Lauantaiaamuna ihmettelin vähän, kun puolisoni oli jotenkin hiukan jähmeä. Meidän piti lähteä kauppaan, nurmikko piti leikata ja mitä nyt kaikkea. Yleensäkin viikonloppujen aamut käynnistyvät hitaasti, mutta nyt tuntui että aamupalan jälkeen hän ei saa itseään vaikkapa kauppalistan tekoon millään. No ihmekös, kun hän tiesi!
Yhdeksän jälkeen ovikello soi. Ajattelin että joku naapuri tai sukulainen poikkeaa kylään, mutta eikä mitä! Kaksi ystävääni siellä oli kameran kanssa kysymässä, lähdenkö mukaan. Paniikissani kyllä sanoin jo senkin, että en lähde! Mutta tietenkin lähdin. Pakkasin kädet täristen, ja aika nopeasti olimme autossa kohti tuntematonta.
Polttarit olivat yllätys, koska olin muka tiennyt milloin ne ovat. Oikeasti, olin katsonut kalenterista todennäköisen – ja ehkä itselleni mieluisimman – viikonlopun, enkä kovin paljon ehtinyt murehtia, että yllätys voisi olla jonain toisena ajankohtana. Siksi en ollut yhtään valmiina, mikä tietysti oli tarkoituskin.
Maaliskuussa kirjoitin blogiin toiveistani ja haaveistani polttareita ajatellen. Varmaankin siskoni ja muut kaasoni olivat lukeneet sen jutun, tai sitten he vain tuntevat minut tosi hyvin. Polttarini olivat suoraan toiveitani vastaavat – aivan täydelliset. Minulta kysyttiin tänään, että oliko kovat polttarit. Eivät olleet kovat, pikemminkin erittäin pehmeät. Juuri minun tyyliini sopivat.
Matkalla autossa sain luettavakseni polttarikirjan. Useimmat paikalletulijat olivat kirjoittaneet etukäteen henkilökohtaisen viestin, joista puuttui allekirjoitus. Minun tehtäväni oli tunnistaa, mikä oli keneltäkin. Itku silmässä luin parhaiden ystävieni viestejä, ja tunnistin toki kaikki. Tässä vaiheessa visailuissa siis oli vielä menestystä.
En tiedä mistä siskoni tai ystäväni olivat löytäneet polttaripaikan, mutta se oli huikea. Minut siis vietiin entiseen opiskelukaupunkiini Turkuun. Turun Hirvensalosta oli vuokrattu upea, kolmisensataa vuotta vanha huvila, jonka puutarha loisti kukkamerenä, salonki herätti mielikuvitukseni tarinoihin ja tupakeittiö hehkui kodikkuutta. Koska en halua julkaista blogissa ystävieni kuvia, saan ihanasti laittaa tähän enemmän sitä paikkaa kuvaavia otoksia. Osa postauksen kuvista on ystäväni ottamia, osa omiani.
Tätä huvilaa parempaa ympäristöä juuri minun juhlilleni on vaikea keksiä.
Olin onnellinen ja innoissani, nauroin ääneen ja nautin joka solullani tästä ympäristöstä sekä tärkeiden ihmisten seurasta.
Koska Turkuun on melko pitkä matka, ehti aamu vaihtua iltapäiväksi ennen kuin olimme perillä. Siskoni oli suunnitellut ja valmistanut kaikki ihanat ruoat. Joimme kahvit, söimme suolaista pannukakkua ja mansikka-raparperi-britakakkua ja samalla esittelin vieraat toisilleen – vaikka toki he tähän mennessä jo toisensa tunsivat. Myös kaksi, jotka eivät päässeet paikalle, olivat kirjoittaneet ja lähettäneet viestit minulle, ja ne luettiin kahvin aikana – kiitos niistä!
Paikalla oli rakkaita, uskollisia ystäviä eri elämänvaiheistani, noin kymmenen hengen ryhmä. Aikuisten naisten lisäksi joukkoon mahtui hyvin myös kaksi taaperoa, joista toinen oppi polttareiden aikana konttaamaan. ❤
Kahvittelun jälkeen siirryimme taksilla Turkuun, minne oli suunniteltu pieni kävelykierros minulle tärkeiden paikkojen parissa. Se alkoi luonnollisesti yliopistoalueen baarista Proffan kellarista ja päättyi jokilaivalle terassimeininkiin. Jokilaivalla minulle pidettiin myös prinsessa Victoria -visa, jonka tarkoitus oli testata, onko minusta M:n elämän prinsessaksi. Noloa, mutta sopivuuteni voi tämän testin perusteella kyseenalaistaa: en ole kauhean hyvä knoppitiedossa, ja ystäväni arvioivat rojalistisydämeni muistavan enemmän yksityiskohtia kuin oikeasti kykenen muistamaan. Onneksi porukasta löytyi aina joku, joka tiesi vastauksen. Visailusta tuli 3 pistettä kymmenestä, mutta sain silti helmitiaran ja luvan prinsessoida loppuelämäni ajan.
Huvilalle palattuamme ohjelmaa vielä riitti. Eräs ystäväni oli suunnitellut hääkatrillin, jonka hän sitten opetti meille. Nauroimme vedet silmissä tanhutessamme enemmän tai vähemmän onnistuneesti – koreografia oli tosi oivaltava ja hauska, etenkin kuin sen tekijä avopuolisoineen olivat käytännössä ainoa meistä, joka osasivat tanhuta. Me muut vain pyörimme väärään suuntaan ja koetimme huutaa ”TAHDON” oikeassa kohdassa. Kiitos tästä naurunremakasta!
Ruoka katettiin pöytään (en todellakaan laskenut monesko kuohuviinipullo oli jo menossa) ja sen jälkeen sain vielä ihan erityisen lahjan. Siskoni oli ollut yhteydessä M:n kanssa, ja pyytänyt tätä kirjoittamaan meidän ensitapaamisestamme. M on hyvä kirjoittaja, joten kuvaus oli viihdyttävät kolme sivua pitkä tarina, jota kuunnellessani itkin ilosta ja onnesta. Kirjeen liitteenä tuli shampanjaa ja hanhenmaksaa – rakkausviestinä minulle.
Siskoni luettua kirjeen muut pyysivät vielä kertaamaan, miten meidät noin kaksi vuotta sitten saatettiin yhteen. Siinä siskollani, M:n yhdellä bestmaneista sekä hänen ex-vaimollaan oli varsin suuri rooli.
Sitten syötiin! Huh! Ruoka oli ihanaa ja sitä riitti!
Ruoan jälkeen alkoi jo hyvinkin olla ilta. Kun ruokaähkyä oli hiukan aikaa sulateltu, siirtyivät halukkaat paljuun rentoutumaan. Huvilassa ei ollut saunaa, joten sain morsiussaunan sijaan morsiushieronnan. Sen aikana poistettiin vanhat suolat janottamasta ja tehtiin morsiamesta jälleen puhtoinen neitsyt…
Ilta- ja yöpalan äärestä kukin sitten hipsi omaan tahtiin nukkumaan.
Seuraava aamu alkoi mahtavalla aamiaisella: mimosalasillisia niin monta kuin jaksoin, vohveleita, pehmeitä sämpylöitä, tuoreita hedelmiä. Aamiainen oli pöydässä pitkään, koska ihmiset heräilivät eri tahtiin, ilman kiirettä. Aamutoimien ja siivouksen jälkeen luimme vielä erään kaasoista polttarikirjaan tekemän adjektiivitarinan tästä juhlasta. Otimme (lisää) yhteiskuvia ja kiitin kaikkia itku kurkussa.
Kotimatka ajeltiin sekin vielä kiireettömästi hidasta, mutta kaunista reittiä pitkin. Kotona M oli tehnyt minulle ruokaa, ja odotti kissamme kanssa minua jo kovasti. Oli mahtava viikonloppu, mutta oli ihanaa myös tulla kotiin.
Oli ihanaa, kun missään vaiheessa ei ollut kiire minnekään. Jos järjestäjillä oli aikataulussa säätämistä, se ei näkynyt minulle asti, ja sitä arvostan todella, todella paljon. Jos olisin tiennyt aikataulusta tai suunnitelmista, olisin alkanut järjestää ja touhottaa, mikä ei olisi kuulunut asiaan. Oli ihanaa, että minua ei puettu kimalaiseksi (vaikka tätä moneen kertaa ehdotettiin) enkä joutunut hyppäämään benji-hyppyä (se oli salainen pelkoni, en olisi pystynyt hyppäämään vaikka ystäväni olisivat sen järjestäneet). Nämä ihmiset todella tietävät, mistä minä pidän.
Minusta oli myös ihanaa, että kaksi pikkulasta olivat mukana. Joku voisi kauhistua ajatusta, että polttareissa on lapsia mukana, mutta nämä kaksi ystävääni eivät olisi päässeet mukaan muuten. Sitäpaitsi minä pidän lapsista, ja heidän taaperonsa ovat maailman suloisimpia! Oli ihanaa, että sain tavata nämä kaukorakkauteni myös samalla. Vaikka kuohuviiniä kului, kukaan ei juopotellut niin paljon että se olisi lapsia haitannut, ja heidän äitinsä sitä paitsi ovat vastuullisia ja pitivät vauvoista hyvää huolta.
Polttarini koostuivat siis upeasta miljööstä, hyvästä ruoasta ja iloisesta yhdessäolosta. Juuri sitä mitä tilasin. Olen valtavan kiitollinen, että siskoni ja kaasoni ehtivät järjestää tämän, vaikka hyvin tiedän että kevät on ollut hirveän raskas ja kiireinen ainakin osalla heistä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt polttareiden puitteissa: kaikki oli täydellistä. Kiitos Ee-siskoni, kiitos K ja A, sekä koko joukko!
Olen onnentyttö!
Meidän perheessämme juhlitaan 