasta kirjoittaessani lupasin kertoa tarkemminkin, miten M:n työ upseerina näkyy häissämme. Sotilashäihin liittyy paljon perinteitä, joita kaikkia ei ole tarpeen noudattaa. Mekin olemme valikoineet juhliimme vain osan näistä käyttöön.

Morsiamena täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että yksi hienoimpia kohtia, missä sotilasperinteet näkyvät, on puolisoni juhlaunivormu. Se on minusta upea, ja M näyttää komealta! Univormut ovat lisäksi edukseen myös ryhmässä, eli M:n työkavereiden joukko tulee olemaan juhlava näky.

Nyt suunnitteluvaiheessa ja järjestelyissä M:n ammatti näkyy siinä, miten viikonlopun työnjako juhlavalmisteluissa toteutetaan kaaso- ja bestmanryhmän kanssa. M lupasi tehdä luonnostelemastani kirjallisesta ohjeesta hääkäskyn. Suhtauduin epäillen, sillä minun korvaani käsky kuulostaa komentamiselta. Mutta en vain tajunnut, että mitä organisointiin tulee, armeijan väki on parhaasta päästä. Tämä ei siis ole mikään varsinainen sotilasperinne, mutta aivan todella hyvä tapa jäsentää sen viikonlopun aikataulut ja tehtävät. Hääkäsky on erinomainen keino saada melko suuri joukko ihmisiä (kolme kaasoa ja kolme bestmania perheineen plus me itse) tietoiseksi tehtävistään ilman päällekäisyyksiä, ja onnistua synkronoimaan viikonlopun aikataulut ja toimet. Minun humanistijärkeni olisi vain tehnyt listan tehtävistä ja neuvotellut kaikkien kanssa erikseen, ja lisäksi olisin lopulta päätynyt tekemään itse suuren osan hommista. Yleisesikuntamajurin tekemä hääkäsky sen sijaan jakaa tehtävät, ilmoittaa kellonajat ja paikat, eikä jätä kysyttävää. Ja jos kysyttävää on, käy selväksi sekin mistä lisätietoja saa.

Hääkäskymme osat ovat:

  • tilanne (hääjuhlan toimintaympäristö ja perusteet)
  • tehtävä (mitä on saatava aikaiseksi)
  • toteutus (miten tehtävä toteutetaan)
  • tukitoimet (miten tehtävän toteuttamista tuetaan)
  • johtaminen (miten hääjuhla johdetaan).

Kuulostaa kamalan sotilaalliselta, mutta käsky on häihin sovellettuna oikeasti minusta aika hauska. Kaasot ja bestmanit saavat hääkäskyn tänään sähköpostiinsa. Saa nähdä naurattaako tämä ketään muuta kuin meitä…

Kuten aiemmin olen kertonut, miekka liittyy häiden sotilasperinteisiin monella tapaa. Upseeritoverit seisovat kirkon penkin päissä kunniakujana, ja kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan morsiusparille. Meillä tätä sovelletaan ulkona tapahtuvassa avioliiton siunauksessa niin, että miekkakuja muodostetaan siihen penkkien väliin, missä upseerit seisovat kunniakujana siunauksen ajan. Sotilasbestman hoitaa tämän organisoinnin eli käskyt.

Juhlassa miekasta poltetaan sulhasen synnit, ja sen jälkeen leikkaamme hääkakun miekalla. (Ks. aiempi postaus lisätietoja miekasta.)

Ruokailun aikana upseeritoverit nostavat kukin vuorollaan onnittelumaljat hääparille. Kukin onnittelija rikkoo lasinsa maljapuheensa jälkeen, jotta samasta lasista ei juoda enää kenenkään muun onneksi. Tätä rituaalia varten olemme varanneet erikseen kuohuviinilasit ja saavin, johon lasit rikotaan.

Tämän enempää emme ole tuomassa sotilasperinteitä häihimme. Lisääkin niitä kuitenkin olisi. Esimerkiksi upseeritoverit voisivat toteuttaa morsiamenryöstön, ja minut ryöstettyään he joisivat shampanjaa kengästäni. Huh, jätetään väliin, kiitos! On myös olemassa tapa, että morsiamenryöstön aikana sulhanen kerää rahaa (lunnaita) häävierailta miekkaan – siis vain seteleitä. Kuulostaa aika kamalalta. Sulhasen heittäminen mereen eli kasteleminen tavalla tai toisella kuuluu sotilasperinteisiin ja liittyy ilmeisesti kadettikoulun tapoihin, mutta koska se on olevinaan yllätys, emme tiedä toteutetaanko sitä juhlassa – bestman päättää siitä. Juhlaunivormu päällä M ei tule Saimaaseen joutumaan, sen verran hyvässä arvossa upseerit vaatteitaan pitävät, joten uittaminen tapahtunee vasta loppuillasta, jos tapahtuu.

Häälahjoista ja häälahjatoiveista

Toivoisimme kovasti, että emme saisi häälahjaksi tavaraa. Me emme ole enää ihan nuoria, joten tavaraa on ehtinyt kertyä. Kummallakin meistä on ollut pitkään oma koti, joten kaikkea kodinhärpäkettä on riittävästi. Lisäksi meillä on kuitenkin oma tyyli ja maku, joiden mukaan hankimme asioita itsellemme. Uskon, että tavaralahjoja tulee, mutta toivon sydämestäni että niiden määrä jää minimiin.

Paras lahja on, että ystävät ja sukulaiset tulevat juhlimaan häitä kanssamme. Oikesti: häät ovat ainutkertainen juhla elämässämme, eivätkä ne olisi mitään ilman tärkeimpiä ihmisiä ympärillämme. Monilla on pitkä matka hääpaikalle, ja majoituskaan ei ole ilmainen, joten häälahja ei todellakaan ole mikään välttämättömyys. En tiedä miten tämän sanoisin niin, että se ei kuulosta teeskentelyltä, mutta ihan todella, vilpittömästi tarkoitan mitä sanon.

Esitimme hääinfossa toiveen, että jos vieraat haluavat onnitella lahjalla, he tukisivat häämatkakassaamme. Tämä on tänä päivänä melko tavallinen hääkutsujen toive, ja yritimme muotoilla sen kauniisti. Kerroimme, että haaveilemme häämatkasta Roomaan, ikuiseen kaupunkiin. (Kerron häämatkasuunnitelmistamme hiukan lisää myöhemmin.) Elämyslahjat ovat ihania, mieleenpainuvia ja persoonallisia, mutta silti meidän toiveemme olisi saada kokea ainutlaatuisia juttuja juuri häämatkallamme, koska sellaista reissua emme tule tekemään toiste. Haluamme tehdä häämatkastamme ainutlaatuisen.

Samanlaisen, mutta ehkä vielä alleviivatumman toiveen esitimme myös kesäjuhlien kutsussa. Kesäjuhlat ovat siis epämuodolliset, kepeät puutarhakutsut rakkauslupausten kunniaksi minun työkavereilleni. (Kerron niistäkin myöhemmin lisää.)

Jokin aika sitten tänä keväänä luin artikkelin, jossa joku tapakouluttaja paheksui rahalahjoja etenkin häiden yhteydessä. Valitettavasti en löydä artikkelia enää, jotta voisin siteerata sitä tarkkaan, mutta jutussa haastateltu tapakouluttaja piti tyylittömänä pyytää rahaa häämatkaa varten. Hänen mukaansa etenkin työssäkäyvät tai keski-ikäiset aikuiset saisivat itse maksaa matkansa, se ei ole vieraiden tehtävä.

Näinhän se toki on, itse meidän pitää häämatkamme maksaa. Tästä huolimatta me toivomme rahaa lahjaksi, sillä vaikka yleensä hoidamme lomakulumme ihan itse, häämatkan toivoisimme olevan jotain sellaista, joka ei normaalisti ole meille taloudellisesti mahdollista. Lisäksi käytämme kaikki säästömme häihin, joten kassa on tyhjä matkabudjettia tehtäessä. Ja ihan totta, emme tarvitse tavaraa, ja sen mitä tarvitsemme, haluamme valita itse. Lahjalistaa emme halunneet, koska se olisi edelleen vain täyttänyt kodin tavaralla. Meidän lahjalistamme on lyhyt: Loma Roomassa. (Se leffakin jo löytyy…)

Ylen toimittajan Satu Krautsutkin artikkeli parin päivän takaa esittää lahjaehdotuksia erilaisiin kevään ja kesän juhliin. Allekirjoitan täysin artikkelissa lainatun tapakouluttaja Helena Valosen kommentin: kenenkään ei tarvitse hävetä, jos ei voi antaa suurta summaa, tai jos koko kesälomabudjetti menee matkoihin ja majoitukseen. Sitä enemmän arvostamme sitä, että kyseinen henkilö on tullut juhliimme! Me emme valitse vieraitamme varallisuuden mukaan vaan koska he ovat meidän läheisiämme.

Rahasta puhuminen ei ole tämän enempää tarpeen, enkä halua että kenellekään tulee kiusaantunut olo siitä, että pyydämme rahaa lahjaksi. Perustelumme ovat niin selkeitä, että rahalahjan antaminen on kaukana tyylittömyydestä. Järkevää se sen sijaan on.

P.S. Joissakin sotilashäissä on tapana kiertää keräämässä sotilasmiekkaan seteleitä morsiamenryöstön yhteydessä. Ei tule tapahtumaan meidän häissä.

Hääkarkkeja

Niina kirjoitti #häkkistenhäät -blogiinsa tavalliseen tapaansa hurmaavilla kuvilla täytetyn postauksen häiden vieraslahjoista. Sitä lukiessani muistin, että en ole edes meidän häiden ei-ei-juttuja kertoessani tullut kirjoittaneeksi vieraslahjoista. Tuosta jo voi päätellä, että niitä ei ole tulossa.

Vieraslahjat kuuluvat kuitenkin siihen osastoon, jonka suhteen ole ollut vähän epävarma. Toisaalta pidän niitä ”täysin turhakkeina ja pelkkänä ylimääräisenä rahankuluna” (suora lainaus Niinan blogikirjoituksesta), mutta toisaalta ajatus vieraslahjasta pysyvänä, persoonallisena muistona häistä on kiva. Jossain vaiheessa haaveilin, että meidän häissä paikkakortit olisivat voineet olla tällaiset avaimen muotoiset pullonavaajat, jotka toimisivat myös vieraslahjoina.

vieraslahjat
Kuva on etsysta.

Mutta sitten budjetti nousi liikaa ja tulin järkiini. Mietin, mitä oikeastaan haluan vieraslahjojen olevan. Tulin siihen tulokseen, että kaikkein kivoin ja tietyllä tapaa perinteisin vieraslahja on hääkarkki. Koska en jaksa askarrella jokaiselle vieraalle omaa hääkarkkikoristetta, meillä on häissä karkkibuffa. Siihen tulee runsaasti makeaa, joita vieraat voivat ottaa mukaansa meidän nimitarroillamme varustettuihin paperipusseihin. Näin hääkarkit tulevat vain niille, joita asia kiinnostaa. Jos ei karkkia halua, sitä ei ole pakko ottaa. Säästän myös askartelun vaivan.

Vieraslahja toimiikin minusta parhaiten silloin, jos se on persoonallinen ja hääpariin ja hääjuhlaan aidosti sopiva. Ehdottomasti paras vieraslahja oli ystäväni häissä, joissa hääpari oli valinnut jokaiselle vieraalle hänen persoonaansa sopivan Fingerpori-sarjakuvastripin ja pakannut sen odottamaan hänen paikalleen. Muistaakseni sarjakuvat löytyivät pienistä häärasioista, ja uskoisin että niiden mukana oli pieni konvehti. Se toimi hienosti ja jäi mieleen! Karkkia tosin en muista, mikä kertoo ehkä juuri heidän vieraslahjansa ydinajatuksesta – sarjakuva oli se pointti.

Hmm… Meillä se varmaankin olisi joko Fingerporia tai Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvaa.

Koska mitään noin suuritöistä ja luovaa ei ole edes yritetty keksiä, ja koska karkkibuffa on meidän molempien mielestä hyvä ajatus, se riittää meidän häiden vieraslahjaksi. Saavathan häävieraat kuitenkin muistoksi hääkuvan kiitoskorttina. Seuraan kuitenkin mielenkiinnolla toisten hääbloggareiden kirjoituksia aiheesta, sillä kuten yllä linkittämäni Niinan kirjoitus osoitti, vain taivas on rajana jos hääpari haluaa vieraslahjoja antaa. Pakko siihen ei kuitenkaan ole ryhtyä, enkä usko vieraiden erikseen kaipaavan vieraslahjoja, jos niitä ei olisikaan.

Väline kakun leikkaamiseen

Koska puolisoni on upseeri, häämme ovat sotilashäät. Se voidaan tietyllä tapaa nähdä ehkä häiden teemana, mutta en ajattele sitä samalla tavalla juhlateemana kuin olisi esimerkiksi jokin vuosikymmen hääteemana tai vaikkapa rockhäät. Mutta monissa pienissä jutuissa sotilasperinteet kyllä tulevat näkymään. Voin kirjoittaa niistä kaikista oman postauksensa myöhemmin, mutta nyt halusin kertoa aiheeseen liittyen yhdestä isoimmista häähankinnoista.

Meille on nimittäin tilattu miekka. Koska se on vasta tilattu, minulla ei ole kuvaa siitä, joten joudun lainaamaan Bukowskin kuvaa.

miekka
Kuva: Bukowskis

Maavoimien upseerinmiekka on joskus muinoin annettu valtiolta lahjaksi kadettikoulusta valmistuville upseereille. Tänä päivänä se pitää hankkia itse, jos oman haluaa. Käyttöä on melko vähän, joten sen voi myös kuitata varuskunnan varastolta lainaksi. Miekkaa käytetään sotilaallisissa kunnianosoituksissa kuten lippuvartiossa, paraateissa, hautajaissa – ja tietenkin sotilashäissä.

Mihin kaikkeen miekkaa häissä käytetään? Kirkkoon miekkoja ei saa tuoda, vaan ne jätetään kirkon eteiseen, sakastiin tms. Häihin osallistuvat sotilaat ryhmittyvät vihkikirkossa kunniakujaksi penkin päihin. Kirkosta poistuttaessa he muodostavat miekkakujan ulos kirkon oven eteen. Vielä on hiukan avoinna, miten tämä toteutetaan meidän ulkosalla tapahtuvassa avioliiton siunauksessamme, mutta epäilemättä se järjestyy mallikkaasti.

Ennen kakun leikkausta miekkaa valellaan alkoholilla ja se sytytetään tuleen. Näin miekasta poltetaan sulhasen menneet synnit – mitä suurempi liekki, sen enemmän poltettavia syntejä.

Ja sitten miekalla leikataan hääkakku. Tämä osuus on ainoa, joka varsinaisesti koskettaa minuakin. Kieltämättä on käynyt mielessä, että kakun leikkaamista on varmaankin syytä harjoitella etukäteen, että se onnistuu, emmekä esimerkiksi kaada koko kakkua. Voi olla, että jalan polkaisu unohtuu miekan kanssa säätäessä (ei haittaisi), kun keskitytään siihen että kakku pysyy kasassa. Miekalla leikkaaminen vaikuttaa myös kakun valintaan: mitään kovin huteraa kerroskakkua ei voi ajatella.

Miekka on melko suuri kertaostos hääbudjetissa, mutta puolisoni oli haaveillut siitä ja nyt on hyvä syy hankkia oma miekka. Sen lisäksi, ettei minulla ole mitään miekan hankintaa vastaan, ei minulla olisi myöskään perusteita kieltää: minulle on ostettu esimerkiksi vihkisormus, joka maksaa lähes saman verran. Muutenkin morsiamen ostoslista on meidän häissämme paljon pidempi kuin sulhasen, vaikka olenkin maltillinen hankinnoissa. Sulhasella kun nyt vaan sattuu olemaan juhla-asu jo valmiina.

Upseerimiekka on aika kaunis esine, ja olisi noloa jättää se komeron nurkkaan pölyttymään häiden jälkeen. Olemme jo suunnitelleet teettävämme sille sopivan alustan, jonka avulla se saadaan kotona esille.

Kutsut valmiina lähtöön

Neljän kuukauden kuluttua tähän aikaan on varmasti tärinää ilmassa. Vieläköhän olen väleissä kaasojeni kanssa, vai olenko jännitykseltäni tiuskinut heidät suutuksiin? Teen lähipäivinä tilannekartoituksen, mutta tärkein kuva valmisteluiden etenemisestä on tässä:

kutsut valmiina

Hääkutsut ovat valmiina odottamassa postitusta. Tai kuvassahan ne ovat vielä ilman kuorta, mutta viime sunnuntaina yhteistyönä laitoimme kutsut ja infot kuoriin, tarrat ja osoitteet päälle ja postimerkit saman tien valmiiksi. Tässä vaiheessa en vielä näytä kutsuista tämän enempää, koska kutsut ovat vasta lähdössä.

Kutsut meille suunnitteli Larissa Lindroos, jyväskyläläinen nuori graafinen suunnittelija. Sain Larissaan yhteyden kyseltyäni syksyllä Jyväskylän ammattiopistosta, löytyisikö heiltä valmistumassa olevia graafisen alan opiskelijoita, joita kiinnostaisi meidän kutsujemme tekeminen. Sain opettajalta Larissan nimen, ja pian häneltä myös sähköpostin. Kävi ilmi, että Larissa oli suunnitellut kutsut myös viime kesänä vihityn ystäväni häihin, jolta sain myös lämpimät suositukset.

Kävin tapaamassa Larissaa Jyväskylän Viitaniemessä ammattiopiston hyvissä, ajanmukaisisa tiloissa. Olimme kotona jo jutelleet kutsujen perustyylistä ja olleet puolisoni kanssa ihmeellisen samaa mieltä suurista linjoista. Yksityiskohtien viilaaminen sovittiin minun hommakseni, mutta joka vaiheessa kyllä näytin versioita myös puolisolleni, joka kommentoi, tyrmäsi ja hyväksyi kutsujen eri versioita. Lopputulos vastaakin juuri yhteistä visiota, eikä ole kenenkään soolosuoritus sinällään – vaikka Larissa toki teki varsinaisen työn.

Ensimmäisellä tapaamisella Larissa kyseli, millaisia ideoita meillä oli, näytin pinterestin inspiraatiokuvia, kerroin mitä kaikkea haluaisimme painotuotteina ja sovimme jatkosta. Kävimme myös  katsomassa opiston painotalon puolta ja tutustumassa paperivaihtoehtoihin, jotka sain myös mukaani. Muutaman päivän kuluttua sain Larissalta sähköpostissa tarjouksen, ja kunhan sitä vielä hiukan tarkennettiin, meillä oli sopimus ja aloitimme työn.

Koko kutsujen suunnittelun ajan Larissa on ollut joustava, yhteistyöhalukas ja kuten ammattiinsa kuuluu, luova ja tarkka. Muutin mieltäni, tarvitsin harkinta-aikaa ja vääntelin yksityiskohtia monen monta kertaa, mutta hyvin kärsivällisesti Larissa aina toteutti pyytämäni muutokset ja teki myös omia ehdotuksiaan.

Aikataulu oli hyvin väljä, koska olin liikkeellä hyvissä ajoin eli jo marraskuussa. Oli mukavaa, että esimerkiksi tekstien miettimiseen oli hyvin aikaa. Itse kutsukortti on hyvin yksinkertainen ja tekstiltään lyhyt, mutta hääinfossa on sitäkin enemmän asiaa. Lisäksi meille tehtiin pienet häätarrat. Vielä kevään edetessä teetämme Larissalla ja ammattiopiston painotalossa muutamia muita painotuotteita, kuten paikkakortit, menut ja ohjelmat sekä muutamia yksittäisiä kylttejä.

Yksi ainoa moka tässä prosessissa tapahtui, ja se liittyi korttien kokoon. Kutsut ovat standardikokoa B6, kuten myös netin kautta tilaamani kirjekuoret. Kutsu mahtuu kuoreen hyvin. Mutta kun kutsu ja info ovat melko paksua paperia, ne eivät yhdessä enää mahdukaan kuoreen. Eli kutsun ja infon olisi pitänyt olla hitusen pienempiä kuin standardi, jotta ne olisivat sujahtaneet sujuvasti samankokoiseen kirjekuoreen. Loppujen lopuksi kyse oli pikkuasiasta, joka hoitui viime viikonloppuna tunnissa: viilsin terävällä mattoveitsellä jokaisesta pari milliä pois, minkä jälkeen kutsut mahtuivat kuoriinsa. Larissa vastasi viestiini heti, ja lupasi hyvittää myöhemmässä laskussa asiaa. Mitenkään erityisesti minua ei tämä asia suututtanut, vaikka sisäinen kiukkubridezilla olisi hyvin voinut herätä. Mutta kun homma hoitui, Larissa pahoitteli vilpittömästi ja myönsi ettei ollut tullut tätä ajatelleeksi (ja seuraavan tilaajan kohdalla huomioi asian), niin no harm done.

Vaikka työni puolesta olen tiennyt, että painopalveluiden hinnat ovat laskeneet viime vuosina, olen silti hiukan yllättynyt kutsujen edullisesta painatuksesta. Itse askarteleminen ei todellakaan ole välttämättä halvempaa, etenkin jos askartelusta ei erityisesti nauti niin että ilo toisi lisäarvoa. Meidän kutsujen hinnassa arvokkainta on Larissan suunnittelutyö, eli jos osaisin tehdä sen osuuden itse, varsinainen painotyö olisi hyvin halpaa. Tämä kokemukseni kutsukorttien teettämisestä on ollut ehdottomasti positiivinen, ja tulen varmasti jatkossakin teettämään pieniä painotöitä mieluummin kuin väkerrän itse askarteluja.

Postitan kutsut loppuviikosta. Asia on vielä kesken siksi, että haluan varmistaa että juhlapaikan omistaja tietää kutsujen olevan lähdössä: infossa on puhelinnumero, josta vieraat voivat varata majoituksen, joten puheluita saattaa pian alkaa tulla. Kesähotellista kun on kyse, voi talvisulku olla vielä käynnissä.

i_kultajoutsen
Kuva: Postin verkkokauppa.

Käytännön vinkki juhlia suunnitteleville: jos haluaa tietyt postimerkit kutsuihinsa, ne kannattaa tilata hyvissä ajoin Postin verkkokaupasta. Postin myymälöissä etenkään vanhempia merkkejä ei välttämättä ole kovin suuria määriä myynnissä. Verkkokaupastakin tilauksen saapuminen kesti ainakin kaksi viikkoa, mutta sain kuin sainkin oman pienen yksityiskohtani kirjekuoriin: Klaus Haapaniemen Kultajoutsen-postimerkit, jotka sopivat häiden teemaan kuin nakutettu. (Paitsi tietenkin olin tilannut niitä liian vähän,ja yhteen kuoreen tuli erilainen merkki… Vain yhteen!)

Lasten juhlapuuhaa

Meillä ei ole lapsia, mutta häihin lapsia on tulossa melko paljon. Silti olemme ajatelleet, ettemme hanki erikseen lapsenvahtia juhliin. Jos vanhemmat haluavat juhlia ilman vastuuta jälkikasvustaan, he voivat jättää tenavat kotiin. Kuten jossain blogissa (valitettavasti en muista missä) todettiin, lapset usein vierastavat lapsenvahtia, juhlaväkeä ja jännittävää tilannetta niin paljon, ettei erityisessä ”leikkihuoneessa” lopulta ole kuitenkaan ketään. Ennestään tutut lapset leikkivät keskenään, ja rohkeimmat tutustuvat muihinkin.

Vakaa aikomus on häihin ilmoittautumisen yhteydessä kertoa kaikille vanhemmille, että toivomme heidän ottavan mukaan leluja lapsiaan varten. Emme myöskään pahastu tableteista yms. laitteista ruokapöydässä, jos se takaa vanhemmille ruokarauhan. Jos sää on hyvä, hääpaikalla on upea nurmikenttä, pieni leikkipaikka kiipeilytelineineen, lampaita ja vaikka mitä ulkopuuhaa ainakin niille lapsille, jotka osaavat jo leikkiä keskenäänkin.

Tätä pitää kuitenkin miettiä vielä uudelleen alkukesällä ja kysyä, olisiko hääpaikalla esimerkiksi sopivaa tilaa, jonne voisi virittää television ja dvd-soittimen.Siellä voisi pyörittää lastenelokuvia siinä vaiheessa, kun lapset eivät enää jaksa juosta ulkona, tai jos sataa.

Osa lapsista kuitenkin turvautuu mielellään vanhempiinsa, eikä lähde helposti vieraiden lasten mukaan leikkeihin. Tältä varalta – ja muutenkin – olisi kiva tehdä pienet puuhakirjat lapsivieraille. Nämä vihkoset voisivat odottaa heitä heidän omalla paikallaan puuvärien kanssa. Ihastuneena luin, mitä Sokeri Siirappisolmu-blogissaan on kehitellyt lapsivieraita varten. Omat suunnitelmani ovat huomattavasti vaatimattomampia: ajattelin ehkä jotain värityskuvia tai pieniä tehtäviä, jotka monistaisin vihkoiksi. Nämä olisivat siis lähinnä pieniä lapsia varten, sillä oletan kouluikäisten osaavan keksiä itsekin itselleen tekemistä.

Meidän juhliin tulee kuitenkin myös koko joukko sylivauvoja ja taaperoita. Heidän viihdykkeekseen on vaikea keksiä mitään, joten minun on pakko luottaa heidän vanhempiinsa tässä kohdin. Ja miksi en luottaisi: jos meillä olisi lapsia ja lähtisimme juhliin, ottaisin mukaan kaikki mahdolliset viihdykkeet vierittämättä vastuuta lapseni viihtymisestä juhlan järjestäjille, jotka eivät juuri minun lapseni tapoja tunne.

Aiheesta ”lapsettomat vai lapselliset häät” voisin kirjoittaa joskus erikseen. Kuten tästä voi päätellä, meidän valintamme on ihan selkeä. Aihe kuitenkin herättää niin kiivasta keskustelua hääpalstoilla, että tekee mieli luetella omatkin perusteluni sille, miksi meidän häihin ovat tervetulleita myös vieraiden lapset.