Tärkeimmät häälahjat

Hääkutsussa esitimme toiveen, ettemme saisi lahjaksi tavaraa. Sen sijaan toivoimme mahdollisten muistamisten kohdistuvan häämatkaamme, josta haaveilimme tekevämme poikkeuksellisen unohtumattoman. Ajattelin silti, että monet vieraat haluavat mieluummin antaa jotain persoonallisempaa, ja että rahan antamista pidettäisiin jotenkin etäisenä ja viileänä.

Luulin väärin. Ihanat, rakkaat sukulaiset ja ystävät muistivat lähes pääsääntöisesti häämatkatiliämme. Sen ansiosta lähipäivinä starttaava häämatkamme tulee olemaan erityinen. Tilisiirtojen lisäksi saimme muun muassa kiertoajelun Rooman turistibussiin. Aivan mainio lahja! Netistä ostetut bussiliput ovat voimassa vuoden loppuun asti, joten lahjan antajien ei tarvinnut tietää, milloin lähdemme. Tämän lahjan aiomme lunastaa heti ensimmäisenä päivänä Roomassa.

Kaikkein läheisimmät sen sijaan – aivan oikein ja odotetusti – kiersivät rahalahjaa. Perheemme tukivat häitä muutenkin taloudellisesti, joten rahan antaminen häälahjaksi ei tuntunut heistä mukavalta. Siskoni halusi antaa elämyksen, jonka voisimme toteuttaa yhdessä. Hänen ja hänen poikaystävänsä ansiosta vietimmekin aivan ihanan, nauruntäyteisen viikonlopun Tampereella (reissusta lisää täällä – kiitos vielä kerran!).

Mutta molempien meidän vanhemmat ja tuoreet appivanhemmat antoivat kuitenkin kaikkein tärkeimmät lahjat. Saimme esineitä, joilla on tarinat ja merkitys, koska ne ovat tulevat suoraan heidän käsistään.

M:n isä on ammattinsa vastapainoksi tehnyt lasitaidetta jo useamman vuosikymmenen ajan. Aluksi opetellen, sitten jo varsin ammattimaisesti näyttelyitä myöten. Harrastus on viime vuosina jäänyt, mutta heidän kotonaan lasitaide on näkyvässä roolissa. Appeni tarjosi, että valitsisimme yhden hänen teoksistaan omaan kotiimme häälahjaksi. Viime viikonloppuna kävimme ja kiersimme taloa pohtien, miten osaamme valita vain yhden. Kokoelmassa on niin kauniita ikkunateoksia kuin etenkin minun mieleeni olleita veistoksia.

Kerroin kyllä omankin mielipiteeni, mutta jätin viimeisen valinnan kuitenkin M:lle, koska kyseessä on hänen isänsä, ja nämä teokset ovat osa hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Lopulta päädyimme valitsemaan pöytälampun. Se on tummasävyinen eikä kovin suuri. Siinä on neljä lasikuvaa: kahdella puolella kasvoprofiili ja kahdella puolella Ulkopuolinen -niminen kuva.

lamppu 1

lamppu 3

Tämä lamppu on nyt yksi kotimme kauneimmista ja arvokkaimmista esineistä. Lamppu on koristanut heidän kotiaan monta vuotta. Kuulemani mukaan joku olisi tarjoutunut aikanaan ostamaankin sen, mutta tekijä oli kieltäytynyt myymästä. Meille hän antoi sen, suoraan omalta kirjoituspöydältään. Appivanhempieni ele ja lahja tuntuu minusta valtavan suurelta ja lämpimältä.

lamppu 2

Lamppu oli sikäli turvallinen valinta monien teosten joukosta, että se on helppo sijoittaa kotiin. Isommille teoksille voisi olla vaikea löytää arvoistaan paikkaa. Lamppu on todella kaunis, eivätkä kännykkäkameran kuvat tee sille oikeutta. Nyt se on sijoitettu pianon päälle, kunnes mietimme, millainen alusta voisi olla parempi. Ihan harkitsematta emme huonekaluja kuitenkaan osta, joten pohdintahetki on paikallaan.

Toinen arvokas, antajansa kädentaidolla ja rakkaudella tehty lahja tuli minun vanhemmiltani, M:n appivanhemmilta. Kun pakkasimme autoa lähteäksemme juhlapaikalle, äitini ja isäni toivat meille suuren käärön. Äitini oli tehnyt meille vihkiryijyn. Lanka langalta, omin käsin.

Hää- tai vihkiryijy on lankataideteos, jonka päällä morsiuspari seisoo vihkimisen aikana. Meidän tapauksessamme se oli käytössä avioliiton siunauksessa. Nyt se on kodin seinällä, ja kuten Häät.fi -sivustolla todetaan vihkiryijystä kertovassa artikkelissa, ryijy muistuttaa aina elämämme tärkeimmästä päivästä ja yhteisestä sitoumuksesta. Kun katson sitä, voin vieläkin tuntea ryijyn pehmeyden jalkojeni alla, kun jännitin avioliiton siunauksessa. Ohikulkiessani usein sipaisen sen pintaa, enkä voi olla hymyilemättä.

ryijy 1

Meidän vihkiryijymme on nimeltään Kotipiha. Sen on suunnitellut Riitta Johanna Laitinen, ja kuten sanottu, ompelija on äitini. Kuulin, että aihe ja ryijyn värimaailma oli valittu huolella minun makuani ajatellen. Pidän tästä ryijystä ja arvostan sitä niin paljon, että en löydä sanoja kuvaamaan tunnettani.

ryijy 2

Aviomieheni työn luonteen vuoksi pieni perheemme tulee muuttamaan yhteisen elämän varrella monen monituista kertaa. Yleisesikuntaupseereita siirrellään paikasta toiseen, niin se vain menee. Ei siis kannata kiintyä koteihin liikaa. Olemme puhuneet siitä usein: koti on siellä, missä olemme yhdessä, ja ainakin toistaiseksi minun työni joustaa paikan suhteen.

Aiemmista muutoista tiedän jo, että kodin tuntuu tulee tutuista esineistä, etenkin tekstiileistä. Nyt ajattelen niinkin, että vaikka muuttaisimme loppuelämämme ajan jatkuvasti eri paikkoihin, nämä kaksi esinettä tekevät kodin minne tahansa. Nämä kaksi täydellistä häälahjaa, appeni tekemä lamppu ja äitini tekemä vihkiryijy, tulevat pysymään mukanamme, ja niistä voi aina aloittaa uudessa paikassa kodin rakentamisen. Niihin on kasautunut niin paljon lämpöä ja rakkautta, että voimme missä tahansa ollessamme tuntea kuuluvamme juuri sinne.

P.S. Kirjoitan muun muassa häämenusta sitten, kun saan valokuvat. Ei mene enää kauaa!

Mainokset

Jännän äärellä?

Viimeisen viikon aikana meiltä on kysytty toistuvasti, jännittääkö. Vastaus on aina ollut, että ei, meitä ei jännitä. Juhlajärjestelyt ovat hyvällä mallilla, eikä asiassa itsessään ole jännittämistä.

Mutta ehkä meitä kumpaakin jo kuitenkin vähän jännittää.

Omasta puolestani huomasin jännityksen alkuviikosta, kun tajusin että oikeasti meidän siviilivihkimiseen on vain muutama päivä. Ja nyt vain yksi yö, ja sitten se niin pitkään odotettu hääseremonia on ohi! Sen jälkeen ollaan naimisissa. Jos jännitykselle antaa vallan, se voisi todellakin viedä mukanaan jo pelkästään tuosta ajatuksesta.

Enemmän kuitenkin huomaan hermostuvani hetkittäin hääjärjestelyjen äärellä. Ei niin, että olisin väsynyt tai kyllästynyt häiden suunnitteluun tai suunnitelmien toteutukseen, mutta huomaan olevani välillä epävarmempi kaikkien hääjärjestelyjen suhteen ja kiristeleväni leukaperiä. Ja ihan suotta, tietenkin!

Yksi kesän kivoista hääbloggaajista, Valkoisen hunnun alla -blogin Emma kirjoitti kesäkuussa vietettyjen häiden jälkeen jälleen kerran siitä, että liika suunnittelu ja yksityiskohtien hiominen on turhaa. Ne ovat toki kivoja ja yksityiskohtien hiominen tyydyttää perfektionismiin taipuvaista luonnetta, mutta loppujen lopuksi ei ole mitään väliä sillä, miten servietit on taiteltu (tai kuten aiemmin olen todennut, ovatko ne paperiset vai kankaiset) tai millä fontilla nimikortit on kirjoitettu. Tärkeintä on hyvä tunnelma, ja se syntyy koska vieraamme ovat ihania ja onnellisia meidän puolestamme, koska me hymyilemme leveästi koko päivän ja koska emme anna liiallisen pingottamisen pilata juhlaa.

Tämän ajatteleminen saa minut yleensä rentoutumaan silloinkin, kun bridezilla sisälläni meinaa herätä. Tyynnytän itseäni unohtamaan pikkuseikat ja keskittymään kokonaisuuteen. Salin kokonaisilme tulee olevaan juhlava ja onnistunut, ja sitä ei voi eikä kannata tämän enempää enää suunnitella.

Pesin messinkiset kynttilänjalat viime viikolla ja mietin, että kaikki tulee olemaan aivan hienosti. Jo pelkästään näiden yli neljänkymmenen kynttilänjalan sekä lähes kolmenkymmenen pallomaljakon olemassaolo varmistavat, että kattaus on yksinkertaisen kaunis ja elegantti. Enempää ei kannata alkaa hikipisaroita vuodattaa kokonaisuuden vuoksi, tämä toimii kyllä.

Tällä viikolla olemme käyneet kukkakaupassa varmistamassa tilauksen, maistelleet talon viinit Heimarissa ja pesettäneet M:n univormun. Kampaaja Hanna soitti ja varmisti aikataulun, ja soitin meidät siunaavalle rovastille ja kerroin viimeiset muutokset siunauksen ohjelmaan. Huomenna tapahtuvaa siviilivihkimistä ei kovin erikoisesti tarvitsekaan valmistella, ja työkavereille ensi viikolla järjestettävien kesäjuhlien suhteenkin asiat ovat kunnossa. Kaikki juhlaamme tukevat tahot ovat erinomaisen hyvin kartalla juhlien järjestelyistä, ja kaikki tulee menemään erinomaisen hyvin.

Joten ei, mitään syytä jännittämiseen ei ole, vaikka isoja juhlia tehdäänkin.

 

Kuukausi juhlaan, missä mennään?

Hääjuhlaan Heimarissa on nyt tasan kuukausi. Tässä on hyvä hetki pysähtyä tehtävälistan äärelle. Mitä siis on vielä tekemättä ja mitkä asiat on hoidettu?

Tehtävälistan voi kokonaisuudessaan klikata auki täältä, mutta kokoan tähän nyt vain tekemättömät asiat. Tässä voi tulla myös juttuja, joita en ole tehtävälistaa kootessani muistanut.

Kesken:

  • Lasten puuhavihkot. Myös puuvärien hankkiminen! Lapsia tulee vähemmän kuin kutsuimme, joten tämä ei ole iso hankinta.
  • Paperikoristeet. Vieläkin voisi muutaman viirinauhan askarrella.
  • Kukkien tilaus: olen ollut uudelleen yhteydessä kukkakauppaan, mutta en ole voinut ilmoittaa tarkkaa ruusujen määrää, koska en ole muistanut laskea maljakoita varastosta. Eli ne pitää laskea, ja sen jälkeen mennä käymään juttelemassa kimpusta.
  • Hääkarkeista osa on ostettu, mutta pari lajiketta saa vain tilaamalla.
  • Ohjelman runko on valmis, mutta aikataulua hinkataan vielä varmaan aika pitkään.
  • Hääpuvusta on vielä viimeinen sovitus jäljellä.
  • Työkavereideni juhlien suunnittelu on hyvässä vaiheessa. Tarjoilut on tilattu, kutsut toimitettu aikoja sitten ja astiatkin jo lainattu.
  • Avioliiton siunauksessa läheisillä on mahdollisuus eri rooleihin. Näistä ei ole vielä kovin monelle heistä puhuttu.
  • Puheiden pitäjät juhlassa ovat vielä osittain varmistamatta.

Kokonaan aloittamatta:

  • Istumajärjestys. Tähän haluan käyttää aikaa, sillä avain viihtymiseen juhlissa on se, että istuu kivassa seurassa. Lisäksi meidän pitää yhdessä suunnitella, miten pöydät sijoitetaan juhlatilaan järkevästi. Toki tätä on pohdittu monta kertaa, mutta ei vielä niin että mitään olisi syntynyt paperille.
  • Tarvikkeiden roudaaminen mökille alkaa vasta häiden alla.
  • Auralassa kaaso- ja bestmanporukan ruokailuja pitää suunnitella ja tehdä sitten edellisenä päivänä hankintoja.
  • Tusinan verran kuoharilaseja tarvitaan särkemistä varten.

Häästressiä minulla ei ole yhtään. Odotan juhlia kyllä innolla, mutta en stressaantuneena. Järjestelyt ovat hyvällä mallilla, enkä näe mitään katastrofin aineksia missään. Meillä on hyvä porukka kaasoja ja bestmaneja hoitamassa päivän sujuvuutta, ja etukäteen kaikki on kyllä hallussa. Heimarin yrittäjä on hyvin mukana suunnittelussa ja tekemässä meille täydellistä juhlapäivää. Avioliiton siunauksen toimittava pappi on luotettava ja keskustelut on käyty. Myös viikkoa aikaisemmin toimitettavan siviilivihkimisen osalta kaikki on hallinnassa.

Oikeastaan enää tarvitsee saada yksi isohko työjuttu hoidettua, että voin jäädä lomalle. Sitten pääsen nauttimaan tästä kunnolla!

Polttarit kuin sadusta

Lauantaiaamuna ihmettelin vähän, kun puolisoni oli jotenkin hiukan jähmeä. Meidän piti lähteä kauppaan, nurmikko piti leikata ja mitä nyt kaikkea. Yleensäkin viikonloppujen aamut käynnistyvät hitaasti, mutta nyt tuntui että aamupalan jälkeen hän ei saa itseään vaikkapa kauppalistan tekoon millään. No ihmekös, kun hän tiesi!

Yhdeksän jälkeen ovikello soi. Ajattelin että joku naapuri tai sukulainen poikkeaa kylään, mutta eikä mitä! Kaksi ystävääni siellä oli kameran kanssa kysymässä, lähdenkö mukaan. Paniikissani kyllä sanoin jo senkin, että en lähde! Mutta tietenkin lähdin. Pakkasin kädet täristen, ja aika nopeasti olimme autossa kohti tuntematonta.

Polttarit olivat yllätys, koska olin muka tiennyt milloin ne ovat. Oikeasti, olin katsonut kalenterista todennäköisen – ja ehkä itselleni mieluisimman – viikonlopun, enkä kovin paljon ehtinyt murehtia, että yllätys voisi olla jonain toisena ajankohtana. Siksi en ollut yhtään valmiina, mikä tietysti oli tarkoituskin.

Maaliskuussa kirjoitin blogiin toiveistani ja haaveistani polttareita ajatellen. Varmaankin siskoni ja muut kaasoni olivat lukeneet sen jutun, tai sitten he vain tuntevat minut tosi hyvin. Polttarini olivat suoraan toiveitani vastaavat – aivan täydelliset. Minulta kysyttiin tänään, että oliko kovat polttarit. Eivät olleet kovat, pikemminkin erittäin pehmeät. Juuri minun tyyliini sopivat.

Matkalla autossa sain luettavakseni polttarikirjan. Useimmat paikalletulijat olivat kirjoittaneet etukäteen henkilökohtaisen viestin, joista puuttui allekirjoitus. Minun tehtäväni oli tunnistaa, mikä oli keneltäkin. Itku silmässä luin parhaiden ystävieni viestejä, ja tunnistin toki kaikki. Tässä vaiheessa visailuissa siis oli vielä menestystä.

En tiedä mistä siskoni tai ystäväni olivat löytäneet polttaripaikan, mutta se oli huikea. Minut siis vietiin entiseen opiskelukaupunkiini Turkuun. Turun Hirvensalosta oli vuokrattu upea, kolmisensataa vuotta vanha huvila, jonka puutarha loisti kukkamerenä, salonki herätti mielikuvitukseni tarinoihin ja tupakeittiö hehkui kodikkuutta. Koska en halua julkaista blogissa ystävieni kuvia, saan ihanasti laittaa tähän enemmän sitä paikkaa kuvaavia otoksia. Osa postauksen kuvista on ystäväni ottamia, osa omiani.

Tätä huvilaa parempaa ympäristöä juuri minun juhlilleni on vaikea keksiä.

atsalea

kukkatarha

Olin onnellinen ja innoissani, nauroin ääneen ja nautin joka solullani tästä ympäristöstä sekä tärkeiden ihmisten seurasta.

Koska Turkuun on melko pitkä matka, ehti aamu vaihtua iltapäiväksi ennen kuin olimme perillä. Siskoni oli suunnitellut ja valmistanut kaikki ihanat ruoat. Joimme kahvit, söimme suolaista pannukakkua ja mansikka-raparperi-britakakkua ja samalla esittelin vieraat toisilleen – vaikka toki he tähän mennessä jo toisensa tunsivat. Myös kaksi, jotka eivät päässeet paikalle, olivat kirjoittaneet ja lähettäneet viestit minulle, ja ne luettiin kahvin aikana – kiitos niistä!

Paikalla oli rakkaita, uskollisia ystäviä eri elämänvaiheistani, noin kymmenen hengen ryhmä. Aikuisten naisten lisäksi joukkoon mahtui hyvin myös kaksi taaperoa, joista toinen oppi polttareiden aikana konttaamaan. ❤

ruusut

Kahvittelun jälkeen siirryimme taksilla Turkuun, minne oli suunniteltu pieni kävelykierros minulle tärkeiden paikkojen parissa. Se alkoi luonnollisesti yliopistoalueen baarista Proffan kellarista ja päättyi jokilaivalle terassimeininkiin. Jokilaivalla minulle pidettiin myös prinsessa Victoria -visa, jonka tarkoitus oli testata, onko minusta M:n elämän prinsessaksi. Noloa, mutta sopivuuteni voi tämän testin perusteella kyseenalaistaa: en ole kauhean hyvä knoppitiedossa, ja ystäväni arvioivat rojalistisydämeni muistavan enemmän yksityiskohtia kuin oikeasti kykenen muistamaan. Onneksi porukasta löytyi aina joku, joka tiesi vastauksen. Visailusta tuli 3 pistettä kymmenestä, mutta sain silti helmitiaran ja luvan prinsessoida loppuelämäni ajan.

Huvilalle palattuamme ohjelmaa vielä riitti. Eräs ystäväni oli suunnitellut hääkatrillin, jonka hän sitten opetti meille. Nauroimme vedet silmissä tanhutessamme enemmän tai vähemmän onnistuneesti – koreografia oli tosi oivaltava ja hauska, etenkin kuin sen tekijä avopuolisoineen olivat käytännössä ainoa meistä, joka osasivat tanhuta. Me muut vain pyörimme väärään suuntaan ja koetimme huutaa ”TAHDON” oikeassa kohdassa. Kiitos tästä naurunremakasta!

Ruoka katettiin pöytään (en todellakaan laskenut monesko kuohuviinipullo oli jo menossa) ja sen jälkeen sain vielä ihan erityisen lahjan. Siskoni oli ollut yhteydessä M:n kanssa, ja pyytänyt tätä kirjoittamaan meidän ensitapaamisestamme. M on hyvä kirjoittaja, joten kuvaus oli viihdyttävät kolme sivua pitkä tarina, jota kuunnellessani itkin ilosta ja onnesta. Kirjeen liitteenä tuli shampanjaa ja hanhenmaksaa – rakkausviestinä minulle.

Siskoni luettua kirjeen muut pyysivät vielä kertaamaan, miten meidät noin kaksi vuotta sitten saatettiin yhteen. Siinä siskollani, M:n yhdellä bestmaneista sekä hänen ex-vaimollaan oli varsin suuri rooli.

Sitten syötiin! Huh! Ruoka oli ihanaa ja sitä riitti!

ruokaa

Ruoan jälkeen alkoi jo hyvinkin olla ilta. Kun ruokaähkyä oli hiukan aikaa sulateltu, siirtyivät halukkaat paljuun rentoutumaan. Huvilassa ei ollut saunaa, joten sain morsiussaunan sijaan morsiushieronnan. Sen aikana poistettiin vanhat suolat janottamasta ja tehtiin morsiamesta jälleen puhtoinen neitsyt…

palju

Ilta- ja yöpalan äärestä kukin sitten hipsi omaan tahtiin nukkumaan.

 

Seuraava aamu alkoi mahtavalla aamiaisella: mimosalasillisia niin monta kuin jaksoin, vohveleita, pehmeitä sämpylöitä, tuoreita hedelmiä. Aamiainen oli pöydässä pitkään, koska ihmiset heräilivät eri tahtiin, ilman kiirettä. Aamutoimien ja siivouksen jälkeen luimme vielä erään kaasoista polttarikirjaan tekemän adjektiivitarinan tästä juhlasta. Otimme (lisää) yhteiskuvia ja kiitin kaikkia itku kurkussa.

Kotimatka ajeltiin sekin vielä kiireettömästi hidasta, mutta kaunista reittiä pitkin. Kotona M oli tehnyt minulle ruokaa, ja odotti kissamme kanssa minua jo kovasti. Oli mahtava viikonloppu, mutta oli ihanaa myös tulla kotiin.

Oli ihanaa, kun missään vaiheessa ei ollut kiire minnekään. Jos järjestäjillä oli aikataulussa säätämistä, se ei näkynyt minulle asti, ja sitä arvostan todella, todella paljon. Jos olisin tiennyt aikataulusta tai suunnitelmista, olisin alkanut järjestää ja touhottaa, mikä ei olisi kuulunut asiaan. Oli ihanaa, että minua ei puettu kimalaiseksi (vaikka tätä moneen kertaa ehdotettiin) enkä joutunut hyppäämään benji-hyppyä (se oli salainen pelkoni, en olisi pystynyt hyppäämään vaikka ystäväni olisivat sen järjestäneet). Nämä ihmiset todella tietävät, mistä minä pidän.

Minusta oli myös ihanaa, että kaksi pikkulasta olivat mukana. Joku voisi kauhistua ajatusta, että polttareissa on lapsia mukana, mutta nämä kaksi ystävääni eivät olisi päässeet mukaan muuten. Sitäpaitsi minä pidän lapsista, ja heidän taaperonsa ovat maailman suloisimpia! Oli ihanaa, että sain tavata nämä kaukorakkauteni myös samalla. Vaikka kuohuviiniä kului, kukaan ei juopotellut niin paljon että se olisi lapsia haitannut, ja heidän äitinsä sitä paitsi ovat vastuullisia ja pitivät vauvoista hyvää huolta.

Polttarini koostuivat siis upeasta miljööstä, hyvästä ruoasta ja iloisesta yhdessäolosta. Juuri sitä mitä tilasin. Olen valtavan kiitollinen, että siskoni ja kaasoni ehtivät järjestää tämän, vaikka hyvin tiedän että kevät on ollut hirveän raskas ja kiireinen ainakin osalla heistä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt polttareiden puitteissa: kaikki oli täydellistä. Kiitos Ee-siskoni, kiitos K ja A, sekä koko joukko!

nauru

Olen onnentyttö!

Sukupolvien ketju

Kosinnasta ja kihlauksesta tulee tässä kuussa kuluneeksi puolitoista vuotta, ja häät ovat jo aivan ovella. Tämän kihloissaolon aikana olen väistämättä herkistynyt erilaisille rakkausaiheisille uutisille, hyvässä ja pahassa.

Syystä tai toisesta minusta tuntuu, että kuluneen vuoden aikana lähipiirissäni on erottu enemmän kuin ikinä. Ystäviä, tuttavia, työkavereita, kavereiden kavereita – erouutisia on tullut jos ei nyt ihan kerran kuussa, niin hyvin usein kuitenkin. Olemme sen ikäisiä, että osa tuttavapiiristä on siirtynyt jo niin sanotusti toiselle kierrokselle.

Jokainen erouutinen on hiljentänyt minut, tehnyt surulliseksi ja apeaksi. Olen miettinyt todella usein, miksi haluamme mennä naimisiin, kun se yhdessäolo on niin vaikea laji – erojen määrä osoittaa sen hyvin.

Juuri tämä oma tilanteeni häitä suunnittelevana, vielä melko tuoreessa parisuhteessa elävänä tietenkin selittää herkän suhtautumiseni eroihin: jokainen niistä tuntuu henkilökohtaiselta, vaikka tietenkään ne eivät sitä ole. Uskon ja tiedän, että jokainen ero on ollut kipeä pala sen osapuolille, eikä yksikään niistä pitkistä parisuhteista ole alunperin perustettu eroa varten. Rakkautta niissä on ollut, ja uskoa loppuelämään yhdessä. En paheksu av(i)oeroja tai mitään sellaista, sillä tietenkin ero on parempi ratkaisu kuin kaikkia haavoittavaan parisuhteeseen jumittuminen.

Emme ole ihan nuoria enää, ja vaikka kokemuksemme pitkistä parisuhteista olisivatkin vähäisiä, ymmärrämme ihmisiä kohtalaisen hyvin. Ennen kaikkea ymmärrämme toisiamme. Tajuamme hyvin, mikä arvo meillä on toisissamme, osaamme joustaa ja vaatia sopivassa suhteessa. Emme ole kaikesta samaa mieltä, mutta osaamme sovittaa ja sovitella, ja ennen kaikkea sopia riitamme. Tiedämme, mikä on tärkeää: se että olemme yhdessä. Ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole, vaan selkeä tieto siitä, että yhteinen tulevaisuus vaatii tahtoa olla yhdessä. Siksi uskon, että selviämme: koska tahdomme rakastaa.

Yksi suosikkihääbloggareistani, I said yes -blogin Laura kirjoitti äitienpäivän aikaan elämänsä äideistä. Laura pohti, voisiko laittaa häihin esille hääparin isovanhempien hääkuvat. Ajatus on minusta kaunis, sillä myös minun ja M:n kaikki isovanhemmat ovat jo edesmenneitä.

Kun samaan aikaan pohdin ja surin tätä lähipiirin erojen määrää, tajusin äkisti yhden asian. Asian, jota olen pitänyt itsestään selvyytenä, mutta joka ei sitä ole. Sekä minun että M:n kaikki vanhemmat ja isovanhemmat ovat eläneet pitkät avioliitot. Molempien meidän vanhemmat ovat yhdessä, isovanhemmatkin erotti vasta kuolema.

Vasta tämän sukupolvien perinnön tajuttuani aloin nähdä erojen lisäksi myös rakkauden lähipiirissäni. Vaikka monet eroavat, vielä useampi ystäväni on onnellisesti pitkässä parisuhteessa. Erojen määrä sumensi taakseen totuuden: rakkaus on kestävää, se kestää lapsiperhearjen ja työpaineet, se kestää sairaudet tai poliittiset erimielisyydet.

Koska avioerojen määrä lisääntyy koko ajan, ei avioliittoa pidä unohtaa itsestään selvyydeksi. Haluan muistaa sen häissämme, ja tuoda esiin sen, että lähipiirissämme pitkä avioliitto on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi juhlapaikan sivupöydälle tulee valokuvia edellisistä sukupolvista: meidän molempien isovanhempien kuvat, ja lisäksi myös omien vanhempiemme hääkuvat.

Isovanhempien sukupolvesta hääkuvia ei aina ollut tapana ottaa. Kihlakuvat olivat tavallisempia, eikä niitäkään aina otettu. Siksi kuvapöydästä ei tule samanlaisten kuvien sarja, vaan kuvia meidän esivanhemmistamme yhdessä, pariskuntina. Keskelle näitä tulee sitten kuva(t) meistä.

Nyt solmittava avioliitto on meille molemmille ensimmäinen – ja viimeinen. Sanotaan, ettei sitä voi tietää, mutta jos en tietäisi, mitä järkeä olisi ryhtyä koko hommaan?

 

Jotain vanhaa, jotain uutta…

Something old

Something new

Something borrowed

Something blue

Tämän runon opin kolmannen luokan englanninkirjastani. Muilta hääbloggaajilta olen nyt vasta oppinut, että rivejä on viisi: …and a six pence in her shoe.

Ihan kaikkia hääperinteitä en jaksa tai välitä noudattaa meidän häissämme, mutta jostain syystä en kertaakaan ole kyseenalaistanut, ettenkö toteuttaisi tätä lorua myös omassa häälookissani. Jostain syystä se on niin itsestään selvyys, että ilman kysymyksen häivääkään olen lähinnä vain miettinyt, mikä palanen hääasuani on mikäkin. Kuusipennynen saattaa jäädä puuttumaan kengästäni, mutta muihin kohtiin tiedän jo vastaukset.

Meidän häämmehän ovat sillä tavalla kaksijakoiset, että vihkiminen tapahtuu siviiliseremonialla viikkoa ennen avioliiton siunausta ja varsinaista hääjuhlaa. Kumpaan näistä lorun onneatuovat esineet pitäisi pukea ylle? Ehkä parasta varmistaa, että molempina päivinä löytyvät kaikki elementit.

Jotain vanhaa on helppo. Laukkuni, joka on yksi ensimmäisistä hankinnoistani ja jo esitelty blogissakin, on vanha. Ostin sen nettikirpparilta, ja myyjän mukaan laukku on 1940-luvulta. Sitä on vaikea todistaa, mutta vanha se on.

laukku 1
Laukku rantakivellä.
laukku 2
Ooh, lemmikit kukkivat!

Jos kävisi niin, että laukku olisi todellisuudessa uustuotantoa, minulle tulee ylleni myös jotain muuta vanhaa. Mutta niistä kerron sitten kun ehdin kuvata jotain lainattua -osuuden.

Jotain uutta on tietenkin pukuni. Se voisi olla myös lainattu, koska se palautetaan liikkeeseen häiden jälkeen jonkun onnellisen vuokrattavaksi. Hääjuhlassa uutta ovat myös pienet korvakorut, joita olen toivonut huomenlahjaksi.

Puvun ompelu etenee hyvin. Ensi viikolla on viimeinen sovitus. Silkkisatiininen puku on yksinkertainen, norsuunluunvalkoinen ja juuri minulle tehty. Viime kerralla sovitin jo alushamettakin. Se on vaaleanpunainen, ja alushameen reunaan on tulossa kuvassa näkyvää pitsiä.

vedokset
Tämä kuva on aiemmalta sovituskerralta. Enää kyljessä ei ole neuloja.

Jotain vanhaa ja jotain uutta olivat aika helppoja, mutta kunhan ehdin kuvata lisää hääasuni yksityiskohtia, kerron mitä ovat jotain lainattua ja jotain sinistä. Ne ovat vielä merkityksellisempiä esineitä kuin nämä edellä kuvaillut, ehkä ne kaikkein tärkeimmät palaset asustani.

Lovely Lavender 2017

Yllättäen viime lauantaihin ilmaantui aikaikkuna, jolloin tiesin olevani Jyväskylässä parin tunnin ajan ilman ihmeempää tekemistä. Mikä onni ja sattuma, että samaan aikaan järjestettiin ravintola Harmoonissa juhlasuunnittelutapahtuma Lovely Lavender. Olin nähnyt tapahtuman mainoksia, mutta en ajatellut pääseväni paikalle. Osoittautui varsin onnekkaaksi että pääsin! Oli mukavaa päästä osallistumaan tämänkaltaiseen markkinointitilaisuuteen, jollaisissa en ole juurikaan käynyt – vähän ehkä tätä hääbloggaajaa jännittikin.

Eipä siinä, mekko päälle ja Harmooniin! Etukäteismainonnassa oli kerrottu, että paikalla on lukuisia Jyväskylän alueen yrittäjiä, jotka tarjoavat erilaisia juhliin liittyviä palveluja. Häitä ei erikseen korostettu, mutta häät mielessähän minä siellä liikuin. Meillähän on ostopalvelut hääjuhlaa varten jokseenkin varattu ja hoidossa, mutta lähdin avoimin mielin etsiskelemään ensinnäkin inspiraatiota ja mahdollisesti kontakteja muita juhlia ajatellen. Erityisesti mielessäni oli kotona hääviikolla järjestettävät hääbileet minun työkavereilleni (koska emme voineet kutsua kaikkia itse hääjuhlaan). Seuraavassa tuo esiin suosikkini näistä yrittäjistä ja yrityksistä, mutta postaukseen ei liity  kaupallista yhteistyötä. Suositukset ovat ihan vain vaikutelmia tapahtumasta ja henkilökohtaisia mielipiteitäni.

Ensimmäisenä minut otti vastaan Kauppatorin Kukka -liikkeen Elina. Hänellä oli yllään aivan upeat kukista tehdyt käsi- ja hiuskorut – harmi, etten tullut kuvanneeksi niitä. Salin keskellä upeasti kohonnut kukkateline hortensioineen oli sekin aikamoinen katseenvangitsija.

kauppatorin kukka
Kauppatorin Kukka

Ei juhlia ilman hyvää musiikkia, vai kuinka? Lovely Lavender -tapahtumassa palvelujaan promoamassa oli Kruuvauksen kaksi iloista ja viehättävää nuorta naista. He lauloivat pari lyhyttä settiä ja tekivät kyllä vaikutuksen kaikkiin. Jos meillä ei olisi jo hääbändiä, pyytäisin ehdottomasti Kruuvauksen naiset bändeineen juhliimme. Juttelin Kruuvauksen Emmin ja Tiinan kanssa hetken, ja heistä hersyävä positiivisuus oli tarttuvaa laatua. Emmi on syntyjään samalta kylältä kuin minä, mikä tietysti on suositus koko bändille!

kruuvaus
Kruuvaus. Takana muuten näkyy Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy, joka on aika hieno aarre ravintola Harmoonissa.

Myös esimerkiksi Crocus Paperin pöytä oli täynnä silmäkarkkia, mutta ohitin sen melko nopeasti, koska kutsut ja painotuotteet meillä on jo hallinnassa. RipsiBarin naisten kanssa juttelin pitkään ripsienpidennyksistä (tulossa taas kesäksi minullekin) ja Gaura Pearlsin korujen kohdalla piti hiukan pidättää hengitystä ihastuksesta. Pidempään kuitenkin istuin Helin Matkojen edustajan pöydässä. Sain siitä keskustelusta hyvää ideaa häämatkaamme ajatellen, ja kun mies oli heti suunnitelmassa mukana, oli Helin Matkat päivän toiseksi hyödyllisin kontakti meidän ensi kesän juhlia ajatellen. Palaan asiaan kunhan käyn toimistossaan.

Yksi tapahtuman aktiivisista järjestäjistä oli Juhlasuunnittelu Ilonasi. Tähän yhden naisen yritykseen olen tutustunut jo aiemmin somen välityksellä, ja olen ostanut häneltä muutamia hääkoristeita talven mittaan (esim. vanhan matkalaukun joka näkyy täällä). Ilona oli kattanut pöytään erilaisia koristeluvinkkejä, joista suosikkini oli hyvin yksinkertainen: kolmikerroksinen tarjotin toimisi erinomaisesti karkkibuffassa! En ollut ajatellut karkkibuffaan muita kuin lasikulhoja ja -purkkeja, mutta herkuilla täytetty kerrostarjotin näytti upealta.

ilonasi
Juhlasuunnittelu Ilonasi

Kun Ilonan pöydästä pääni käänsin, oli tarjolla Emily’s Cakes -nimisen melko tuoreen yrittäjän maistiaisina tarjoamia minikuppikakkuja. Kahdesta makuvaihtoehdosta kokeilin vaniljan ja sitruunan makuista, ja kuppikakku todella vei kielen mennessään. Yleensä muffinssit tai kuppikakut ovat minulle liian suuria makeiksi kerta-annoksiksi, joten tykkäisin kovasti tällaisista minileivoksista.

emilys cakes 2
Emily’s Cakes

Ja se mehukas jättipotti juttu tulee tässä: osallistuin sekä Juhlasuunnittelu Ilonasi että Emily’s Cakes -pöytien Instagram-arvontoihin, ja voitin molemmissa! Jee! Kyllä kannatti somettaa! Näin ollen työkavereille järjestetyissä hääbileissä tullaan syömään Emilian herkkuja, ja Ilona auttaa kahden tunnin tapaamisen verran ensi kesän juhlasuunnitteluissani.

Lovely Lavender -tapahtuman loppupuolella arvottiin huikeita palkintoja. Niissä en ollut onnekas, mutta onhan kahden yrittäjän Insta-kisoista voitetut palkinnot aivan riittävän mahtava juttu yhdelle morsiamelle. Lisäksi mukaan saatiin uusin Häät ja juhlat -lehti, jossa riittää selailtavaa pitkäksi aikaa. Kaiken kaikkiaan jäin tapahtumasta ehdottomasti enemmän plussan puolelle kuin osasin odottaakaan. Oli sekä kivaa että hyödyllistä että vähän hömppää.

Ei meidän häissä

I said yes -blogin Laura kirjoitti jo jokin aika sitten häiden turhakkeista. Lauran lista naurattikin, ja samalla heräsi ajatus kirjoittaa itsekin oma listani asioita, joita en halua meidän häihin. Tämä on kokonaan minun listani, ja vaikka juttelin aiheesta miehenkin kanssa, hänen listansa saattaisi näyttää erilaiselta.

Huom: alla oleva lista on todellakin vain minun oma mielipiteeni. Muiden häissä tällaiset jutut voivat olla aivan täydellisen sopivia ja hauskoja. Epäilemättä meidän häissä on juttuja, joille joku muu pyörittelee silmiään. Kyse on mielipiteistä, ei siis kannata vetää minkään kokoista palkokasvia nenänvarteen.

  • Kengänpohjatarrat. I do – Me too -tyyppiset tekstit morsiusparin kenkien pohjassa eivät naurata ketään, vaikka vitsiksi ne kai on tarkoitettu.
  • Kakkukoriste, jossa mies on kahleissa tai vanginpallo nilkassa, morsian kiskoo  vastaanhangoittelevaa sulhasta niskasta, tai muut avioliittoa vankilaksi ja pakkojärjestelmäksi, sulhasta alistavaksi kuvaavat hassunhauskat koristeet. Ei tule tapahtumaan.
  • Vaimomekko. Häiden jälkeisenä aamuna heräämme samasta majoituksesta kaasojen ja bestmanien kanssa joten en kulje reikäverkkareissa tai pelkässä yöpaidassa koko seuraavaan päivää. Mutta ei, en hanki erikseen vaimomekkoa ensimmäiseksi päiväksi häiden jälkeen. Jos tarkkoja ollaan, vaimomekon paikkahan olisi jo viikkoa aiemmin, maistraattivihkimisen jälkeisenä aamuna, jolloin herään ensimmäistä kertaa rouvana. Silti uskon, että vaatekaapista löytyy järkevää ja nättiä päällepantavaa jo ennestään.
  • Morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto. Näitä osa vierasta saattaa kaivata, mutta toisaalta uskon, että kun asiaa ei liiemmälti mainosteta, niin moni ei välttämättä edes tajua näiden jäävän pois. Morsiuskimpun heitto on aina ollut minusta nöyryyttävä hääohjelmanumero, jonka kiusallisuuden voittaa vain se hetki, kun sulhanen kaivaa (hampaillaan?) sukkanauhan morsiamen helmojen alta. Koska omien häideni kohdalla todellakin voin valita, näitä ei nähdä meidän häissämme.
  • Häätuoksu – en vain tarvitse. Minulla on ihania hajuvesiä jo valmiiksi, eikä tuoksumuistoni ole niin tarkka, että kaipaisin tiettyä tuoksua nimenomaan häihin. Tämä on kyllä todella morsiankohtaista, sillä joillekin tuoksut ovat paljon tärkeämpiä, ja silloin häätuoksu on hyvin perusteltavissa. Mutta ei ole minun juttuni.
  • Sormustyyny – miksi  ihmeessä? Mikä se edes on?
  • Häämatka heti häiden jälkeen. Kesä on paras aika vuodesta olla Suomessa ja huonoin aika matkustaa Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Kumpikaan meistä ei halua lähteä viimeisen kesälomaviikon viettoon pois kotoa tai mökiltä, joissa on juuri silloin kaikkein paras, kaunein ja rentouttavin aika vuodesta. Lähdemme häämatkalle syksymmällä.
  • Nimikoidut kuohuviinilasit, ei kiitos. Toivoisin myös, ettei kukaan tuo niitä lahjaksi, mutta jos tuo niin ei se mitään, sitten niitä käytetään hääpäivinä. Mutta en haluaisi.
  • Morsiusparin oma pöytä. Huh, ajatus siitä että istuisimme tuijotettavana, erillään ystävistämme koko juhlan ajan on erittäin epämiellyttävä. Tulemme istumaan läheisimpien ystäviemme kanssa yhteisessä, isossa pöydässä.

Moni juttu häissä muotoutuu myös esimerkiksi hääpaikan ohjaamana. Esimerkiksi hääautoa tai hääsviittiä ei tarvita, koska avioliitto siunataan juhlapaikalla, ja olemme itsekin siellä yötä. On myös asioita, joihin olen aiemmin suhtautunut epäröiden, mutta jotka nyt tuntuvat tärkeiltä, kuten aidot kukat tai järjestetyt juhlien jatkot.

Kukista pitäisikin kirjoittaa lisää tässä joku päivä, kunhan ehdin. Visioni hääkimpusta alkaa olla jo melko vahva.

 

Häihin noin neljä kuukautta: missä mennään?

Kun kerran on to do -listan tehnyt, sitä on hyvä välillä vilkuilla muistaakseen, mitä on tehty ja etenkin mitä vielä on tekemättä. Alkuvuodesta toukokuun loppuun meidän häiden tehtävälista näyttää tältä:

Tammi- ja helmikuussa:

  • Kutsut valmiiksi.
  • Paperikoristeiden askartelu.
  • Tuolihupun mallin kokeilu.
  • Kaasotapaaminen.
  • Lasten puuhavihkojen tekeminen.
  • Yhteys ompelimoon –> mekon aikataulusta sopiminen.

Maalis- ja huhtikuussa:

  • Vihkiajan ja -paikan varaaminen sekä päivällispaikan valinta & varaus.
  • Kutsujen postitus.
  • Tuolihuppujen ompelu.
  • Sulhasen sotilasmiekan tilaaminen.
  • Työkavereille järjestettävän juhlan/juhlien päivämäärän päättäminen ja kutsujen lähettäminen.
  • Yhteydenotto kukkakauppaan: kimpun tarkempi tilaus ja kukkien määrän vahvistus.
  • Yhteydenotto hääbändiin: häätanssista päättäminen.
  • Siunaustilaisuuden musiikista päättäminen.

Toukokuussa:

  • Servettien ja kynttilöiden hankinta.
  • Viimeiset painotuotteet painoon: menut, paikkakortit, kyltit
  • Avioliiton esteiden tutkinta.
  • Yhteys hääpaikalle: menun viilaus lopulliseksi, vihkipaikan tuoleista sopiminen, hääviikonlopun aikatauluista ja juhlasalin koristelusta sopiminen, pöytien sijoittelusta sopiminen.
  • Hankinnat: vihkisormus, hääkengät, maistraattimekko.

Näistä tehty on jo aika monta, joskin käytännön syyt ovat osoittaneet, että muokkaustarpeita on. Esimerkiksi lasten puuhavihkon materiaalit ovat jokseenkin kasassa, mutta en tee sitä kokonaan valmiiksi ennen kuin tiedän edes suunnilleen, kuinka moni lapsista on tulossa juhliin. Muut paperiaskartelut ovat melkein valmiit, ja tarkoitus on seuraavaksi hoitaa ne maaliin saakka.

Tuolihuppujen kohdalla sen sijaan olen tehnyt lykkäystä. Olemme menossa vapun jälkeen käymään hääpaikalla. Sillä reissulla sovimme menun yksityiskohdat ja monet käytännön jutut. Päätin, että teen siihen mennessä yhden tuolihupun ja sovitan sen paikanpäällä. Vaikka olenkin ottanut tuoleista mitat, pelkään että ilman sovitusta niistä tulee helposti jollain tapaa vääränlaiset, ja hukkatyötä tulee paljon. Siksi on järkevämpää raivata toukokuuhun ompeluaikaa hoitamalla muita asioita pois, ja jättää ompelu-urakka toukokuulle tuolihupun sovittamisen jälkeisiin viikkoihin.

Vihkisormuksen ja sotilasmiekan hankinnat ovat varmaankin seuraavat isommat jutut, jotka hoidetaan huhtikuun aikana. Koko ajan mielessä on esimerkiksi työkavereiden kutsujen tekeminen (bileet hääviikolla meillä kotona) ja niiden juhlien ruokatarjoilut.

Olen lisännyt tehtävälistaan tässä vaiheessa esimerkiksi häämatkan varaamisen, siunauspaikan koristeiden suunnittelun ja ruokapöydän kukkakoristeiden testaamisen. Siunauspaikan koristeeksi tulevat auringonkukat ovat äitini kasvatuksessa, eikä paikka välttämättä paljon muuta tarvitse. Minulla on kuitenkin siihen varattu myös tekokukkia, ja jos niitä ei tarvita, laitan ne myyntiin.

Mutta toisaalta on myös kevät. Sormia syyhyttää selailla puutarhakirjoja ja suunnitella takapihan istutuksia ja nurmikkoremonttia, miettiä kesäkukkia ja grillikauden aloitusta. Vaikka häissä onkin vielä paljon järjestettävää, muutakin elämää on.

Kaasot koolla

Viime lauantaina kotiimme kokoontui kaasoköörini, kolme läheistä ystävääni. Mies oli luvannut laittaa päivällisen sillä aikaa kun me suunnittelimme hääjuttuja. Hyvä, toimiva työnjako. (Sivuhuomautus: vieraiden kanssa juotiin ensin laskiaispullakahvit. Päivällisellä tarjottiin alkuruokana ranskalaista, uunissa kuorrutettua sipulikeittoa, pääruokana parsarisottoa, savustettua lohta ja korvasienimuhennosta ja jälkiruokana appelsiinirahkaa.)

Koska olen tähän asti hoitanut järjestelyt ja suunnittelut pääosin kahdestaan puolison kanssa, tämä oli ensimmäinen kerta kun laajemmin näistä jutuista kenellekään puhuttiin. Jutteluaikaa kaasojen kanssa jäi iltapäivään pari-kolme tuntia, ja se tuntui lyhyeltä. Puhuttavaa riitti, ja tuntuu ettei kaikkea tarpeellista saatu sittenkään käytyä läpi.

Tärkeintä oli käydä läpi hääviikonlopun aikataulut ja rakenteet: mitä tapahtuu ja milloin, ja missä kohdin tätä avustajajoukkoa tarvitaan. Toisin sanoen mitä toivon heiltä. Kokoonnumme siis perjantai-iltapäivänä hääpaikalle, koristelemmme juhlasalin ja mahdollisesti vihkipaikan. Olemme kaikki majoittuneet samaan paikkaan, ja tarkoitus on viettää perjantai-ilta kaasojen ja  bestmanien kanssa leppoisasti saunoen ja rentoutuen.

Itse hääpäivänä eri kaasoilla on hieman eri tehtäviä. Yksi heistä on ”musiikkivastaava” eli soittaa muutaman muun kanssa siunauksen musiikit. Hän myös laulaa juhlassa. Siskoni ja yksi bestmaneista toimivat tilaisuuden juontajana ja seremoniamestareina. Toivoisin ehkä myös, että yksi heistä pitäisi puheen.

Sitten on vielä koko joukko asioita, joihin ei päästy vielä tässä tapaamisessa, mutta joista epäilemättä viesteillään ja sovitaan kevään mittaan: jonkun pitäisi järjestää lahjapöytää, kertoa keittiöön, bändille, valokuvaajalle jne. missä mennään ja miten homma etenee. Jatkoja varten olisi kiva jos joku kävisi hieman etukäteen laittamassa paikan valmiiksi, sytyttämässä ledkynttilät jne. Bestmanit auttavat näissä varmasti myös: esimerkiksi vihkipaikan koristeita ei todennäköisesti voi jättää paikoilleen koko illaksi. Ne pitää suunnitella niin, että saamme ne nopeasti kokoon ja vaikkapa auton kyytiin.

Oli todella, todella mukavaa tavata ja jutella koko porukalla yhdessä. Päällimäisenä minulla on tapaamisen jälkeen ollut tunne siitä, että juhlat onnistuvat koska minulla on näin hyviä ihmisiä auttamassa.

Toisaalta minua hiukan harmitti, etten ehtinyt valmistella tapaamistamme. Mietin kyllä, että pitäisi laatia lista asioista joista pitäisi puhua, jotta juttelu ei poukkoilisi liikaa ja kaikki tulisi puhuttua. En ehtinyt miettiä listaa valmiiksi, joten kävi juuri niin: puheensorina oli kyllä tiivistä, mutta lenteli asiasta toiseen ja moni asia jäi joko kesken tai puhumattakin. Toisaalta aikaa häihin on vielä sen verran, että ihan lukkoon asioita on vaikea lyödäkään.

Oli tärkeää jutella muiden kanssa. Monet asiat on helpompi hoitaa kokonaan yksin, mutta esimerkiksi ohjelman suhteen erilaiset mielipiteet avartavat näkemyksiä. Vaikka sitten edelleen tehtäisiin kuten olemme puolison kanssa suunnitelleet, niin erilaiset mielipiteet asioista on hyvä kuulla.

Tärkeintä kuitenkin on, että tapasimme nyt yhdessä. Tämän jälkeen on paljon helpompaa sopia asioista viesteillä ja puhelimessa, vaikka luultavasti kyllä tapaamme koko porukalla (mukaanlukien myös bestmanit) vielä ennen häitä. Kaasot ja bestmanit eivät tunne toisiaan – paitsi siskoni, joka tuntee kaikki asianosaiset – joten olisi kiva saattaa heidät yhteen kertaalleen ennen h-hetkeä. Harmi, että aikuisten, perheellisten ihmisten aikataulujen yhteensovittaminen on välillä hirveän monimutkaista.

Seuraavana aamuna olin ehkä kaikkein onnellisin eräästä pienestä, mutta samalla isosta asiasta: häämusiikki selvisi ja luultavasti myös päätettiin. Häätanssi on jo ollut päätettynä, mutta nyt meillä on vahvat ehdokkaat myös siunastilaisuuden musiikeiksi. Tämä on painanut vähän mieltäni, joten tuntui hyvältä saada siihen ratkaisuja. En paljasta niistä nyt tässä vaiheessa enempää, sillä en ole varma haluanko kertoa musiikkivalinnoista etukäteen julkisesti. Mietin asiaa vielä!

Eräs toinenkin asia eteni, ja sen ehdin valmistellakin samana aamuna. Laadin nimi- ja yhteystietolistan ihmisistä, joita voisi kutsua polttareihini. Se on aika tiivis lista, ja karsin pois monia. Toivon, ettei niistä tule kovin isot juhlat, ennemminkin pienet ja sympaattiset. Mutta ajatus on jännittävä ja vähän outokin. Polttariajatuksiani voisin avata täällä blogissakin lähipäivinä.