Hääjuttuja keskellä harmaata arkea 

Työasiat ovat pitäneet ajatukset varsin tiiviisti muualla kuin hääjutuissa. Kun pahin kuorma lähti niskasta, tuntuu taas siltä että elämässä olisi tilaa ajatella häitä. Niinpä tänä iltana voisin esitellä teille fiilistelylaukkuni.

Ostin tämän kuluneen matkalaukun Juhlasuunnittelu Ilonasi Ilonalta. Se tulee häihin korteille ja tervehdyksille, ja häiden jälkeen siihen tallennetaan tärkeimmät muistot juhlapäivästä. Tässä vaiheessa se toimii fiilistelylaukkuna. Siellä säilytän kokoelmaani vanhoja häälehtiä. Olen sekä ostanut (5€/3kpl) että saanut (suurin osa) niitä. Kun muuta ei jaksa, häälehtien selaaminen on kiva pakoreitti pois väsymyksestä.

Sinällään häälehdistä on odotuksiani vähemmän apua juhlien suunnittelussa. Jotain pieniä koristeluyksityiskohtia niistä voi bongata, mutta lehtien häät ovat jotenkin epätodellisia. Kaupallisuus tietenkin on läsnä, mutta kiiltokuvamaisuus ei herätä minussa pelkästään ihastuksen huokauksia. Tunnelma on epäaito.

Häälehtien selailu korostaa sitä, miten morsiuskeskeiseksi häät on tuotteistettu. Sulhaselle on varattu erittäin marginaalinen osa tässä kiiltokuvamaailmassa. Mutta eivätkö häät ole kahden ihmisen yhteinen juhla? Kieltämättä myös meillä morsiamen puku ja muut vievät huomattavasti enemmän budjetista kuin sulhasen, jonka juhlaunivormu on jo valmiina. Ja kyllä, morsian on näidenkin häiden suunnittelusta vastuussa, perinteiseen tapaan. Mutta silti päivä on meidän yhteinen, ei minun henkilökohtainen prinsessapäiväni.

Tästä huolimatta häälehtien selailu on minusta kivaa, sellainen pieni juttu jolla voin piristää arkea silloinkin, kun hääjuttuja ei muuten ole tekeillä, eikä voimat riitä bloggaamiseen.

2 thoughts on “Hääjuttuja keskellä harmaata arkea 

  1. Olen kanssasi samaa mieltä häälehdistä. Kyllähän niitä tuli häiden alla selailtua, mutta muistaakseni mitään ideaa en niistä bongannut. Tuo on muuten ihan totta, että häälehdet ovat todella morsiankeskeisiä. Olisikohan häälehtien aika päivittää juttunsa ja kohderyhmänsä 2016-luvulle…

    Tykkää

    1. En ole käynyt häämessuilla koskaan, mutta ainakin niiden markkinoinnissa on ihan sama juttu: messut on suunnattu ennen kaikkea morsiamille. Kieltämättä 2016-lukua voisi vähitellen kaivata tähän häiden tuotteistamiseen. 🙂 Kuinkahan paljon uusi avioliittolaki näissä näkyy? Toistaiseksi mielestäni aika heteronormatiivista on tuo kuvasto, mutta toki otokseni ei ehkä ole aivan viimeisimmistä lehdistä.

      Tykkää

Jätä kommentti Medar Peruuta vastaus