Ihanimmat kengät

Aina ajoittain syksyn ja talven mittaan olen selaillut hääkirpputorien kenkäkansioita ja pohtinut, millaiset kengät haluaisin pukuni  kanssa. Kerran käväisin Halosellakin ihan vain katselemassa juhlakenkien valikoimaa, koska en kerta kaikkiaan tiennyt, millaiset kengät olisivat hyvät. Lykkäsin kenkien ostamista, pohdin ja punnitsin.

Ja sitten se ymmärrys tuli: vaaleanpunaiset.

Tämä valaistuminen tapahtui oikeastaan kylän kirpputorilla. Ihastuin siellä myynnissä olleisiin juhlakenkiin, joiden väri liikkuu jossain vaaleanpunaisen, ruusuntuhkan, harmaan ja liilan välimaastossa. Kengät ovat hieman kuluneet, mutta laadukkaat, ja hintaa oli hurjat 2 euroa. Ostinhan minä ne. Kengät ovat kokoa 40,5 eli minulle ihan hitusen liian isot (jalkani on kokoa 40). Arvelisin kuitenkin, että lievä väljyys on hoidettavissa geelityynyillä, jotka muutenkin olisivat erinomaiset pitkänä juhlapäivänä.

Aloin kuitenkin epäröidä, onko ensimmäiseksi ostamieni kenkien väri sittenkin liian synkkä, joten kun vauhtiin pääsin, tein toisenkin kenkähankinnan. Jollakin Facebookin hääkirpputoreista oli myynnissä jokseenkin käyttämättömät vaaleanpunaiset ihanuudet. Tingin hiukan hintaa, ja kengät siirtyivät minulle postikuluineen 27 euron hintaan.

Eilen pääsin viimein hakemaan paketin, ja käytin illan ihanien hääkenkieni ihasteluun.

img_20170215_201226

Oikeanpuoleiset, vaaleanpunaisemmat kengät ovat todennäköisemmin käytössä juhlissa värinsä ja tyylinsä puolesta. Ne puristavat hiukan, joten luultavasti en jaksa koko päivää ne jalassa. Vasemmanpuoleiset, väljemmät kengät ovat ihanat nekin. Ne ovat kuitenkin hiukan kuluneemmat ja siksi ehkä sopivammat vähemmän juhlavaan päivään. Niissä on myös terävät korot, jotka eivät vihkipaikan nurmikentällä ole se kaikkein kätevin ratkaisu.

img_20170215_201336

Molemmat kengät ovat nyt omissa laatikoissaan vaatekaapissa. Toiset otan mukaani ompelijalle, kunhan puvun suunnittelu tarkemmin alkaa. Saattaa olla, että häiden jatkoille on otettava mukaan vielä matalat ballerinat, sillä päkiäni kipeytyvät korkokengissä melko pahasti. Illalla voi jo kovasti kaivata matalia kenkiä. Mutta siinä vaiheessa nyt voi jo vaihtaa juhlamekonkin johonkin rennompaan.

Tuo laatikkokuvan ottamisen jälkeen sain muuten opetuksen siitä, mihin tarkoitukseen kenkälaatikot sopivat kaikkein parhaiten. Se ei suinkaan ole kenkien säilyttäminen.

img_20170215_201706

Kissa teki selväksi, että laatikko on sen oma. Otin vaaleanpunaiset kengät laatikosta pois, ja Papu tunki itsensä väkisin laatikkoon, vaikka ahtaalta vaikuttikin. Mutta ilmeisesti kissojen laatikkologiikassa ahtaampi on parempi.

img_20170215_203511

Lopulta Papu alkoi järsiä kenkälaatikkoa niin kovilla otteilla, että nostin sen pois ja pakkasin kengät takaisin laatikkoon. Kissa jäi päivystämään laatikoiden viereen ilmaisten selvästi ilmeellään, mitä mieltä se on siitä, että pahvilaatikon sisällä on jotain muuta kuin se tärkein asia maailmassa eli kissa itse.

Onnistuin selviämään hääkengistä yhteensä 29 euron hintaan. Se vähemmän kuin olin budjetoinut, ja kieltämättä myös tämä yksityiskohta tekee minut hyvin tyytyväiseksi.

2 thoughts on “Ihanimmat kengät

  1. Ihania kenkiä, kumpikin pari! Jos hiertävät kengät ovat nahkaa, suutarilla voit kokeilla lestin venytystä. Olen muutamia hankaavia kenkiä saanut sopivammaksi siten. Riippuu toki materiaaleista, malleista ja saumoista ym. toimiiko, mutta voi toimia. Itse ostin hääkengät netistä, mutta ne olivat hiukan liian isot edes pohjallisilla korjattavaksi. Suutari ompeli kenkiin remmit (ja spray-maalasi neensin oikean värisiksi). Se oli ehkä paras hääinvestointini, sillä kengät pysyivät niiden ansiosta jalassa hyvin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Jep, kokeilen venytystä yms. vähän keväämmällä, kunhan on aikaa enemmän miettiä niitä. Lyhyellä sovituksella tuntui siltä, että toinen kenkä painoi hiukan tuosta varpaiden päältä. Sitä voi saada ihan kotonakin venytettyä sellaisella kenkärengillä tai-mikä-se-nyt-olikaan, ja pieni laastari jalan päällä ei myöskään ole hääpäivänä maailmanloppu, jos sillä saa estettyä kengän hankaamisen. 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti Minna Uusivirta Peruuta vastaus